tiistai 3. syyskuuta 2013

Yhden minuutin mikrokakku

Kaveri kävi tänään vauvansa kanssa meillä päivää piristämässä. Sattumoisin törmäsin eilen Mehtäpirtti-blogissa tähän mikrokakkuun ja ajattelin, että teen meille tämmöiset, että saadaan jotain hyvää nauttia kahvittelu tai oikeastaan mehuttelun kanssa. Ei muuta kuin ainekset sekaisin ja mukiin. Oltiin kyllä melko skeptisiä, että voiko tuommoinen taikina paistua minuutissa. Pidin ensimmäistä mukia jonkin verran yli minuutin ja vaikka se näytti raa'alta päällepäin, ei lusikka uponnutkaan sinne noin vain niinkuin kuviteltiin. Eli taikina oli oikeasti kypsynyt! Seuraavia pidin 1min ja 10s ja sillä ajastuksella tuli meidän mikrolla hyviä. Kypsiä, mutta reunoille jäi semmoista ihanaa vähän sulaa taikinaa! Alla pikaisesti napattu kuva tuosta ehkä kakusta. Tästä näkyy, että pinta olisi voinut olla kypsempi, jos ei tykkää mutakakkumaisesta koostumuksesta. Itsehän tykkään :)
Mukikakku

4rkl vehnäjauhoja
4rkl kaakaojauhetta
4rkl sokeria
3rkl maitoa
1rkl sulatettua voita
1 kananmuna
1/4tl suolaa
1/4tl leivinjauhetta



Me tehtiin kolminkertaisena annos, mutta jouduin jakamaan sen neljään mukiin ja silti mikrotuksen jälkeen oli täydet mukit tätä kakkua eli tuosta kolminkertaisesta olisi varmasti riittänyt viiteenkin. Ohjeeseen lisäsin rouhittuja pätkispatukoita! Eli kaikki ainekset vain sekoitetaan kulhossa, lyödään mukiin ja mikrotetaan minuutti. Voiko helpompaa enää olla? Ja oli vielä hyvän makuista!

11 kommenttia:

  1. Kauheita tällaiset päivitykset, kun yrittää hillitä tuota syömistään :D Joudun kyllä testaamaan tämän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kato teet tuon yhden annoksen ja jaat kahteen mukiin ja syöt vaan toisen niin se on puolet pienempi paha ;)

      Poista
  2. Kuulostaapa hauskalta ohjeelta! Pakko kokeilla. Tuohan olisi kiva antaa lapsenkin tehdä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos ohjeesta, piti heti testata! Tää oli ihanaa, mutta sinun ohjeessasi taitaa olla väärä mitta noissa suolassa ja leivinjauheessa??? Alkuperäisessä ohjeessa taisi olla teelusikkamitat... :) voi tulla vähän suolaisehkoa tuolla ruokalusikkamitalla ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos ohjeesta, piti heti testata! Tää oli ihanaa, mutta sinun ohjeessasi taitaa olla väärä mitta noissa suolassa ja leivinjauheessa??? Alkuperäisessä ohjeessa taisi olla teelusikkamitat... :) voi tulla vähän suolaisehkoa tuolla ruokalusikkamitalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tiedätkö, mulla oli aluksi tl yksikkönä, mutta joku oli tuolla toisessa blogissa kysynyt yksikkö (kun siellä se ei ollut näkyvissä) ja kirjoittaja oli vastannut että rkl niin vaihdoin sen sitten. Vaikka kyllähän tuolla selvästi englanninkielisessä versiossa puhutaan teelusikoista. Itsekin siis tein tl-mitalla. Mutta korjattu on ohjeeseen takaisin! :)

      Poista
  5. Hyvä ohje ja tuli kyl hyvää ku testasin. Tosi makee kylläkin, mutta onha se hyvä ettei tule syötyä monta mukillista kerralla :)

    VastaaPoista
  6. Löytyiskö reseptiä ilman kaakaojauhetta?😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sen korvaisi vaan jauhoilla? En osaa kyllä yhtään sanoa :)

      Poista
  7. Itellä toimi myös ja tein vähä erilaisilla aineilla tuossa:
    Jauho 4 r. Lusikalla.
    Kaakaojauhetta 3 rkl.
    sokeria 3 rkl
    ruoka öljyä 3 rkl
    maitoa 2 rkl


    Toi toimi myös hyvin ja pidin 3 min matalalla tehol . Tein muute sen keitto kulhoon

    VastaaPoista