sunnuntai 10. elokuuta 2014

Tahranpoistovinkki

Eräässä facebookin kirppariryhmässä törmäsin itselleni uuteen tahranpoistovinkkiin, joten pitihän sitä kokeilla muutamalle ikilikaiselle vaatteelle. Samalla otin ennen ja jälkeen kuvia ja ajattelin jakaa teillekin tämän vinkin. Meillä ainakin lastenvaatteissa (ja miksei aikuistenkin) on usein esimerkiksi lastenruuasta tulleita tahroja, jotka eivät lähde millään pois! Tahranpoistoon tarvitset sappisaippuaa (en tiedä onko tämä ihan välttämätön, mutta meiltä sitä löytyi valmiiksi), etikkaa sekä Vanishia.


Testiin meni Aavan paita, jossa rinnuksilla useita tahroja, jotka eivät ole lähteneet pois tavallisessa pesussa.


Toisena testivaatteena valkoinen body, jossa kaupan purkkiruokaa. Se jämähtää kyllä niin lujasti vaatteeseen, että ei voi uskoa! Mitähän väriainetta niihin laitetaan, että se värjää niin pahasti...



Ensin vaate kastellaan ja hangataan sitä sappisaippualla. Tämä ei vielä yksistään poistanut tahroja, vaikka moneen tahraan pelkkä sappisaippuakin riittää. Annetaan vaikuttaa jonkin aikaa, vaikka puolisen tuntia.


Kastellaan vaatetta lisää ja levitetään siihen päälle Vanishia ja yritetään tehdä semmoinen tahna päälle.


Lopuksi kaadetaan paidan päälle etikkaa, mikä muodostaa Vanishin kanssa jonkinlaisen kemiallisen reaktion ja seos alkaa hieman vaahdota tai kuohua, kuten kuvasta näkyy.


Tässä vaiheessakin annetaan vaikuttaa jonkin aikaa ja lopulta huuhtaistaan ja nakataan pesukoneeseen.


Lopputuloksena oli se, että ensimmäiseen paitaan jäi haaleat jäljet näkyviin, koska tahra oli todella vanha.


Mutta katsokaapas tätä bodya, jossa oli ehkä hieman tuoreempia tahroja. Se puhdistui ihan kokonaan niin hihansuusta kuin tuosta keskeltä hihaakin! Parhaiten toimii varmaan jos muistaisi heti puhdistaa vaatteen, kun tahra on vielä tuore. Tosin tässäkin bodyssa oli hihassa vanhojakin likoja ja nekin lähtivät pois, vaikka pelkällä sappisaippualla en niitä saanut poistettua. Kannattaa ainakin kokeilla, koska eihän siinä mitään menetä! :)


3 kommenttia:

  1. No vau, kiitos kun laitoit kuvat kans!

    VastaaPoista
  2. Loistava vinkki ja hyvä kun oli ennen ja jälkeen kuvatkin otettu! Huomasitko kuluttiko tuo käsittely vaatetta jotenkin?

    VastaaPoista
  3. Heippa,
    ruokatahrat lähetävät auringossa. Bodyt puhdistuu, kun laittaa ne aurinkoon. harmi kun aurinko ei nyt paljon paistele...

    VastaaPoista