torstai 16. toukokuuta 2019

Slipstop; monen tilanteen tossut (+ilmaiset postikulut!)

 Kaupallinen yhteistyö Slipstop

Joko Slipstop on sinulle tuttu merkki? Ennen Vietnamin reissua saimme tyttöjen kanssa valita Slipstop-verkkokaupasta meille tossut kaupallisen yhteistyön merkeissä. Itselleni valitsin kauniin sulkakuosin, Viia valitsi suloiset kissat ja Aava yksisarviset.  Itsellä ensikosketus tossuihin on ollut Prismassa, missä on tosin melko suppea valikoima näitä ainakin täällä meillä päin. Silloin jo kiinnitin huomiota kivoihin kuoseihin ja harmittelin, että meillä ei kerhotossuja tarvita. Myöhemmin sainkin kuulla, että eiväthän nämä pelkät kerhotossut olekaan, vaan huomattavasti monipuolisemmat!


Slipstopien päällikangas on polymidi-elastaania ja se on hyvin hengittävä, hieman uimapukumainen kangas. Juuri tuon kankaan ansioista tossuista tuleekin monikäyttöiset, sillä ne käyvät kerhotossujen lisäksi erinomaisesti myös uimahalliin sekä rantaleikkeihin mukaan pakattavaksi! Me ei ehditty vielä koeajaa ennen reissua näitä uimahallissa, mutta vesipuistossa kylläkin. Uimahallissa tossut suojaavat esimerkiksi jalkasieneltä sekä estävät lasta liukastumasta märällä lattialla.


Viime vuoden Kroatian reissulla meillä oli lapsilla mukana Reiman uimatossut ja itselle ostettiin uimakengät paikallisesta kaupasta eli kokemusta on myös muista merkeistä. Ei niissäkään mitään vikaa ollut, mutta kyllä nostaisin nämä niiden edelle, jos paremmuutta vertaillaan. Näiden tossujen selkeät plussat ovat:

+ ohut ja nopeasti kuivuva materiaali
+ sukkamainen ulkomuoto, miellyttävä päällä
+ lomareissuilla käytettäessä vie laukusta vain pienen tilan
+ monipuoliset ja kauniit kuosit
+ pitkäikäisempi ?

Kysymysmerkki viimeisen kohdalla johtuen siitä, että meillä nämä ovat olleet vasta nyt käytössä. Ehkä miinuksena sanoisin koot, jotka ovat kahden sentin välein ja meillä molempien tyttöjen jalat jäivät hieman kahden koon väliin. Riskillä otin sitten nämä isommat, joissa on pari senttiä tilaa. Sukkamaisen ulkomuodon ansioista tuo pari senttiä ei kuitenkaan näy oikeastaan missään. Ehkä se jää osittain tuonne kantapään puolelle, joten kärkeen ei jäänyt lerpattamaan mitään tyhjää tilaa. Sillä toivon, että nämä menisivät meille vielä ensi vuonnakin! Kovempi tossu olisi ehkä hieman hankala, jos siinä olisi pari senttiä ylimääräistä.


Ulkomailla rantapuuhissa ollessa Slipstopit ovat ehdottomat, sillä lämpimissä maissa hiekkarannan hiekka on usein todella kuumaa paljasta jalkaa vasten. Isossa aallokossa tuosta hieman reilusta tossusta oli sen verran haittaa, että vaikka tuo suuaukko on aika napakka, tahtoi tossuun välillä mennä reilustikin hiekkaa veden mukana. Onneksi tossu oli helppo vetäistä jalasta pois, kääntää nurin päin ja huuhdella vaikka kesken uinnin.


Jos kaipaat  monipuolisia tossuja, jotka talviajan käyvät esimerkiksi kerhotossuina ja kesällä muuntuvat rantakengiksi, niin Slipstop on vastaus siihen kysyntään. Meillä nuo kerho/sisätossut ovat vähän vieras asia, kun lapset ovat aina olleet sellaisessa hoitopaikassa, missä sellaisia ei ole käytetty. Tytöt ovat olleet koko ikänsä pienessä ryhmiksessä ja siellä on menty ihan sukat jalassa! Uskoisin näiden kuitenkin ajavan tämän asian oikein hyvin, koska tossu on ohut ja luulen, että se hengittää varmaan aika hyvin, että pienet varpaat eivät tossuissa hiostuisi. Kivat kuosit innostavat lasta vetäisemaan tossun jalkaan.


Meidän kokemukset ovat siis ihan vain uimahommista ja siihen tarkoitukseen annan lämpimän suosituksen. Slipstopin sivuilta löytyy hyvät taulukot oikean koon valitsemiseen ja omistajat auttavat kyllä oikein mielellään oikean koon valinnassa, mikäli kokoasia askarruttaa. Tapasin toisen yrityksen omistajista Lapsimessuilla ja hän kertoi, että käyttää näitä tossuja ulkomailla juoksulenkeillä, jos käy rannassa hiekalla juoksemassa. Pohja estää kivien ja simpukoiden painumisen ihoon ja suojaa kuumalta hiekalta, mutta muutenhan tuntuma on kuin juoksisi ilman kenkiä! Vinkiksi vaan teille juoksijoillekin.


Sen verran vielä mitoituksesta, että Aavalla on koko 33-35 ja Aavalla on aika lailla kengissä koko 34 tällä hetkellä käytössä. Viian tossut puolestaan ovat kokoa 27-29 ja Viiallakin kengät ovat suunnilleen kokoa 28 muutenkin. Oma jalkani on 41-42 ja mun tossut ovat koko 40-41. Varmasti myös kokoa suurempi menisi. Näissä pituus on itselle hyvät, mutta leveyttä saisi ehkä himpun verran olla enemmän. Tuo kokokaan ei kuitenkaan tunnu pahalta, mutta välissä tuntui, että joku osa hieman hankasi, varsinkin jos meni hiekkaa kenkään :D


Toivon, että tämä kesä olisi yhtä ihana kuin viime kesä, että tossuille olisi käyttöä muuallakin kuin uimahallissa ennen syksyä. Hintaa tossuilla on noin parikymppiä ja outletista löytyy hieman edullisemmin hajakokoja ja kuoseja!

Viikonlopun ajan pe-la saatte koodilla "nappi" ilmaiset postikulut toimituksiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti