keskiviikko 19. elokuuta 2015

Täydellisiä kesäpäiviä

Miehen loma ajoittui kerrassaan täydellisesti, sillä täällä meillä ei ole tänä kesänä juurikaan aurinkoa nähty. Paitsi viimepäivinä! Ollaan vihdoin päästy elämään sitä semmoista kesäelämää ja olemaan ulkona auringossa ilman välikausivaatteita. Pappa lähti Inariin loman viettoon, niin mummu pyysi Veetin mökille yökyläilemään. Oltiin sitten tyttöjen kanssa kotona. Kun lämmintä riitti, laitettiin Aavalle ensimmäistä kertaa tälle kesälle amme pihalle. Ei jaksettu kaivaa uima-allasta tai oikeastaan pieni epäilys on, että se laitettiin viime vuonna roskiin, kun oli niin kamalan näköinen. Siis mennyt likaiseksi, ei ruma, koska sitähän ne kaikki on :D



Viiakin pääsi katselemaan siskon polskutteluja terassin varjosta.



Syötiin maanantaina ensimmäistä kertaa terassilla tälle kesälle. Ei ole kelien vuoksi tullut juuri grillailtuakaan tänä kesänä.


Lakattiin myös Aavan kynnet sormista ja varpaista Aavan valitsemalla lakalla :) Ihana kun tuommoiset pikkujutut on niin tärkeitä ja niitä pitää esitellä kaikille.


 Eilen kun mittari näytti jo aamulla pariakymmentä, pakattiin muksut extempore aamulla autoon ja hurautettiin Kalajoen hiekkasärkille. Tarkoitus ei ollut mennä uimaan, vaan ajateltiin muuten vain mennä viettämään päivää ja käydä leikkipuistoissa. Mentiinkin suoraan leirintäalueen leikkikentälle, missä lapset saivat hyvin ajan kulumaan. Veetillekin löytyi kaveri, jonka kanssa leikit sujuivat hyvin.



 Harmi kyllä, että on ollut niin kylmää, että ei ole päässyt ihan uimahommiin asti rannalle. Vaikka toki Viia tuo hieman haasteita kun pitäisi melkein olla iso auringonvarjo, että toinen ei olisi ihan suorassa auringonvalossa kun merenrannassa se aurinko vielä oikein hohkaa hiekasta ja merestä.




Luvattiin kotona lapsille myös reissu jätskikiskalle, mutta eipä hoksattu, että ne kaikki olivat kiinni kun ei ole enää sesonkikausi. Vaikka eipä sen uskoisi loppuneen ainakaan ilmojen puolesta.




Lapsetkin tykkäsivät tosi paljon, kun saatiin vähän vaihtelua päiviin :)


 Vesi oli kamalan kylmää, joten sinänsä ei harmittanut yhtään, että ei otettu uimavehkeitä mukaan. Eipä tuolla rannalla juuri porukkaa ollut, vaikka keli oli niin hyvä. Tosin rannassa oli huomattavasti kylmempi tuuli kuin täällä sisämaassa.





 Ei jääty leirintäalueelle syömään, vaan suunnattiin Sandy Keltiin, josta sai suunnilleen samalla hinnalla varmasti paljon parempaa ruokaa :)



Reippailtiin ravintolaan pitkospuita pitkin niin saatiin ihmetellä maisemia samalla ja nauttia auringonpaisteesta.


Lapset tilasivat jotkut kanakorit, jossa oli ihan kanan fileesuikaleita paneroituina ja maalaislohkoperunoita. Plussaa erittäin paljon siitä, että lapsille oli muutakin niiden nakkien ja ranskisten lisäksi ja kanatkaan eivät ollee valmisnugetteja, vaan paikan päällä tehtyjä. Lapsille maistui hyvin ja Veeti tuumasikin, että maailman parasta kanaa :) Lasten suusta totuus tulee vai miten se meni!


Ei sillä, että meidänkään ruuissa olisi ollut valittamista, hyvää oli ja nälkä lähti! Ja ne luvatut jätskit haettiin ihan ABC:n heseltä :D


Kotimatkalla oli autossa hiljaista porukkaa, minä mukaan lukien! Lapset nukkuivat niin sikeästi, että eivät heränneet kotipihaan tultaessa, vaikka normaalisti siinä vaiheessa silmät aukeavat.


Ja loppuun kuva vielä meidän kesäneitistä :) Eipä ole paljon Viialle varattuja kesävaatteita pitää! Laitoin juuri useamman lyhythihaisen puvun pois kaapista käyttämättömänä, kun ei mahdu enää päälle. Onneksi kaikki on ostettu noin euron hintaan kipale kirpparilta niin ei korkealta tipu, vaikka ei ehditykään pitää.

Iltapäivällä kävin Aavan kanssa pyöräilemässä ja illalla mies vei vielä Aavan ja Viian ja heidän kaksi kaveria tuosta naapurista geokätköilemään. Kaikin puolin siis melko täydellinen kesäpäivä :)



4 kommenttia:

  1. Ihanalta kesäpäivältä kuulostaa. En ookaan aiemmin kuullut tuosta Sandy Keltistä. Pitääpä joskus käydä testaamassa, kun sielläpäin liikutaan :) Söpö kesäneiti siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä käydä! Siellä on herkkuburgereita ja hintaa kuitenkin noin 14e/ annos. Laatuun ja kokoon nähden ninusta aika edulline. Tosin lasten kanssa ei illalla kannata mennä, kun se on samalla tuommoinen irkkubaari ;)

      Poista
  2. Ihana postaus ja mukavan kesäisiä kuvia! :) Kylläpä Viia on taas kasvanut!

    VastaaPoista
  3. Kävin tällä viikolla myös Hiekkasärkillä, koska oli kerrankin lämmintä. Ja olin ihmeissäni, kun en löytänyt avoinna olevaa jäätelökioskia. Kyllä harmitti! Sesonkia saisi vähän siirtää eteenpäin... Ihanaa kun vihdoin aurinko paistaa ja lapsetkin tarkenevat olla ulkona kesävaatteissa.

    VastaaPoista