sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Millainen isi meillä asuu ja päivän menu

Tänään vietettiin meidänkin perheessä isänpäivää, kuten melko monessa muussa suomalaisessa perheessä. Sen kunniaksi isi sai nukkua myöhään ja tarjoilin vähän paremman aamupalan. Croisantit kätevästi lauantaina ostettu Lidlin paistopisteestä, jota en tiennyt täällä edes olevan! Note to self: älä mikrota croisantteja, sillä aika kivasti lösähtivät. Ei tullut mieleen, että taikinassa on aika paljon voita... Turvallisuussyistä en vienyt kahveja sänkyyn, eikä muutenkaan olisi kiva nukkua sitten seuraavaa yötä muruisissa lakanoissa :)


Viikolla otettiin lasten kanssa korttia varten yhteiskuva. Riita saatiin kuvauksissa siitä, kumpi saa pitää Viiaa sylissä, vaikka koskaan muulloin kumpikaan ei halua sitä tehdä :)



Meidän lasten isi:

- muistaa ulkoa uskomattoman määrän nippelitietoa
-on mieheksi uskomattoman siisti
- kuunteli hurjina nuoruusvuosinaan punkkia, mutta nykyään kaikenlaista discojytkettä sekä jopa suomiräppiä!
- tykkää pelata pleikkaria, mutta tekee sitä yleensä vain lasten nukkuessa


- on älyttömän hyvä rakentamaan legoilla. On tehnyt jopa meidän talon pienoismallin legoista.
- jaksaa leikkiä lasten kanssa riehumisleikkejä vaikka kuinka kauan
- on muutenkin parempi leikkimään kuin minä
- tykkää retkeillä


- vapaa-ajallaan pelaa pleikkarin lisäksi mielellään myös frisbeegolfia
- ottaa aina muut huomioon ja lähes poikkeuksetta asettaa muiden tarpeet ja halut omiensa edelle
- on hyvä kuuntelemaan
- on hyvä isä ja puoliso
- lukee meidän perheessä lähes aina iltasadun ja Veeti harvoin kelpuuttaakaan äitiä lukupuuhiin silloin kun isi on kotona

Siinäpä pientä faktatietoa meidän lasten isistä :)


Kuten olen jo aiemminkin sanonut, niin tykkään kovasti tehdä tämmöisien päivien ruokailuista hieman normaalia parempia. Olen saanut myös Veetiin tartutettua sen "hienosti" syömisen ja joskus Veeti kysyykin, että voidaanko tänäänkin syödä hienommin eli laittaa servetit ja kynttilä palamaan. Pienillä jutuilla saa arkisestakin ruuasta vähän juhlavamman! Ja koska edelleenkään ei juhlia ole koskaan liikaa!


Alkupalana meillä syötiin valkosipulista tomaatti-juustoleipää Hellapoliisin ohjeella. Kaveriksi oli Veetin toivomaa sienisalaattia sekä vihersalaatti, johon laitoin salaattisekoitusta, kurkkua, tomaattia, paistettua halloumia, paahdettuja cashewpähkinöitä sekä tummia viinirypäleitä. Paahdoin valkosipulia uunissa ja tein siitä dipin, jota käytettiin salaatinkastikkeena sekä pääruuan kanssa.





Pääruuaksi oli Hasselbackan perunoita sekä kanaa pestolla ja vuohenjuustolla. Ruoka oli oikein hyvää ja maha on vieläkin täysi!


Aamupäivällä kävin lenkillä Viian kanssa ja mies ja lapset menivät sillä aikaa makkaranpaistoon. Liityin seuraan lenkin jälkeen ja lenkillä hain ruokapöytään "kukkia" :) Olisin halunnut lehtikuusen oksan, jossa on käpyjä, mutta enpä semmoista löytänyt ja sitten silmät osuivat noihin kuihtuneisiin kukkiin ja nappasin niitä pari mukaani.


Jälkkäriksi meillä oli kunnon rasvapommi ja verisuonten tukkija eli tuhti suklaakakku Suklaapossun ohjeella. Kannattaa muutenkin tsekata tuo blogi, aivan ihania kakkuja ja muita leivonnaisia koko blogi täynnä!




Tein kakkupohjan yhteen hieman isompaan vuokaan ja leikkasin kahteen osaan, koska en omistanut kahta pienempää vuokaa. Ihan korkea tuli näinkin. Kerrosten väliin laitoin ohjeen täytteen lisäksi hieman karviaishilloa. Oli melko suklainen, mutta hyvä kakku! Lime- tai lemoncurd olisi sopinut myös väliin, mutta purkkia ei löytynytkään jääkaapista, vaikka muistelin siellä semmoisen olevan.


Meillä on miehen kanssa ollut tapana myös muistaa jollain pienillä lahjoilla toisiamme äitien- ja isäinpäivänä, vaikka eihän mies minun isäni olekaan. Taidetaan kuitenkin molemmat tykätä antaa lahjoja, koska aina ne "ei mulle tartte mitään ostaa" pyynnöt hukkuu kankkulan kaivoon. Nyt varsinkin olin innoissani lahjasta, koska keksin semmoisen lahjan, mitä mies oli itse halunnut. Meidän on ollut tarkoitus ostaa uusi reppu retkeilyyn, koska entinen on liian pieni. Mies tuossa jokin aika sitten tohkeissaan näytti Varustelekasta jotain reppua ja minähän samantien unohdin, että mikä se oli. Kunnes sain vinkin katsoa selaimen sivuhistoriasta ja tosiaan, sieltähän se löytyi näppärästi. Mies sai siis tämän Mil-tecin Assault packin  lahjaksi ja kyllä tuntui olevan mieleinen kun innoissaan näytti mitä taskuja ja lokeroita repusta löytyy.



Miten teillä ruukataan viettää isäinpäivää vai onko se vain normaali päivä muiden joukossa?

6 kommenttia:

  1. Meillä meni isänpäivä riitelyksi ja koko päivä meni pieleen. Viime vuoden isänpäivää lämmöllä muistellen..

    VastaaPoista
  2. Kylläpä näyttää hyvältä tein herkut! Meilläkin on tapana syödä hienommin ja tarjoilla aamupala jne. Tänään käytiin porykalemyls metsäretkellä. Sellaisesta meidän iskä tykkää. ♥

    VastaaPoista
  3. Meillä oli valmiiksi kakkuähky lapsen synttäreiden takia, joten kakkua ei tarvinnut väsätä.
    Aamulla lasten kanssa annettiin isille itse tehdyt lahjat ja lähdettiin aamiaisen jälkeen pappaa onnittelemaan.

    Saispa itsekin kipinän tehdä katsauksista ja ruoasta juhlavampaa, meillä kaikki on aina niin perus :D toisaalta voi olla että takki oli aika tyhjä kun tosiaan viikko sitten juhlittiin nelivuotias ja otin juhlista hirmu stressin.

    Olis kiva jos poistaisit teidän perusarkiruoista niin jos sieltä tulisi vinkkejä piristämään meidän tylsiä ruokia :) jotenkin tuntuu että syödään aina samoja sapuskaa

    Annu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siitä perusruuastakin saa juhlavamman ku laittaa servetit :D Tai sen pelkän kynttilän. Me saatetaan hyvin syödä kynttilänloisteessa ranskiksia ja nakkeja! Tuo arkiruokapostaus on ollut itselläkin mielessä, pitääpä pistää työn alle ihan ohjeineen päivineen! Mulla on nimittäin sama ongelma, että tuntuu, että syödään aina niitä samoja ruokia vaikka ei edes syödä.

      Poista