Vähän piti päästä töhertämään myös kangastusseilla. Vierekkäin en onnistunut noilla Bilteman tusseissa värittämään, sillä violetti väri alkoi samantien levitä keltaisen päälle! Sen vuoksi yksi ruskea yksityiskohta :/ Kangas on kyllä ihanaa ja valitettavasti Limited edition. Onneksi ehdin oman palani saada. Tästä piti pistää se pieninkin tilkku talteen, jos vaikka taskua johonkin...
torstai 8. toukokuuta 2014
Pieni pala paratiisin laulajaa
Vihdoin kotona! Lauantaista sunnuntaihin kyläilemässä, sunnuntaipäivä kotona ja taas maanantaina kamat ja porukka autoon ja tänään takaisin kotona. Huomenna tai viimeistään lauantaina taas lasten kanssa autoon ja Pyhäjoelle kaveritapaamiseen. Melko reissaamista tämä elämä tällä viikolla! Nyt kuitenkin ainakin yksi yö kotona. Reissukuvat ovat vielä kamerassa, joten pikaisesti tulin taas näyttämään tämän ihanan mekkosen, joka Aavalle valmistui viime viikolla. Tilasin Verson puodin Paratiisin laulajaa pienen 70cm pätkän ja ompelin siitä itselleni kesäksi vaatteen. Lopusta sain Aavalle pienen liivarin, kun laitoin takakappaleen pelkästä mustasta trikoosta.
Vähän piti päästä töhertämään myös kangastusseilla. Vierekkäin en onnistunut noilla Bilteman tusseissa värittämään, sillä violetti väri alkoi samantien levitä keltaisen päälle! Sen vuoksi yksi ruskea yksityiskohta :/ Kangas on kyllä ihanaa ja valitettavasti Limited edition. Onneksi ehdin oman palani saada. Tästä piti pistää se pieninkin tilkku talteen, jos vaikka taskua johonkin...
Vähän piti päästä töhertämään myös kangastusseilla. Vierekkäin en onnistunut noilla Bilteman tusseissa värittämään, sillä violetti väri alkoi samantien levitä keltaisen päälle! Sen vuoksi yksi ruskea yksityiskohta :/ Kangas on kyllä ihanaa ja valitettavasti Limited edition. Onneksi ehdin oman palani saada. Tästä piti pistää se pieninkin tilkku talteen, jos vaikka taskua johonkin...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Höh, luulin tähän jo eilen kommentoineeni mutta ilmesesti sitten en :)
VastaaPoistaTuosta värien leviämisestä tuli mieleen, että onnistuskohan jos silittäs sen ekan värin ensin kiinni ja sitten vasta jatkas väritystä?
Ihana mekkonen jokatapauksesa!
Pitäs varmaan testata. Mulla unohtui kokonaan näemä silittää ennen ekaa pesua, mutta kyllä ne värit pysyi ilmankin :D
Poista