Nauravanappi, blogin tarina

Nauravanappi syntyi alkuvuodesta 2011 ollessani äitiyslomalla hieman alle puolivuotiaan Veetin kanssa. Veeti nukkui suurimman osan vuorokaudesta ja minulla oli aikaa värkätä kaikenlaista. Oikeastaan tuolloin se pahin kipinä käsitöihin iskikin ja päivittelin valmistuneita tuotoksia Facebookiin. Seurasin tuolloin muistaakseni vain muutamia käsityöaiheisia blogeja. Taisivat olla lähinnä neulepainotteisia ja lisäksi Ruttunuttu oli ihan ykkösblogi. Nykyään siis tuo Mutturalla. Nyt niiden seurattavien määrä on ihan räjähtänyt käsistä :D

Jossain vaiheessa alkoi takaraivossa jyskyttää pieni ajatus siitä, että kehtaisinko perustaa blogin ja tuoda näitä omia "väkerryksiäni" esille suuremmassa mittakaavassa. Halusin myös, että kauempana asuvat sukulaiset ja tutut pysyisivät kärryillä meidän elämästä, koska näkemistä tapahtui harvemmin.

Niinpä perustin blogin, jonka nimeä kuumeisesti mietin. Halusin sen liittyvän jollain lailla käsitöihin ja kuulostavan korvaan kivalta ja jostain mielen sopukoista putkahti nauravanappi, vaikka eihän siinä mitään järkeä olekaan! :) Alussa kuvat olivat ihan kamalia! En käsitellyt kuvia mitenkään vaan lätkäsin ne pienenä tänne blogiin. En osannut myöskään oikein tehdä ulkoasulle mitään, eikä silloin löytynyt varmasti netistäkään yhtä kattavia ohjeita kuin nykypäivänä.

Alussa blogin postaukset käsittelivät paljon lapsiperheen elämää sekä erilaisia neuleita ja virkkauksia.
Kirppistelin aika paljon ja löydöksiä kuvasin myös paljon blogin puolelle. Muistan olleeni todella onnellinen ensimmäisistä lukijoista, mitä olen vielä tänä päivänäkin aina kun huomaan numeron kasvavan yhdellä. Kymmenen lukijaa oli jo hurja saavutus ja oli kiva huomata, että pikkuhiljaa lukijoiksi liittyi muitakin kuin sukulaisia ja kavereita.

Ensimmäisiä ompeluitani taisivat olla pipot (ja sillä tiellä ollaan vieläkin!) ja erilaiset pussukat. Aluksi minulla oli käytössä vain ompelukone ja äidin vanha saumuri, jota ei huollossakaan saatu kunnolla toimiaan pitkän käyttämättä olleen ajan jälkeen. Niillä sitkuttelin sen puoli vuotta ennen oman koneen hankintaa.

Syyskuussa 2011 ostin vihdoin oman saumurin Kärkkäisen aulassa käyvältä myyjältä. Kyllä se tuntuikin onnenpäivältä!

Harmi, että mulla ei ole kuvaa ensimmäisestä paitaompelustani, mutta siitä tuli ihan kamala! Sain kuitenkin vinkin tutulta hyvään kaavalehteen, josta löytyisi kivoja kaavoja lapsille. Tutustuin siis nykyiseen parhaaseen kaveriini Ottobre desingiin. Mieleen on jäänyt jo siltä ajalta tutun vinkki, että tee aina yhtä numeroa pidempänä mitä leveys, koska Ottobren vaatteet ovat lyhyitä ja leveitä. Pitää paikkansa edelleen Veetin kohdalla, Aavalle menee yleensä koot melko suoraan lehden mukaisesti.

Uskaltauduin näemmä kokeilemaan aika aikaisessa vaiheessa applikointiakin ja kyllä tuosta apinan tunnistaa, vaikka ei se mikään kovin nätti olekaan.

2012 tein kuvakoosteen neulomistani ja ompelemistani jutuista ja kyllähän tuota on tullut kaikenlaista tehtyä! Alettiin tuolloin rakentaa tätä meidän nykyistä taloa ja se näkyi bloginkin puolella raksajuttuina ja sisustusmietelminä.

2013 muutettiin tähän uuteen kotiimme ja silloin näkyi varmasti kuvia meidän kodista normaalia enemmän. Rakennusajasta tein myös talomyyjällemme blogin. Ompelun saralla aloin uskaltaa myös tehdä hieman haasteellisempia juttuja, kuten vetoketjullisia huppareita. Tämä alla oleva kuvan huppari on yksi ehdottomista suosikkiompeluistani, vaikka vetoketju siinä hieman kupruaakin.

Ompelin myös ensimmäisen takin, joka ei todellakaan kestä lähempää tarkastelua...

All time favourite ompelu on tämä kalastajahuppari! Tämä oli myös ensimmäinen vuoritettu hupparini ja oli sen verran kasvunvaralla tehty, että siivosin tämän vasta tänä vuonna pois kaapista...

2013 odotin Aavaa ja blogissa koettiin hieman hiljainen kevät, koska olin järkyttävän raskauspahoinvoinnin kourassa eikä tullut juuri käsitöitä tehtyä taikka muutenkaan istuttua koneen ääressä. Pikkuhiljaa elämä voitti ja pääsin tekemään pieniä tyttövauvan vaatteita. Alla olevalla setillä voitin Tanyasumin jonkin (olikohan kankaiden yön?) kilpailun.

Blogissa kirjoittelin raskauskuulumisia ja ompelin ensimmäisiä äitiysvaatteita ja imetysvaatteita. Tein nyt ylipäätänsä vaatteita myös itselleni. Blogista niitä löytyy täältä.

Opin käyttämään jonkun verran kuvankäsittelyohjelmia ja vaatteista tuli hieman parempia kuvia.

Blogiini kertyi tasaisesti uusia lukijoita ja 2014 minuun otettiin yhteyttä Blogiringistä ja pyydettiin mukaan liittymään remmiin. Olin valtavan otettu, että minun pieni blogini oli huomioitu ja haluttiin mukaan johonkin isompaan. Niinpä vastasin heti myöntävästi ja sillä tiellä ollaan. Blogi on pysynyt ennallaan ja pääpaino on edelleen perhejutuilla ja käsitöillä höystettynä pienellä määrällä esimerkiksi ruokajuttuja, liikuntaa, sisustamista ja mitä nyt mieleen juolahtaa milloinkin.  Toivon, että kuvat olisivat hieman laadukkaampia kuin alussa, vaikka en mikään ammattimainen kuvaaja olekaan ja paljon on vielä parantamisen varaa. Ulkoasu on muutamaan kertaan muuttunut vuosien varrella ja kaipaisi ehkä hieman taas uutta ilmettä, mutta tehdään kun ehditään. En edelleenkään ole guru näissä tietoteknisissä asioissa :) Tiedän, että osa teistä on pysynyt matkassa ihan alkumetreiltä asti ja osa on tullut vasta mukaan.

En osaa erikseen ehkä mainita blogin kohokohtia, muuta kuin Blogirinkiin liittymisen. Ehkä kohokohtia ovat olleet aina ne hetket, kun jostain aiheesta on saatu kunnon keskustelu aikaan kommentiboksissa. Itsekin tulee kommentoitua ihan liian vähän niihin blogeihin, joita seuraan aktiivisesti. Kohokohta on myös aina uuden lukijan saaminen, se lämmittää kovasti mieltä. Ehkä nykyään yritän panostaa blogiin enemmän varsinkin kuvien osalta. Saatan jopa heittäytyä hurjaksi ja silittää vaatteetkin ennen kuvien ottamista! Olen kirjoittanut myös jonkin verran mielipidekirjoituksia ja jakanut imetystarinan. Välissä on kiva heittäytyä tuolta ompeluhömpästä vähän asiallisempien aiheiden pariin :) Ja onhan se huippua, että blogi on ollut pystyssä jo yli neljä vuotta! Veeti on kasvanut blogin aikana vauvasta viisivuotiaaksi reippaaksi pojaksi!

Kun tässä on nyt kaiveltu vanhoja ihan urakalla, niin olisi kiva kuulla, että mitä kautta olet eksynyt blogiini ja milloin olet suunnilleen liittynyt lukijaksi? Onko teille pidempään mukana kulkeneille jäänyt mieleen jotain erityistä postausta vuosien varrelta?

Haasteen sain Leikkisät-blogin Susannalta, kiitoksia vaan! Hieman ehkä jo olin unohtanut tämän haasteen, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan vai mitä?

Nakkaanpa haasteen Blogiringissa myös bloggaaville blogeille: Mamma rimpuilee , Aaltoja, Karhupoikani Koda ja Mini&me!

Ohjeet (jotka saa kopioida myös omaan blogiinsa), tulevat tässä.

1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä.  #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.

Tuunattu syyspussi rattaisiin

Päällystimpäs tuossa jokin aika sitten Veetin vanhan äitiyspakkauksen pussin, koska pussi oli ottanut itseensä jotain ikilikaa. Kaapista kaivoin Jemma-kankaan jämiä ja niistä riitti vielä tähän tuunaukseen kangasta. Meidän tuplat on väriltään punaiset, joten tämä sopii hyvin värimaailmaan :)

Äitiyspakkauksen pussi on hyvä näin alkusyksystä, kun ei vielä ole tarvetta toppapusseille. Niitäkin meillä on nyt kumpiinkin rattaisiin omat! Kirjoittelen niistä lisää tässä jossain vaiheessa.

Hyvä on ollut Viian köllötellä tuolla rattaiden jemmassa ;)

Psst. Facebookin puolella vielä kaksi päivää pipoarvonta! Käyhän osallistumassa ;)

Uusissa kuteissa

Sitä vaan tulin kertomaan, että äiti on tehnyt mulle tämmöisen uuden haalarin, kun nämä ilmatkin on alkanut viilentyä. Sain samalla kaavalla tehdyn haalarin vauvalahjaksi sen kaavan kera äidin ompeluystävältä ja äiti kuulemma hieman epäonnistuneesti muokkasi siitä isomman. Tai muuten onnistui hyvin, mutta huppu on kummallinen ja tahtoo mennä mun naamalle!

Sillä äidin ompeluystävällä on muuten samanikäinen poikavauva, se on aika kiva tyyppi. Meillä oli viime viikolla treffit sen kanssa ja me kamalasti juteltiin vierekkäin sohvalla :)

Äidillä on muitakin ihania ompeluystäviä, semmoisia jolta saa ostaa myös tämmöisiä ihania kankaita kun ne on jääneet niillä ylimääräisiksi. Tykkään tästä vaaleanpunaisesta Hipusta tosi paljon, vaikka kuvissa ei ehkä siltä näytä :)

Sain myös uuden pipon, kun kaikki vanhat on pieniä. On sitä odotettukin! Tyhmä äiti ompelee vaan kaikille muille pipoja ja mun pitää olla ilman. Mutta nyt on komia myssy suojaamassa päätä.

Eipä mulla muuta, jospa se äiti kirjoittaa sitten ensi kerralla itse sanottavansa :)

Purkit järjestykseen!

Löysin Kärkkäisellä käydessäni sisustusosastolta todella kauniita puisia laatikoita, joiden hinta ei todellakaan päätä huimannut. Laatikoita oli muistaakseni neljää tai viittä kokoa, joista kallein taisi maksaa kympin ja tämä pieni vitosen luokkaa. Väreinä olivat puun lisäksi myös valkoinen, harmaa ja musta.

Itse näin tämän saman tien säilytyslaatikkona öljyille ja balsamicoille sekä suola- ja pippurisirottimille, jotka eivät kylläkään kuvassa ole laatikossa. Tähän asti niitä on säiytetty liesituulettimen päällä.

Meillä on ollut miehen kanssa vähän vääntöä siitä, että saako keittiön tasoilla olla tavaraa. Itse kun haluaisin jotain tuollaista pientä säilytää siinä, että toisi vähän sellaista kodikkuutta tuonne. Miehen mielestä pitäisi olla aivan tyhjät tasot ja ne ovat mielestäni jotenkin liian kliiniset tiedättekö?

Mutta tuossa ne nyt töröttää ainakin toistaiseksi. Kangaskorin siirsin tuonne nurkkaan, että ei ole ihan niin kamalan paljon tavaraa yhdessä kasassa.

Ehkä kaikista kätevin säilytyspaikka tuolle korille olisi tuossa saarekkeen päällä, mutta siihen tahtoo kerääntyä kaikenlaista epämääräistä paperia, joten en halua siihen yhtään enempää roinaa! Missä ihmeessä teillä säilytetään kaikenmaailman lippulappuset, joita tarvitsee jossain vaiheessa, mutta ei juuri tällä hetkellä? Nytkin siinä on lukemattomien lehtien lisäksi esimerkiksi lasten vasu-keskustelulaput sekä pari alekuponkia, jotka aion jossain vaiheessa käyttää. En osaa niitä oikein kaappiinkaan laittaa, koska sinne ne sitten unohtuvat satavarmasti!

Ohje vesileiman tekemiseen sekä useiden kuvien leimaamiseen kerralla

Meillä oli ennen koneella kätevä ilmaisohjelma kuvanpienennykseen, jolla sai samalla tehtyä vesileimat kätevästi kuviin. Tuo ohjelma kuitenkin muuttui niin, että sitä leimaa ei enää saa, joten piti keksiä keino tehdä se erilailla. Löysin netistä kyllä ohjeita, mutta ne olivat pitkiä kuin nälkävuosi, enkä meinannut osata tehdä edes niiden avulla. Kunnes keksin sitten yhdistää useamman ohjelman käytön ja tehdä vesileiman erittäin helposti ja hyvin pienellä vaivalla lisätä sen myös kuviin.

Muokkaan (sen vähän mitä edes muokkaan) kuviani suomenkielisellä Photoscape-ohjelmalla, joka on hyvin yksinkertainen tällaisen tollommankin kuvankäsittelijän käyttää. Tuolla saa myös muokattua useita kuvia kerralla, joten se on loistava tähän tarkoitukseen! Samalla kun muutan kuvien kokoja blogiin sopiviksi, vedän kuviin vesileimat. Mutta aloitetaan siitä, että miten minä teen vesileimat. Tämä ei varmasti ehkä ole mikään kovin pro-tyyli tehdä tämä asia, mutta sopii omiin tarkoituksiin oikein hyvin :)

Ensin täytyy tehdä se itse vesileima jollakin kuvankäsittelyohjelmalla ja itse olen sen saanut helpoiten tehtyä Gimpillä. Avaa ohjelma ja valitse yläreunasta tuo uusi.

Sen jälkeen valitse suunnilleen minkä kokoisen alueen haluat vesileimalle käyttää. Minulla se on 300 leveä ja 100 korkea alue. Sitten se pieni kikka millä taustan saa pois! Tämä oli nimittäin minulle kaikista ongelmallisinta, kun en millään meinannut osata liittää kuviin tekstiä, jossa ei olisi valkoista palkkia taustalla. Eli valitaan sitten tuosta täytä-valikosta tuo läpinäkyvä, joka siis poistaa taustasta värin tehden siitä läpinäkyvän. Voit tehdä vesileiman millä tahansa ohjelmalla, jos sillä pystyy poistamaan taustan :)

Sen jälkeen valitse työkalupalkista tekstityökalu. Tässä vaiheessa ohjelmaan olisi pitänyt jo ilmestyä tuollainen ruudullinen alue, johon sitä tekstiä aletaan kirjoittamaan.

Itse en vielä keksinyt, että miten Gimpissä saa fontteja kätevästi selattua, joten kävin ensin wordissa valitsemassa mieleisen ja sitten vain kirjoitin tuohon fonttikenttään alkukirjaimen ja valitsin oikean valikosta.

Kun vesileima on valmis, tallenna teksti menemällä Tiedosto -> export as ja valitse tallennusmuodoksi png ja anna muiden asetusten olla oletuksena. Tai tuo png taitaa tulla myös oletuksena tuossa. Sen jälkeen avaat sen Photoscapen ja valitset etusivun valikosta tuon erämuokkaus.

Oikeaan reunaan tulee valikot, joista valitset tuon Objekti-välilehden.

Tässä vaiheessa kannattaa avata tai drag and dropata joku kuva tuohon näytölle, koska muuten tuo ei välttämättä anna valita tuota kuvaa. Kun saat kuvan auki niin laita ruksi tuohon kuva 1 -kohtaan ja valitse tuo kuva mitä se ehdottaa. Jos ei tule tuota valikkoa niin sen saa noista kolmesta pisteestä auki tuossa oikeassa reunassa. Sitten käyt valitsemassa sen juuri tekemäsi vesileiman sieltä, minne sen olet tallentanut.

 Sitten pitäisi ilmestyä ruudulle se vesileima. Klikkaamalla sen päälle, voit liikutella muokata sen kokoa ja peittävyyttäkin. Olen huomannut, että kannattaa muuttaa kerralla aina samansuuntaiset kuvat eli yhdessä pompsissa vaakakuvat ja toisessa pystykuvat, jos vesileimaa ei halua keskelle kuvaa. Koska se tulee joka kuvaan samaan kohtaan. Viimeisenä tallenna tuo asetus, että saat vesileiman joka kerta kun teet erämuokkauksen. Valitse siis alareunasta se tallennus ja anna jokin tiedostonimi. Mulla on käytössä musta ja valkoinen vesileima, koska esim tummasta taustasta ei musta vesileima näy. Niitä voi sitten vaihdella tuolta sivusta valitsemalla vain sen mitä käyttää. Eli se rasti tuosta Kuva 1 edestä pois jos se on väärän värinen ja rasti siihen toiseen vaihtoehtoon.

Tästä lähtien jos haluat lisätä vesileiman useaan kuvaan, aukaiset ne vain kerralla tuolla erämuokkauksella niin se lisää automaattisesti kaikkiin kuviin tuon vesileiman. Sitten painat tuolta Muunna kaikki-napista niin se tallentaa kuvat leiman kanssa. Kannattaa valita tuo Tallenna uudella nimellä, mikäli et halua, että vesileima näkyy alkuperäisen kuvan päällä.

Saa kysyä, mikäli olen selittänyt jonkun kohdan epäselvästi tai muuten vain antaa palautetta, että oliko tästä mitään apua!

Imetystaival viiden vuoden takaisesta tähän päivään

Veetin ollessa vauva hän sai oman maitoni lisäksi korviketta pullosta. Pumpulle en herunut, enkä edes hoksannut, että lisämaito olisi voinut olla omaa maitoani. Hyvillä mielin annoin korviketta, kun oma maito tuntui olevan tiukassa ja Veeti jäi kiukkuiseksi ja huutamaan syönnin jälkeen. Keskustelin tästä neuvolasta ja kuten arvata saattaa, oli imetysopastuksen sijaan vastaus se, että anna korviketta syönnin päälle. Tuolloin en ollut kuullutkaan mistään Imetyksen tuesta, millä muuten on erittäin hyvät Facebook-sivut! Niinpä annoin korviketta ja imetys kesti noin neljä kuukautta. Tottahan se korvikkeen antaminen vähensi omaa tuotantoa entisestään ja lopullinen niitti oli Veeti sairastuminen mahatautiin 3-4kk:n iässä, jolloin Veeti piti syömälakkoa. Silloin se vähäinenkin maidon tulo lakkasi, kun en hoksannut pumpata.

Imettämisen lopettaminen ei haitannut, enkä osannut ottaa siitä stressiä. Kasvoi se vauva korvikkeellakin ja Veeti on aina ollut huomattavasti vähemmän sairas kuin Aava, vaikka on saanut kauemmin korviketta. Tuolloin kavereilla ei kamalasti ollut pieniä lapsia ja imettäminen julkisesti tuntui nololta. Kaupungille lähtiessäni otin aina korviketta varalta mukaan, jos vauvalla sattuisi tulemaan nälkä. En muista olenko koskaan imettänyt Veetiä muualla kuin jonkun kotona. Sitä julki-imetystä ei ainakaan helpottanut vauva, joka tempoi päätään irti tissistä, kun maitoa ei tullut tarpeeksi. Jälkikäteen tiedän, että syy vähäiseen maidontuloon oli melko varmasti oma juomattomuuteni. Kuulun niihin ihmisiin, jolla ei juuri koskaan ole jano ja saatan helposti olla koko päivän juomatta mitään. Tämä ei ole oikein hyvä yhtälö imetyksen kannalta. Pienellä neuvolan opastuksella esimerkiksi riittävään nesteensaantiin olisi voinut olla suuri merkitys imetyksen onnistumisessa.

Aavan syntyessä ajattelin, että nyt imetän pidemmälle ja maitoa riitti hyvin. Tiputin raskauskiloja Jutan dieeteillä, joissa juodaan se kolme litraa vettä päivässä ja vaikka kalorimäärät olivat niukahkot, tuli maitoa todella paljon juurikin sen vuoksi, että muistin juoda! Aavan imetystaival oli melko raskas omalla tavallaan. Aava oli todella malttamaton syöjä ja jostain syystä syöminen oli yhtä huutoa. En vieläkään tiedä, että mikä ihme siinä mätti. Tuliko maitoa liikaa vai mikä syömisessä ärsytti? Monesti syöminen siirtyi niin kauan, että Aava oli ihan väsynyt ja vasta sitten tissi kelpasi. Jälkikäteen hammaslääkärissä selvisi, että Aavalla on kireä tuo etuhampaiden takana oleva jänne. Olen miettinyt, että olisiko se voinut olla syy vaikeaan imetykseen? Että vaikeuttiko se jotenkin imuotetta? Meillä kärsittiin siis rintaraivareista lähes aina, eivätkä ne menneet ohi niin kuin ne yleensä menevät tietyn ajan jälkeen.

Ruokatauko Ähtärin eläintarhassa

Tuo rinnalla raivoaminen oli Aavan kohdalla se syy, miksi en voinut kuvitellakaan imettäväni jossain kaupassa huutavan vauvan kanssa. Siinä ei paljon harsoa päälle laitettu kun toinen karjui ja huusi ja heilui ja välissä söi ja sitten taas lopetti. Jaksoin kuitenkin taistella imetyksen kanssa kahdeksan kuukauden ikään. Jo siitä huomasi, että Aava ei ollut mikään tissillä roikkuja, kun "vieroittaminen" kävi niin, että pystyin nukkumaan Aavan vieressä ilman paitaa niin, että se ei yrittänytkään syödä :)

Nyt kolmannella kerralla olen saanut hommaan sen verran varmuutta, että olen huoletta imettänyt julkisestikin ja päättänyt, että pahanhajuisessa vessassa en ainakaan ala istua ruokkimassa lastani. Tuttipulloa ollaan käytetty pari kertaa kun olen ollut pois ja mies on ruokkinut Viian sillä aikaa. Pullossa on ollut tällä kertaa omaa maitoa. Korviketta ei ole tarvinut antaa kertaakaan ja maitoa on varalta pakkasessakin. Olen jopa hieman miettinyt, että onnistuisinko puolen vuoden täysimetyksessä ja vasta sitten alettaisiin antaa sormiruokaa, mikäli lapsi on muutoin valmis siihen silloin. Toistaiseksi kun on tosiaan pärjätty ilman korvikkeita. En kuitenkaan ota asiasta paineita, vaan jos on jotain menoa esimerkiksi mihin haluaisin mennä, enkä saa maitoa pumpattua Viialle niin sitten mennään korvikkeen voimin. Aion kuitenkin yrittää! Ehkä tässä asiassa olen saanut hieman kipinää Viian kummilta, joka on melkoinen imetysfanaatikko siinä positiivisessa mielessä. Tiedän, että jos on jotain ongelmaa imetyksen kanssa, niin sieltä löytyy vastaus kysymykseen kuin kysymykseen :)

Imetystä on nyt takana lähes kolme kuukautta ja olen ehtinyt imettää niin Arnoldsilla, Hesellä, häissä, eläintarhassa, ravintolassa ja keskellä metsää näin muutamia mainitakseni. Olen päätynyt siihen, että jos jotakin haittaa, voi pään kääntää pois. Toki sen verran katson, että esimerkiksi ravintolassa yritän valita rauhallisen pöydän, jossa saa vähän omaa rauhaa imetykseen tai käännettyä esimerkiksi selän muihin ruokailijoihin. Aika vaivihkaa sen syömisenkin saa hoidettua, vaikka se lapsi ei siellä harson alla olisi ja imetyspaidan välistä näkyy ihoa todella minimaalisesti jos ollenkaan. Käytin Viiaa tuossa  pari viikkoa sitten lääkärissä silmän rähmimisen vuoksi ja katsoin, että on vielä kolme numeroa ennen meitä menossa ilmoittautumaan. Viia alkoi kitistä nälkäänsä niin ajattelin imettää ennen meidän vuoroa siinä odotustilassa, että ei sitten lääkärin luona huutaisi. No samantien vaihtuikin eri tauluun meidän numero, joten ei muuta kuin kamat toiseen kainaloon ja lapsi tissillä ilmoittautumaan :)

Olen siis kokenut molemmat puolet imetyksestä; niin julki-imetyksen kuin sen, että ei halua tehdä sitä julkisesti. Ymmärrän hyvin molempiin ryhmiin kuuluvia ihmisiä ja jokaisen tulisikin saada tehdä niin kuin se itselle tuntuu luonnolliselle. Ei saa tuomita toista siitä, että hän ei halua imettää julkisesti. Silti kaikilla pitäisi olla oikeus ruokkia vauvaansa siellä, missä vauvalla sattuu nälkä olemaan. Ei se nälkä katso aikaa eikä paikkaa eikä sitä vauvaa aleta turhaan huudattamaan sen vuoksi, että pitäisi etsiä lähin vessa, missä homman hoitaa.  Meillä Viia on ainakin semmoinen, että jos se syöminen viivästyy niin tulee kiukku ja sitten syöttäminen on lähes mahdotonta kun toinen raivoaa naama punaisena eikä malta enää syödä, vaikka nälkä olisi kun se raivo yltyy niin voimakkaaksi.

Toivoisin myös, että neuvoloissa perehdyttäisiin paljon nykyistä enemmän imetyksen tukemiseen sen korvikkeen tarjoamisen sijaan. Minulle ei ainakaan ole koskaan neuvolassa kerrottu esimerkiksi imetyksen tehostamisesta tai tahdistetusta pulloruokinnasta, joka ei häiritse imetystä. Veetin aikana en myöskään tiennyt, että vauvaa voi syöttää vuorotellen molemmista rinnoista, jos ensimmäisen jälkeen jää nälkäiseksi. Puolta voi vaihtaa aina kun imeminen alkaa käydä tehottoman tuntoiseksi ja ihan niin monta kertaa, että vauva on kylläin. Kaikki nämä asiat olen saanut vasta nyt itse selville seuraamalla tuota Imetyksen tuen sivua, missä koulutetut tukiäidit vastaavat ihmisten mieltä painaviin kysymyksiin liittyen imetykseen. Kannattaa ehdottomasti liittyä jos aihe on ajankohtainen :)

Takana on siis kolme melko erilaista imetystä ja toivottavasti tämä kolmas sujuu kaikista parhaiten. Olen luonteeltani sellainen, että en osaa tämmöisistä asioista murehtia tai ottaa paineita. Onnistuu jo onnistuu ja jos ei onnistu, niin sille ei voi mitään. En jää sitä asiaa sen kummemmin murehtimaan. Nyt toivon imetyksen onnistumista ihan sen vuoksi, että pullorumba on melko raskasta verrattuna siihen, että yölläkin voi lyödä vain tissin vauvan suuhun ja jatkaa unia. Toisaalta jos imetys ei onnistu jostain syystä, niin ei siitäkään pitäisi kenenkään syyllistää äitiä! Kukaan ei voi tietää syitä sen takana, miksi joku ei lastaan imetä. Toki äidinmaito on parasta mahdollista ruokaa vauvalle, muta hyviä lapsia kasvaa myös korvikkeella :)