keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Vauvan joulukuvausvinkkejä amatööriltä amatööreille!

Käytettiin eilen Viian kanssa hyväksi se hetki, kun oltiin kahdestaan kotona ja otettiin muutamia (lue kymmeniä) joulukuvia. En ole koskaan teettänyt lasten kuvasta joulukorttia, koska tykkään askarrella kortit itse. Sukulaisille ja kummeille ollaan kuitenkin laitettu kortin väliin sitten tonttukuvia lapsista. Saa nähdä, että laitetaanko tänä vuonna vain Viian kuva. Näen nimittäin jo sieluni silmin, että minkä näköisiä kuvia tulee, kun kaikki kolme pitäisi saada näyttämään kuvassa jotenkinkaan normaalilta! Isänpäiväkortin kuvassa oli jo ihan tarpeeksi haastetta ja siihen pitäisi sitten lisätä tonttulakit sun muu rekvisiitta...

Kun on kyseessä liikkumaton vauva, on kuvaus vielä toistaiseksi huomattavasti yksinkertaisempaa. Kokosin tähän postaukseen muutaman vinkin vauvan joulukuvien ottamiseen, mutta muistakaa, että olen ihan amatööri näissä asioissa! Kameran säätöihin ja putkiin en puutu, koska olen onneton itsekin niiden kanssa, enkä halua opettaa teitä väärin omilla tavoillani. Näin pimeän aikaan tykkään kuitenkin itse kuvata f1.8/45mm putkella, koska se on paljon valovoimaisempi kuin tuo meidän zoomiputki. Sillä saa myös ihania lähikuvia, joista itse tykkään todella paljon!

Meillä on aika vähän näkyvissä valkoista seinää, jonka edessä ei olisi huonekaluja. En jaksanut liikuttaa kalusteita pois edestä, joten virittelin viltin lipaston eteen, jotta sain tasaisen taustan.


Rekvisiitta voi olla ihan mitä vain haluat kuvissa näkyvän. Mulla se oli tällä kertaa pallovalot, pari joulupalloa sekä tietenkin tonttulakki! Kamppeet valmiiksi ja sitten vain räpsimään.


- Ota kuvat mahdollisimman valoisaan aikaan, äläkä iltahämärässä, ellet tarkoituksella halua hämäriä kuvia.


- Valitse ajankohta, jolloin lapsi on kylläinen ja virkeä. Juuri ennen päikkäreitä ei ole paras mahdollinen ajankohta.


- Laita tarvikkeet ja kuvauspaikka valmiiksi ja ota muutama testikuva ennen kuin alat ottamaan varsinaisia kuvia. Näin saat kameran säädöt kohdilleen ennen varsinaisia kuvauksia ja ehdit saada niitä kunnon kuviakin ennen kuin lapsi hermostuu kuvaamiseen


- Ota kuvat sellaisessa paikassa, että taustalla ei näy kamalaa määrää rojua tai että se ei muutenkaan ole levottoman näköinen


- Ota mieluummin enemmän kuin vähemmän kuvia. Saat suuremmalla todennäköisyydellä edes yhden onnistuneen :)


- Käsittele kuvia edes vähän. Jo pelkästään valkotasapainon säätäminen ja valotuksen korjaus saavat ihmeitä aikaan ja siihen menee se minuutti per kuva. Itse käytän ilmaista Photoscape-ohjelmaa, jolla saa tosi kätevästi nämä kaksi säädettyä. Alla esimerkki siitä, mitä alle minuutin käsittelyllä saa aikaiseksi.

Käsittelemätön kuva on aika harmaa ja pimeä.
Valkotasapainon sekä valotuksen säädöllä näyttää jo huomattavasti paremmalta!
- Rajaa kuva, jos  taustalle jäi näkymään jotain ei-toivottua, kuten tässä alla olevassa kuvassa näkyy ikävästi lipastoa tuolla vasemmassa reunassa.



- Itse vältän salaman käyttöä ja pyrin saamaan kameran asetuksilla sopivan valon kuviin. Salamalla otetut kuvat ovat kamalia, jos salamaa ei osaa käyttää oikein,



- Lopuksi yritä päättää, että mikä kaikista kuvista olisi sopivaa matskua esim joulukorttiin. Tämä on ehkä haastavin tehtävä. Toinen vaihtoehto on se, että yksikään kuva ei kuitenkaan onnistunut ja joudut aloittamaan kaiken alusta :)


- Kun kuvaat lähikuvia, kohdista tarkennus silmiin.


Tämmöisiä vinkkejä tuli itsellä näin äkkiseltään mieleen tämmöisen amatöörikuvaajan näkökulmasta. Itseä kiinnostaisi se, että kun näin hämärillä ilmoilla ei oikein voi ottaa liikkuvista lapsista kuvia kovin pitkällä valotusajalla, niin miten niistä kuvista saa mitenkään hyviä ja valoisia? Mulla on kamerassa vaan tuo kameran oma salama ja sillä ei kyllä ainakaan saa siedettäviä kuvia! Canonissa on lisäsalama, mutta sitä en osaa käyttää. Olisiko antaa vinkkejä salaman käyttöön ihmiskuvauksessa tai vaikkapa jotain nettisivuja, joissa olisi vinkkejä!




Kiinnostaisi myös se, että miten saisi tuollaisia kuvia, missä lapsi on pimeällä esimerkiksi jouluvalojen kanssa. Millaisilla asetuksilla semmoiset kuvat tulisi ottaa? Tarkoitan siis tuota alla olevaa kuvaa, joka on lainattu Pinterestistä.



Tuliko tässä teille mitään uutta vai oletteko siellä ruudun takana kaikki niin kokeneita kuvaajia, että nämä amatöörin vinkit vain naurattavat :)


Jos teillä on blogeissa itse otettuja (tai vaikka kuvaajan ottamia) jouluisia kuvia lapsista, niin laittakaahan linkkiä tulemaan, niin kävisin mielelläni katsomassa :)

Ps. Tonttulakkeja ehtii vielä tilata joulua varten! 

12 kommenttia:

  1. mä oon niin auttamattomasti jo myöhässä joulukorttikuvausten kanssa että ehkä vaan annan periksi ja askartelen itse :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nääh, hyvin ehtii vielä :) Tosin itse tykkään askarrella, niin siksi teen itse aina kortit enkä teetä valmiita :)

      Poista
  2. Mä peitän salaman valkoisella paperilla niin siitä ei tule niin raju. Kuvaan silti mieluummin ilman mutta jos on pakko niin sitten peitän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Se kuitenkin sieltä läpi tulee se valo jonkin verran? Pitääpä huomenna testata :)

      Poista
  3. Ihania kuvia! :) Mulla on salaman päälle sellainen muovinen kotelo joka pehmentää sen. :) Me otetaan joulukuva ennen joulua, jonka jaan facebookiin ja annan isovanhemmille. Emme tänäkään vuonna lähetä joulukortteja vaan lahjoitamme postimerkkirahat hyväntekeväisyyteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lahjoitus onkin ihan hauska juttu, mutta kun muutenkaan ei tule kirjeitä lähetettyä, niin itsestä on kerran vuodessa kiva laittaa ja saada kortteja :)

      Poista
  4. Kivat vinkit! Miten säädät valkotasapainoa jälkikäteen? Tallennatko raw-muodossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa Photoscapessa voi säätää normikuvastakin. En jaksa enää tallentaa raw-muodossa, kun en osaa muokata oikeilla ohjelmilla niitä kuvia. Käytän ctrl+w yhdistelmää tossa ohjelmassa ja valitsen kuvasta semmoisen kohdan jossa on valkoista ja painan siitä niin s muokkaa sitä tasapainoa. Hyvin saa silläkin minusta :)

      Poista
  5. Käännettävä lisäsalama on ihan loistava, katon kautta heijastettuna valo tulee oikein :) netistä löytyy vinkkejä myös miten kiinteän salaman valon saa esim. folion avulla käännettyä heijastamaan katon kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Canonissa meillä on käännettävä, en vaan osaa käyttää :D Pitääkin kokeilla katon kautta! Tykkään vaan enemmän käyttää tuota Olympusta, mutta en tiedä saako siihen edes muuta kuin tuon kiinteän salaman.

      Poista
  6. Jos (siis kun :D ) kolmen lapsen samaan kuvaan saaminen on haastavaa niin olisiko ideaa ottaa kaikista kolmesta yksittäiskuvat ja koota kollaasi niistä? :) Esim. smartphotolla on paljon erilaisia korttipohjia mihin voi laittaa useammankin kuva :) Itse odottelen joulukortteja postista, saa nähdä ehtiikö ne minulle ja sitten valmiit sukulaisille ynnä muille kiitos postin lakon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä tullut mieleen, kiitos ideasta! Se vois ehkä jopa onnistua ja sit vois aina lapsen kummille laittaa vaan sen oman kummilapsen kuvan ku ois erilliset kuvat! Loisto-idea :)

      Poista