 |
| Rv 27 |
Ehkä suurin muutos on tapahtunut henkisellä puolella. Raskaus ei ole enää uusi olotila, eikä jokaikistä suupalaa tarvitse tarkistaa netistä, että oliko se sallittua vai ei. Ehkä maalaisjärki on astunut kuvioihin? Tai laiskuus :) Jotenkin odotan myös viime kertaista enemmän vauvan syntymää. Tämä johtuu siitä, että nyt on etukäteen tiedossa, mitä sieltä tulee kun viime kerralla ei oikein osannut odottaa sitä pientä ihmistä niin paljon. Voin sanoa olevani huolettomampi odottaja, mutta kyllähän se pieni pelko takaraivossa on, että mitäs jos jotain pahaa sattuukin? Ehkä myöskin hössötys tavaran ja vaatteiden suhteen ei ole niin suurta mitä ensimmäisellä kerralla. Johtuen tietenkin siitä, että tavarat meillä on oikeastaan valmiina vauvaa varten. Uudelle tulokkaalle on taidettu ostaa uutena yhdet sukkahousut!
Voin myös sanoa olevani ehdottomasti mahaihmisiä, mikäli niin voi edes sanoa :) minusta raskausmaha on ihana (paitsi ehkä viimeisinä viikkoina)! Ei ole läskimakkaroita vaan yksi ihana kumpu. Kummassakaan raskaudessa en ole kamalasti panostanut äitiysvaatteisiin, koska niiden käyttöikä on niin lyhyt. Omistan parit äitiysfarkut sekä caprit ja muutoin mennään melko lailla omilla paidoilla. Kaapista löytyy onneksi pidempiä toppeja ja tunikoita ja lyhyselkäisenä tavallisetkin paidat mahtuvat vielä osittain päälle. Hyvä puoli on olla raskaana kesällä kun on lämmin ja vaatteiksi riittävät legginssit ja joku pitkä paita :) voisin ehkä olla eri mieltä tästä raskaana olemisen kivuudesta jos olisin viimeisilläni raskaana paukkupakkasten aikaan! Ainut miinus helteissä ainakin viime raskauden aikana oli loppuraskauden turvotus ja se, että crocsitkin jättivät painaumat jalkohin eivätkä meinanneet irrota :) Siltä olen ainakin toistaiseksi välttynyt. Painoa on tullut maltillisesti jotakuinkin kuusi kiloa ja nyt huidellaan viikolla 28. Muut arvot neuvolassa ovat olleet aina kohdillaan lukuunottamatta hemoglobiinia, joka oli viimeksi vain vähän päälle sadan ja rautakuuri aloitettiin taas.
Synnytyskään ei oikeastaan kamalasti pelota, kun tietää mitä sieltä on tulossa tai ehkä oikeastaan juuri siksi, että ei siihen voi kamalasti etukäteen varautua. En kehota ketään lukemaan minkäänlaisia synnytystarinoita vauvapalstoilta, että ei tule traumoja... Veetin synnytys kesti hurjat 22h, mutta silti en koe sen olleen mitenkään kamalan rankka. Ponnistusvaihe oli muistaakseni vain 20min ja yöllä sain kipupiikin avulla jopa nukuttua sairaalassa. Jos nyt vaikka puolittuisi aika? :) olihan se outo tunne yhtäkkiä nähdä konkreettisesti, mitä siellä mahassa on kasvanyt yhdeksän kuukautta. Alussa vauva ei heti tuntunut omalta, vaan siltä, että kenes lapsi tuohon on tuotu. Tämä on melko yleistä, että äidinrakkaus ei syty heti, eikä siitä kannata huolestua. Kaikki ajallaan. Kotiin päästyämme piti kuitenkin raskaushuuruissa käydä vauvan sängyn vieressä katsonassa nukkuvaa vauvaa ja itkeä tihrustamassa, että kuinka nopeaa se kasvaa ja muuttaa pois kotoa :) Jos raskausaikana en kärsinyt mistään hormonijutuista niin synnytyksen jälkeen ne sitten myllersivätkin kunnolla! Saattoi alkaa itkettää yhtäkkiä ilman mitään syytä ja sitten jo nauratti se, että itkee ilman syytä. Ei ollut näemmä helppoa olla vasta synnyttänyt nainen:)
Vielä 12 viikkoa jäljellä h-hetkeen, mikäli vauva ei päätä tulla ilahduttamaan meitä aikaisemmin jo!
Miten muilla: onko raskaus ollut sitä ihanaa aikaa vai kaikkea muuta? :)
