torstai 15. toukokuuta 2014

Lasten kanssa reissuun

Olen jonkin aikaa kyttäillyt matkatoimistojen sivuilla edullisia matkoja jonnekin lämpimään, mutta kuitenkin tarpeeksi lyhyen lentoajan päästä, että viitsii pienten lasten kanssa lähteä. Tänään sitten vihdoin varasin meille loman Turkin Sideen viikoksi. Kreikka olisi houkuttanut enemmän, mutta tällä kertaa valitettavast hinta ratkaisi määränpään. Turkkiin lentää noin kolmessa tunnissa ja kohteeseenkin on vain noin tunnin bussimatka. Ihan siedettävät ajat ahtautua lasten kanssa sillipurkkiin. Sama aika meni ajaa autolla Jyväskylään ja tuolloin autossa ei ollut edes toista aikuista viihdyttämässä lasta. Lento on menomatkalla yölento ja kotiin tullessa lapset saa autoon nukkumaan, joten ihan sopivat ajankohdat meille.


Tein heti tänään täsmäreissun Kärkkäiselle ja kävin ostamassa mieleentulevat asiat, joita lomalla tarvitaan. Ykkösenä Aavalle oli jonkin sortin UV-asu, koska jos on yhtään Veetiin tullut niin iholle ilmestyy helposti aurinkoihottumaa. Veetille meneekin vielä viime vuoden Kappahlista ostettu paita, kun ostin sen verran reilua kokoa. Lisäksi tietenkin aurinkorasvaa. Otin kertoimet 30 ja 50 kun meillä ollaan melko kalpeita. Kotoa löytyy kyllä pienemmillä kertoimilla oleviakin. Lisäksi käsidesi, maitohappobakteereita, uimavaippoja, aurinkolasit Aavalle sekä Veetille pari puuhakirjaa paluumatkalle lentokoneeseen.



Silmälasiliikkeessä Julbot olivat tarjouksessa, joten ostin ne. Koko on kolmonen, joten se menee vielä ensi kesänäkin. Lasit ovat olleet muutenkin ostoslistalla.


Hotelliksi valikoitui Sun Connect Resort Side, jossa oli mahdollista ottaa all inclusice ja sehän me otettiin. Tuo lienee lapsiperheelle oiva valinta, kun ei tarvitse nälkästen lasten kanssa lähteä etsimään ravintolaa. Nyt on sitten kaikille jotakin ruokaa tarjolla. Ja positiivistahan tuossa on myös se, että matkabudjetti on suunnilleen siinä kun ruuat ja välipalat sisältyvät hintaan. Eli välttämättä kohteessa ei tarvitse käyttää rahaa juuri ollenkaan. Näin eivät menot karkaa käsistä.

Yritin katsoa myös semmoista hotellia, että lapset viihtyisivät siellä. Meidän hotellissa on ainakin tämmöinen leikkipaikka ja myös lastenaltaat. Mukavaa, että tuo leikkipaikka on vielä varjon alla!

Tjäreborg
Tjäreborg
Vitsit että onkin ihana lähteä, kun edellisestä matkasta on jo vuosia! Kyllä matkustelu vaan on mukavaa, harmi, että siihen ei ole mahdollisuutta useammin. Kahdestaan pääsee vielä halvalla kun hotellilla ei ole niin väliä, mutta lasten kanssa on kiva yrittää päästä mahdollisimman helpolla.

www.turkeyholidaytours.com
Koska tämä on ensimmäinen reissu lasten kanssa, olisi mukava kuulla jotain yleisiä vinkkejä lasten kanssa matkustamisesta tai siitä, mitä pitäisi ehdottomasti muistaa pakata mukaan! Matkarattaita meillä ei ole, mutta Teutoniat ja Manduca lähtevät mukaan niin tarvittaessa kummankin muksun saa johonkin kyytiin, jos kävely tympäisee. Pinnasänky saadaan Aavalle hotellin puolesta, joten matkasänkyäkään ei tarvita. Ruokaa ja vaippoja ajattelin ottaa muutamaksi päiväksi, koska niitä saa sieltäkin. Rahaakaan ei ilmeisesti tarvitse vaihtaa, vaan eurot käyvät sielläkin. Onko lukijoissa ketään Sidessä käyneitä, kaikki vinkit ovat tervetulleita! :)

13 kommenttia:

  1. Mun ykkösvinkki lasten kanssa reissaamiseen on se, että ite ottaa lunkin asenteen heti kotoa lähettäessä. Kun ite ottaa rennosti eikä hermoile pikkuasioista niin yleensä silloin lapsillakin on kivaa :) Ja aina jotain pikku välipalaa laukussa mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samalla laillahan sitä eletään sielläkin kuin kotona eli lasten ehdoilla. Täytyykin hamstrata rusinoita tai muita kuivia hedelmiä, kun ne uppoaa molemmille ;)

      Poista
  2. Mä katselin meille samanlaista settiä, mutta sitte todettiin et näitten kolmen kanssa tarvii kyllä aupairin. Että katotaan parin vuoden päästä uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään lähtis teidän setin kanssa ilman ylimääräistä käsiparia! :D Luulen, että näissä kahdessakin on jo perään katsomista. Tosin teillä ei vauvat vielä taida kovin liikkua, että se kyllä helpottaisi huomattavasti...

      Poista
  3. Mulla ei oo vinkkejä lasten kanssa matkustamisesta, mutta Sidessä käytiin kolmisen vuotta sitten miehen kanssa. Jos lomalta toivoo aurinkoa, rentoutumista, hyvää ruokaa ja "pakoa arjesta", Side on varmasti matkalle hyvä kohde. :) Musta Siden kaupunki oli ihana ja joka puolella näkyvät rauniot teki kylästä todella tunnelmallisen! Meillä oli kanssa Allinclusive ja vieläkin kaiholla muistelen niitä ruokia ja juomia! ;) Huippua matkaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitähän me just mennään hakemaan! Halusin kuitenkin kohteen, jossa olisi edes vähän nähtävää ja Sidessa nuo rauniot juurikin kuulostivat näkemisen arvoisilta.

      Poista
  4. Meillä hotellin pinnasänky tarkoitti sellaista pitsiunelmaa, joka sopi lähinnä vastasyntyneelle. Isompi lapsi kiipeää helposti parinkymmenen sentin reunan yli.. :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohteessa näkee sitten mimmoinen se on, mutta Aavahan voi nukkua meidän välissä jos sänky ei ole kunnollinen :)

      Poista
    2. Jep :) Niin mäki otin vaa pojan viekkuu sit :)

      Poista
  5. Turkissa on niin herkulliset ruoat! Olen itsekin ollut siellä päin hotellissa all inclusive, ja oli todella hyvä se ruokahomma, kun monipuolista ruokaa sai melkein joka välissä. Hui tässähän tuli ihan matkakuume! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootas kun julkaisen kuvia matkasta, niin sitten se kuume vasta tuleekin ;) On tuo kyllä varsinkin lasten kanssa niin helppo, että sitä ruokaa on jatkuvasti saatavana ja jokaiselle jotain. Ei ole itse pakko vetää ranskis-linjalla, vaikka lapsi niin haluaisikin tehdä :)

      Poista
  6. Me oltiin lasten kanssa Turkissa joku aika sitten! Todella helppo kohde reissata lasten kanssa. Meilläkin oli all-inclusive hotellissa ja kyllä se helpotti lasten kanssa kummasti. Ruoka oli kaiken lisäksi todella monipuolista ja hyvää, ettei todellakaan tarvinnut koko viikkoa vetää ranskiksia ja ketsuppia.

    Täällä mun parhaat reissuvinkit: http://ipanainen.blogspot.fi/2014/04/ipanaisen-matkavinkit.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, pitääkin heti käydä tsekkamassa! :)

      Poista