Mummu haki viikolla lapset yökylään kahdeksi yöksi, että sain rauhassa leipoa ja ommella ristiäisvaatteita. Eikä se kyllä olisi onnistunutkaan lasten kanssa, kun päiväunet eivät satu koskaan yhtäaikaa. Yritin ulkoistaa kakun ystävälle, mutta valitettavasti hänkin oli lähdössä lomalle, joten jouduin räpeltämään itse :)
Tyhmä kun oon, niin päätin tehdä tytöille myös juhlavaatteet itse. Ostin Majapuulta vaaleanpunaista trikoota ja Eijan kankaasta pitsiä ja tein tuommoiset hieman pussittavat mekot molemmille. Hieman päänvaivaa tuotti ensin yläosan vuoritus ja viimeisenä helman ompelu, joka sekin kyllä onnistui kun hoksasin tehdä vuoriin reiän ja ommella sitä kautta helmat yhteen. Aavan mekkoon laitoin vyötärölle satiininauhan, mutta vauvan mekkoon en kun se olisi ollut liian paksua ja seuraava leveys oli sitten liian ohutta.
Koska tuo homma tuntuu mulla aina lähtevän hieman lapasesta, niin tein myös mekkoon sopivat tossut, tuttinauhan sekä pannan vauvalle. Lisäksi täytyi tehdä myös samasta kankaasta vaaleanpunainen body, koska ilma oli kuitenkin aika viileä, eikä helteinen niinkuin olisi voinut heinäkuun päivästä luulla. Ajattelin, että hihaton voisi olla pienelle liian viileä, vaikka sisällä lämpötila nousikin kyllä aika korkeaksi, kun paljon ihmisiä oli pakkautunut samaan tilaan.
Kovin hyviä sovituskuvia vauvan vaatteista ei kameralla ollut kun unohtui niitä siinä hässäkässä kuvata. Nämä kävin pikaisesti räpsäisemässä meidän sängyn päällä. Siksi tausta on niin synkkä. Mekko näyttää kuvissa jotenkin valtavalta säkiltä!
Juhlissa oli paikalla vain meidän vanhemmat ja sisarukset sekä kummit, mutta lapsineen porukkaa oli kuitenkin yli kaksikymmentä, kun lapsiakin on jo jonkin verran :)
Hieman harmittaa, että mustakaan ei ole vauvan kanssa parempaa kuvaa. Onnistuin myös kerrankin laittamaan tukankin kivasti, eikä siitäkään ole kuvaa! Youtubesta näemmä löytyy vaikka mitä kivoja tukanlaittovinkkejä vähän tumpelommallekin kotiparturille.
Juhliin ostin koristeeksi ristiäiskimpun lisäksi yhden kimpun valkoisia neilikoita, jotka laitoin ihan lasipurkkeihin, jotka koristelin. Näistä tykkään todella paljon! Hyvin simppeli maljakkovinkki käyttää tuommoista pientä kakkupaperia koristeena.
Kranttu kun olen, en löytänyt täältä mieleisiä servettejä, joten tilasin nämä ja kertakäyttölautaset Juhlacenterin verkkokaupasta. Toimitus oli uskomattoman nopea, koska perjantaina jätetty tilaus oli jo maanantaina postissa!
Nämä pompomit ovat vauvan kummin tekemiä ja ovat palvelleet nyt muistaakseni neljännet juhlat eli heillä kahdet synttärit sekä yhteisen ystävämme lapsen ristiäiset ja nyt meidän ristiäiset! Mitä sitä hyvää tavaraa roskiin heittämään ;)
Koska mielestäni yksi juhlien kohokohta on yllättäen syöminen, oli meillä useammanlaista tarjottavaa. Juhlien järjestäminen on ihanaa ja se tosiaankin tahtoo itseltä karata aina hieman lapasista! Tiedän, että vähempikin riittäisi, mutta kun harvoin juhlitaan niin tehdään sitten kerralla kunnolla. Eipähän ainakaan lopu kesken, sillä se se vasta noloa olisi. No ei, ehkä teen sen takia paljon, että jää sitten vähän rääppiäisiä itsellekin... :)
Kakun sisällä oli mustaherukka-sitruunatäyte ja sen ohje on otettu Liian hyvää-blogista.
Täytekakun lisäksi tarjolla oli:
-valkosuklaa-limejuustokakku
-kinkkuvoileipäkakku
-kylmäsavulohihyydykekakku
-herrasväen pikkuleipiä (äitini tekemiä)
-ranskalaisia vohveleita (anopin tekemiä)
-koskenlaskijasalaatti
-marenkeja
-ruisnappeja kinkkutäytteellä
Aavan ja Veetin pikkusiskon nimeksi tuli Viia.
Olet kyllä nähnyt paljon vaivaa järjestäessäsi nämä juhlat. Hyvännäköiset ja runsaat tarjottavat sekä hienot vaatteet. Ja vauvakin sai kauniin nimen, jota en ole ennen tainnut kuullakaan.
VastaaPoistaJoo nimeä en minäkään ollut kuullut kuin kerran aiemmin ja se heti jäi mieleen :)
PoistaOnpas kauniit vaatteet, tarjoilut, koti ja kuvat - kaikki! :)
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaKauniit on tarjoilut ja ihana nimi neidillä. Onnea vielä!
VastaaPoistaKiitos sulle! Olit näemmä itsekin pitkästä aikaa päivittänyt blogia :)
PoistaSiis aivan ihanaa luettavaa, hienot kuvat ja upeat juhlat ollut teillä <3
VastaaPoistaOmasta mielestänikin oli kyllä ihan huippupäivä!
PoistaIhanat juhlat oot kyllä järkänny! Koristukset, juhlapöytä, lasten vaatteet, nättejä kaikki :) Saisko tuohon koskenlaskijasalaatiin ohjetta?
VastaaPoistaKoskenlaskijasalaatti on tämmöinen:
Poistajäävuorisalaattia (mulla ei tässä nyt ollut), kurkkua, tomaattia, omenaa, suolakurkkua, keitettyä makaronia, koskenlaskijajuustoa (mulla yleensä paprikaa), salamia sekä kastikkeeksi esim kermaviiliä maustettuna. Itse ostan aina kermaviilin sekä lisäksi niitä Creme bonjour cuisine (?) kastikkeita, tässä oli semmoinen joku sipulin makuinen :)
Kiitti ohjeesta, pitääpä kokeilla piakkoin! :)
PoistaNiin ihanan näköiset juhlat, oot aikamoinen supermamma kun oon kolmen lapsen kanssa onnistunut järjestämään juhlat noin viimeisen päälle! Koristeineen, tarjoiluineen ja vieläpä itsetehtyine ristiäisvaatteineen! Ja silti onnistut itsekin näyttämään niin hehkeältä! Ei voi kuin ihailla. :) Kuva kuvalta ihastelin kaikkea, joten ihanalta näyttää.
VastaaPoistaOnnea myös kauniista nimestä Viialle, erikoinen nimi joka silti istuu hyvin suomalaiseen suuhun. :)
Sanotaanko, että jos en ois saanut lapsia mummulle, niin ois ollut joko melko paljon vaatimattomammat juhlat tai sitten oma ulkonäkö vähemmän hehkeä, kun valmisteluja ois pitänyt tehdä yöllä :D
PoistaTodella kauniit juhlat olet järjestänyt! Ihana nimi :)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaMillaisia kastelahjoja vauva sai?
VastaaPoistaAinakin vauvakirjan, säästölippaan, neulottuja juttuja kuten sukat, Pentikin pupun (muillakin lapsilla on samanlainen), Iittalan Nappula-kynttilänjalan joka Aavallakin on kastelahjana.
Poista