torstai 5. huhtikuuta 2012

Valmistuneita vaatteita ja tunnustus!

Meille kotiutui TAAS flunssa! Tuntuu, että koko talvi on mennyt sairastellessa. Nyt on kolmas flunssa putkeen siten, että niiden välissä on ollut parin viikon terveenä olo. Veetillä vähän nenä vuotaa ja yskittää ja itselle tuli eilen nuha. Toivottavasti ei taas tule kuumetta, niin päästään pääsiäisen viettoon Kiuruvedelle.

Siivosin viime viikolla Veetin vaatekaapin ja päädyin siihen, että meille ei tarvittaisi enää yhtään vaatekappaletta, mutta en silti malttanut olla tuhoamatta näitä kankaita. Ruskea helikopterijoustis kotiutui kangashamstereista ja etsin sen kanssa jotain kivaa punaista kangasta, sillä kopteria oli vain etu- ja takakappaleen verran. Samasta paikasta löysin sitten myös tämän punaisen raitakankaan ja alemman ruskea-turkoosin raitakankaan.  Housut tehty Lieblingstucken ruskeasta joustiksesta. Ihanan paksulaatuista tuo kangas!


Koko vaatteissa on 86/92 ja tein (ainakin yritin) tehdä sen verran kasvunvaraa, että mahtuisi vielä syksylläkin. Toisaalta, jos tuo sentti/kuukausi kasvutahti jatkuu niin saapa nähdä mitä kokoa me syksyllä käytetään :)

Housut ovat siis samat molemmissa seteissä. Laskin, että Veetillä on paritkymmenet housut melkeen ja silti noita housuja on vähän, jotka menisivät lähes kaikkien värien kanssa. Laitoin myös kiertoon Veetin vanhoja vaatteita. Osan myyntiin ja osa meni lastenvahtipalkkana pikku-Miron äidille. Tai siis Miron käyttöönhän ne vaatteet menevät :)


Vaihdoin eteisen koristeoksille vähän pääsiäisilmettä :)


Narsisseja ostin jo viime viikolla antamaan kevätilmettä.


Yhdet jämälankavillikset Veetille saapassukiksi. Näissä ei siis ole pohjassa nyt jarruja ja on vähän isommat, kuin talveksi tehdyt sukat. Meillä jäi pieneksi Vikingin Goret kokoa 22. Värinä tummansininen vaaleansinisellä vuorella. Kiinnostaisiko ketään ostaa vai laitanko myyntiin jonnekin fb:n kirpparille? Sisäpohjan mitta n. 14cm. Kuviakin saa, jos on kiinnostuneita.

Sain myös tällä viikolla ihanan tunnustuksen Neulomisasioita ja näpertelyä-blogista. Kiitokset Anulle, joka oli kuvaillut blogiani näin ihanasti: "Vaikka itselläni ei olekaan lapsia, on silti hauskaa seurata tätä blogia, koska NauravanNapin tekemät lastenvaatteet ovat niin ihanan värikkäitä ja söpöjä."


Tunnustus tulee jakaa eteenpäin viidelle ihanalle, mielellään uudehkolle blogille, jossa on alle 200 lukijaa. Koska vähän aikaa sitten laitoin eteenpäin samantapaisen tunnustuksen noihin alle 200 lukijan blogeihin, jätän tämän laittamatta ja annan sen teille kaikille, jotka koette kuuluvanne tuohon luokkaan! Eli kaikille te, joilla on alle 200 lukijaa, saatte ottaa tunnustuksen tästä blogistani ja jakaa sen eteenpäin omissanne, olkaa hyvät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti