Kerän alusta tein pienet junasukat, menköön lahjaksi tai omaan käyttöön, aika näyttää. Kuvissa värit näkyvät hieman liian kirkkaina, oikeasti lanka on hempeämmän sävyistä.
Sitten piti alkaa miettiä, että mihin käytän lopun langan ja aloitin sitten Aavalle sukat ensi talveksi. Ihan ei kerän loppu riittänyt pitkiin sukkiin, joten raidoitin jalkaterän luonnonvalkoisella Nallella. Hauska sattuma, että tuo vanha luonnonvalkoinen lanka on tismalleen samanväristä, kuin vaahtokarkkilangan valkoiset kohdat! Välissä piti katsoa, että olenko neulonut liian monta kerrosta valkoisella, mutta siinäpä oliki vierekkäin kahden eri värin valkoista, joista ei erottanut kumpi on kumpaa.
Aavan sukan malli on omasta päästä kehitelty samalla kun neuloin. Hieman levensin pohkeen kohdalle ja kavensin nilkkaa kohti. Jalkaterässä on 12 silmukkaa puikolla. Toivottavasti ovat sopivat sitten ensi talvena!
Herkut on! =)
VastaaPoista