perjantai 20. marraskuuta 2015

Joulu lähestyy, mutta mitä lapsille lahjaksi?

Joulu lähestyy ja taas se sama vanha mietintä siitä, että mitä lapsille joululahjaksi? Meillä Veeti saa varmaankin Legon meiltä, koska se on jo hyvällä alennuksella ostettu aikoja sitten odottamaan jotain merkkipäivää. Veeti ei leiki oikeastaan muilla kuin legoilla, joten ihan turha ostaa mitään muuta pakettiin. Ainoastaan kirjat ja palapelit menevät melkein tasoihin legojen kanssa. Kokosin tähän alle muutamia lahjaideoita, mitä löysin Lekmeriltä*. Meillä lapset ruukaavat saada jouluna aina edes yhden kirjan ja ostin itse kirpparilta yhden Tatun ja Patun Veetille, kun sattui uudenveroinen edullisesti tulemaan vastaan! Myös mummu ja pappa ovat ruukanneet muistaa kirjalahjalla.


Yleensä ollaan yritetty keksiä kyselijöille jotakin tarpeellista lahjavinkkiä, kuten yökkäriä tai muuta vastaavaa. Nyt Aavan kummien kyselyihin vastasinkin, että pyyhkeen voisi pistää joulupakettiin, kun Aavalla ei taida olla yhtään ikiomaa pyyhettä!

//Minions palapeli täältä* // Dinopalapeli täältä*  //

Minionsit taitavat olla melkein Frozenin kaltainen hitti ja Veetikin tuntuu nuo tietävän, vaikka meillä ei yhtää elokuvaa olekaan katottu. Siinä olisi muuten myös hyvä idea pukinkonttiin dvd:n muodossa :) Palapelejä meillä ei ole ollut vielä kovin isoina ja nyt ostettiin kirpparilta eka, jossa on 250 palaa. Siksi palapelit ovat myös hyvä lahjavaihtoehto, Noita isoja palapelejä viitsii jo itsekin tehdä Veetin kaverina ja välillä pitää pitää näpit kurissa, että ei mene tekemään sitä keskeneräistä palapeliä Veetin ollessa pois kotoa!

Vinkkinä muuten muille Lego Ninjago-fanien äideille, että meillä tuo kuvitettu opas on ollut älyttömän suosittu! Veeti osaa sen varmasti kannesta kanteen :)  Meillä on myös joku noista Legon ideakirjoista, missä on vinkkejä siihen, mitä kaikkea legoista voi rakentaa ja se on myös tosi hyvä lahjaidea!



Pienemmällekin lapselle legot ja duplot ovat lähes aina varma valinta. Lekmerillä näytti olevan tällä hetkellä kaikki legot ja Disney-tuotteet alessa vähintään -20%! ja jopa -40%! Frozen legoista moni pikkutyttö varmasti pissisi hunajaa :D






Lego lisäpalikat täältä* // Frozen legot täältä* // Duplotalo täältä*

Aavalle en oikein osaa ostaa mitään leluja, kun ei ole jotenkin mitään käsitystä siitä, että millä tuon ikäiset tytöt tykkää leikkiä! Veeti kun tosiaan on sen verran omalaatuinen lapsi ollut aina, että lelut eivät pienempänäkään juurikaan kiinnostaneet niin ei jotenkin ole sitä käsitystä, että millä lapset leikkivät. Meillä Veeti leikki ainoastaan leikkiruuilla ja niitä meillä on jo yllin kyllin. Luonnollisestikaan niitä leluja ei ole Veetiltä juurikaan periytynyt Aavalle, kun ei niitä ole meillä ollut. Niinpä olisi kiva ostaa jotain ihan lelujuttua kaiken hyödyllisen lisäksi, mitä yleensä pyydetään lahjaksi lapsille.

Joko kaksivuotias leikkii nukkekodilla? Kertokaapa mitä teidän samanikäiset saa joululahjaksi ja ylipäätään, että mitkä ovat tällä hetkellä lempileikkikalut?


Aava on myös innostunut nyt palapeleistä ja meillä hitti on ollut kummallakin lapsella sellainen palapeli, jossa on kaloja magneetti selässään ja niitä ongitaan. Alla olevassa palapelissä on myös jotain magneettijuttua sekä luukkuja. Tuollainenkin voisi olla hauska!


// Nukkekoti täältä * // Eläinpalapeli täältä* //

Joululahjajutut alkavat muilta osin olla aika hyvin hallussa, mutta tosiaan lasten osalta ovat suunnitelmat vielä hieman auki. Kummallekin on yksi isompi lahja hankittu, eikä normaalisti enempää itse ostetakaan. Nyt kuitenkin haluaisin Aavalle vielä jotain lelujuttua ostaa tai vinkata, että jos joku sukulaisista on vielä vailla lahjavinkkiä :)

Millä mallilla teillä on lahjahommat? Itse taisin aloittaa ensimmäisen lahjan teon jo helmikuussa :D

Ja psst, viikonloppuna tiedossa jotain mukavaa teille lukijoillekin, pysykäähän kuulolla! :)

*sisältää mainoslinkkejä, klikkauksesta en hyödy rahallisesti

14 kommenttia:

  1. Meillä viime jouluna 2,5 -vuotiaan ehdoton suosikkilahja oli duplotalo. Siitä olivat yllättäen tohkeissaan myös 4v isosisko ja 1v pikkusisko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota pitää kyllä harkita, kun muutkin sitä kehuivat monen ikäiselle sopivaksi :D

      Poista
    2. Duplot tosiaan on meilläkin suosiossa, tyttö 3,5v ja poika 2v:)

      Poista
  2. Meillä ainakin isosiskon nukkekoti on ollut suuri hitti :) Kiire näyttää tulevan TÄNÄKIN vuonna lahjojen kanssa, huoh. Oisko sillä kummitytöllä lakin lisäksi jotain kaupasta ostettavaa toivetta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikai sillä vielä ole :D Varmaan tykkää kaikesta mitä kummi antaa!

      Poista
    2. Eikä sullakaan ole sille mitään toivetta?

      Poista
  3. Mitä Veeti leikkii hoidossa esim. kavereiden kanssa tai onko siellä kiinnitetty huomiota leikkimättömyyteen? Kuulostaa aika erikoiselle tuon ikäinen lapsi joka ei leiki. Tai siis että tähänkin asti vaan ne legot on kiinnostaneet. Leikkitaitojakin voi ja pitää joskus myös opettaa, jos ei luontaisesti suju.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se varmaan siellä leikkii jotakin, jos on samanikäisiä kavereita. Pienempien kanssa ei oikein tykkää leikkiä. Veeti on aina ollut enemmän kiinnostunut esimerkiksi kirjoista ja tosiaan palapeleistä ja legoista. Ruokaleikit olivat pienenäkin ainoat, joita jaksoi tehdä, mutta esimerkiksi mitkään autohommat eivät ole koskaan kiinnostaneet tai semmoiset roolileikit. Luulisin, että se on vaan Veetin luonne, että on enemmän semmoinen tiedosta ja tosiasioista kiinnostunut mitä jostain mielikuvitusjutuista. Myöskään piirrustusjutut eivät kiinnosta, mutta lukeminen kyllä. Jos meillä käy Veetin kavereita, niin monesti rakentelevat keskenäänkin legoilla.

      Enkä oikein tiedä miten opetat jos toinen ei selvästi halua eikä kiinnosta? Eri asia varmasti jos on oman ikäisiä kavereita kuten hoidossa, siellä varmaan leikkivät. Olen kysellyt Veetiltä itseltään mitä leikkivät, mutta en ole oikein päässyt käsitykseen. Pitää kysellä hoidossa, että mitkä leikit siellä on in. Sen verran vasukeskustelussa oli puhetta, että jos ei Veeti saa päättää miten ja mitä leikitään niin helposti ei halua osallistua ollenkaan ja se on huomattu kotonakin ja siitä on puhuttu. Jos on jotain esimerkiksi rakennussettiä tai junarataa hommattu, niin ne on kyllä jäänyt aika lailla käyttämättä. Jonkin verran nyt leikkivät Aavan kanssa kun Aava on kasvanut ja puhuu jo hyvin, että voivat kommunikoida.

      Poista
    2. Nii ja mielelläni kuulisin vinkkejä siihen leikin kehittämiseen, kun itsellä ei ole semmoisesta mitään hajua! :)

      Poista
  4. Meillä tuon ikäisiä on kiinnostanut nukenvaunut ja nukkevauvat. Toki legot on kaikenikäisille sopiva ja yhdistäväkin leikki. Sitten on muoviset astiatot ja leikkiruoat kovasti leikissä tytöillä.

    VastaaPoista
  5. Meidän sunnuntaina 2-vuotissynttäreitään viettävän tytön lahjatoive oli autotarra. Kovin on vielä vaatimaton! ;) Kaiken maailman autojen, bussien, traktorien ja kaivureiden lisäksi tällä hetkellä suosikkilelu on maatila eläimineen ja ukkeleineen. Myös töissä Fisher Pricen maatila (meillä kotona tosin halvempi kirpparilta löydetty versio) ja duplotalo ovat tosi mieluisia samanikäisille ja sitä vanhemmille lapsille! :)

    VastaaPoista
  6. 2v vois tykätä Ti-Ti nalle jutuista, itse olen pph ammatiltani ja dvd:t+pehmot ovat alkaneet kiinnostaa sekä lapsenlapsia että hoitolapsia tuon ikäisinä. Testaa vähän katsomalla esim netistä ensin parit laulut ja kurkkaa Ti-Ti kaupan sivuja jos tuntuu kiinnostavan. Pojan leikkimättömyydestä en olisi huolissani koska jotkut lapset vaan on tiedonjanoisia ja kirjat on aina kiinnostavia. Meidän 6v katselee paljon kirjoja ja nyt eskarin myötä on tullut paljon sellaista mallista kirjoittamista ja tehtäväkirjojen täyttöä niin ettei juurikaan tarvi auttaa kun jo ymmärtää tehtävän ilman ohjetta. Terv.isoäiti

    VastaaPoista
  7. Tytöillehän niitä leluja on joka lähtöön, meillä oli 2 vuotiaana esim. Barbit, my little ponyt, nuket, duplot. Suosikki oli varmaan silti tuo duplo nukkekoti, meillä on siitä vanhempi versio.

    VastaaPoista
  8. Meillä lapsi barbit on kovassa käytössä kaksi vuotiaalla.

    VastaaPoista