perjantai 25. syyskuuta 2015

Perjantaina

Sain tänään siivottua loppuun ja onhan se ihana, että on edes muutaman minuutin siistiä! Koska siivoaminen ei koskaan ole kuulunut lempipuuhiini, jaan sen yleensä kahteen osaan. Torstaisin pesen vessat ja pyyhin peilit ja muutenkin järkkäilen. Perjantaina sitten imuroin ja pyyhin pölyt ja pesen lattiat tarvittaessa. Tällä kertaa imuroin kuitenkin poikkeuksellisesti jo eilen kun Viia nukahti nätisti liinan kyytiin. Tälle päivälle jäi siis pölyjen pyyhintä ja tavaroiden paikoilleen raivaus. Siis niiden, jotka eilisen raivauksen jäljiltä eivät olleet enää paikoillaan. Eiköhän se lapsiperheessä ole niin, että niitä tavaroita on jatkuvasti jossain väärässä paikassa ja niiden roijaaminen paikoilleen on loputon suo, jos siihen lähtee.


Puhtaan ja siistin kodin kunniaksi innostuin kaivamaan kameran jalustan esille ja ottamaan pari kuvaa. Kyllähän sitä jalustan kanssa on helppoa kuvata kotia, jossa tavarat pysyvät paikoillaan. Liikkuvien lasten kuvaaminen hämärässä syyspäivässä onkin sitten ihan toinen juttu, kun ei voi pistää pitkää valotusaikaa kameraan.


Milloinhan sitä saisi aikaiseksi käydä teettämässä Aavan yksivuotiskuvat, kun tyttö on täyttänyt jo kaksi välissä? Tai oikeastaan miten sitä osaisi päättää, että mitä kuvista teettäisi :)


Jos saisin lottovoiton, hävittäisin tuosta tauluhyllyjen alta nuo malmit ja ostaisin siihen Madamoiselle-keinutuolin ja ehkä jonkun pienen ja kauniin hyllyn viereen laskusijaksi. Unelmien tuoli, jota koskaan tuskin tulen hintalapun vuoksi ostamaan. Toinen vaihtoehto olisi löytää entisöijä, joka pistäisi kuntoon miehen ukin tekemän kiikkutuolin, joka on meillä terasilla tällä hetkellä. Siitä on jalka rikki ja se kaipaisi uutta maalipintaa. Muodoltaan kuitenkin todella kaunis tuoli. Harmi kun se on mennyt huonoon kuntoon, eikä sille ole ollut aiemmissa asunnoissa tilaa sisällä.


Tänään käytiin katsomassa paikallisessa rautakaupassa takan rappauksia, sillä meiltä vaihtuu nuo laatat takasta pois. Laatat ovat erisävyisiä ja pitää joka tapauksessa poistaa niin vaihdetaan tuohon samalla sellainen hiertopinta, koska nuo laatat ovat jo kaksi kertaa haljenneet luukun vierestä. Nyt sitten yritän päättää, että haluanko pienen pätkän valkoista mosaiikkilaattaa tuohon luukun viereen via laitetaanko pelkkä pinnoite.



Kävin Viian kanssa eilen Kärkkäisellä alkaneilla sikapäivillä ja ostin eteiseen tuon talolyhdyn. Vinkkinä muuten lyhdyistä tykkääville, että siellä oli todella halpoja lyhtyjä! Semmoiset isotkin maksoivat jotain kympin luokkaa ja pieniä sai vitosella. Ei siis noita talon mallisia vaan tavallisia suorakaiteita.


Tänään Veetinkin piti päästä possumunkille, joten käytiin sitten takankatselureissulla koko perheen voimin juomassa ne euron sikapäiväkahvit. Löysin Veetin huoneeseen uuden lampun, kun edellisessä paperivalaisimessa on jo reikiä ja fuksia kukan kuva ei oikein istunut Veetin huoneeseen ;)

 Olohuoneen telkkarin päälle olen vähän haaveillut parista julisteesta, mutta en ole vielä löytänyt mieleisiä tai osannut päättää. Jos teillä on telkkarin päällä kuvia, olisi kiva nähdä joten laittakaapa linkki blogipostaukseen, jossa ne näkyvät!



Tänään on Facebookissa kankaiden yö, eli isolla määrällä kangaskauppoja on hurjia tarjouksia pitkin yön, joten nyt pitää lähteä päivystämään niitä joten hauskat perjantai-illan jatkot! :)

9 kommenttia:

  1. Nätti koti! Tykkään itsekin mustasta ja valkoisesta. Tuo valokuvakollaasi on hyvännäköinen. Itse tykkään pitää valokuvia nimittäin esillä kotona rakkaimmistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Valokuvat on kyllä ihania, niitä voisi puskea joka paikan täyteen :)

      Poista
  2. Voi kun kuulostaa tutulta, se on yleensä sen yks viis minuuttia kun tavarat ovat taas siellä ja täällä. :) Tuo seinäkalenteri jutsku on kyllä tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkisitpä nytkin olkkarin, kaukana perjantain romuttomuudesta :D ONneksi edes joskus ehtii nauttia siitä puhtaastakin kodista hetken aikaa! Seinäkalenteri on kivan näköinen ja tosi käteväkin!

      Poista
  3. Vau mikä sisustustyyli. Samaa linjaa huoneesta toiseen. Todella kaunista ja valoisaa... Ihana koti!

    VastaaPoista
  4. Mistä/miten tuo seinäkalenteri onkaan tehty? Ja oon varmaan kysynyt ennenkin, että mikä tuo keittiön pöydän päällä oleva valaisin on? Mun haaveena on Secton Octo-valaisin, että ei ihan pienet haaveet täälläkään ;) yllättävän hankala löytää mulle kelpaavaa valaisinta korkeaan tilaan. Meillä oli Ikean Maskros-valaisin, mutta se osoittautui vikaostokseksi, koska sitä ei voinut puhdistaa.

    Sulla on huippukiva blogi :)

    VastaaPoista