maanantai 18. elokuuta 2014

Välikausivaatteet - ei ihan check

Kävin viikonloppuna lasten vaatekaappeja läpi ja pistin kiertoon pieneksi jääneet vaatteet.  Samalla tarkistin, että mitä pitää vielä syksyä varten hommata. Kenkiä lukuunottamatta meillä onneksi on kaikki vaatteet molemmilla.

Aavalle löytyy tämä keväällä käytettynä ostettu Ticketin 74cm takki, joka juuri ja juuri menee vielä syksyn. Kaveriksi Veetin vanhat housut, sekä Reimatecin hanskat. Neulemyssy on lahjaksi saatu ja on ollut pitkäikäinen, kun sitä käytettiin jo talvella :) Kurahanskoja kävin ostamassa yhdet vuorelliset ja yhdet vuorettomat. Lisäksi Ticketin alesta kurahousut.


Ykkösvaatteena meillä on tämä Reiman Flena-haalari, jonka tilasin Aavalle jo viime syksynä malliston ilmestyessä. Koko on 86cm, mikä oli hieman riskivalinta, kun Reima on yleensä reilua mitoitusta. Kävi kuitenkin niin, että pienempää en varmaan olisi voinut ottaa, että ei lahkeet ja hihat olisi jääneet liian nafteiksi. Tai sitten tämä menee Aavalle myös keväällä :) Haalarin pohja on tummanruskea, joten tämän kanssa käy hyvin esimerkiksi nuo fuksiat asusteet.


Parempaan menoon Aavalla on keväällä Lindexin alennuksesta ostettu takki ja siihen kaverina esimerkiksi tuo ihana Papun rusettipipo, josta tein tutun kanssa vaihtarit yksiin neulomiini pöllölapasiin. Pallohuivin ostin viime viikolla Halpa-Hallin alesta hintaan 2,5e :) Kuvaan laitoin harmaat välikausihanskat, mutta ehkä pitää käydä ostamassa jotkut siistimmät hanskat tai käyttää mummun tekemiä violetteja tämän kanssa.


Tässä meidän kaikki välikausihanskat. Vain kurahanskat ovat uudet, harmaat Veetin vanhat ja muut kirpparilta muutaman euron hintaan pitkin vuotta hankittu.


Aavalta puuttuvat kokonaan syksykengät ja olen päätynyt siihen, että hommaan todennäköisesti vain kahdet saappaat. Toiset vuorella ja toiset ihan tavalliset. Lisäksi on ensiaskelkengät ja Adidaksen tennarit, joista pitääkin mitata pohja, että eivät ole vielä jääneet pieneksi. Saappaiksi olen miettinyt joko crocseja tai Kavatin saappaita. Veetillä oli yksivuotiaana Crocsit ja ne olivat siinä mielessä hyvät, että kapean varren avulla ne pysyivät jalassa myös konttaavalla lapsella.

Toisaalta Kavateissakin on aika kapoinen tuo varsi. Mutta ehkä Crocsilta normaalit saappaat ja Kavatilta talveksi ne villavuoriset?



Veetille menee varmaan vielä viime kevään Kappahlin takki ja myös aiemmin käytettynä ostettu popin windfleece. Wf on kokoa 104 ja kappiksen takki 110cm. Koska en Veetille ostanut enää haalaria, niin ostin alesta toisen  takin. Tämän on Aavan haalarin lisäksi vasta toinen Reiman vaate meidän taloudessa. Veetin lempiväri on punainen, joten tämä takki hyväksyttiin heti.

Pipoja Veetillä on vaikka muille jakaa, mutta ehkä yhden tai kaksi voisi tehdä uuttakin. Veetillä menee vieläkin päähän samat pipot, jotka olen tehnyt ensimmäiseksi ja toiseksi syksyksi. Voin sanoa, että niiden katseleminen jo kyllästytti niin oli pakko laittaa ne kiertoon.


Veetiltä löytyi miehen alesta ostamat Lassien sormikkaat sekä välikausihanskat sekä mun ostamat siniset. Noita sormikkaita Veeti ei oikein osaa pukea ja nuo keskimmäiset ovat todella ohuet, joten ehkä yhdet hanskat pitää vielä hankkia vedenpitävänä. Alarivissä on Veetin kurahanskoja. Keltaiset ostin Prismasta jokin aika sitten niiden pirteän värin vuoksi. Keskimmäiset ovat vuorettomat Lassiet ja reunassa vuorelliset kurahanskat Kärkkäiseltä.


Veetin kaapista jouduin poistamaan kaikki viime syksyn ja talven kengät, joten sinnekin kaivataan kovasti uusia. Saappaita olen haaveillut keltaisena, koska ne olisivat mukavan pirteät punaisen takin kanssa. Crocsilla olisi ainakin tämä keltainen malli, jonka saisi varmaan helposti jalkaan noista kahvoista vetämällä.


Myös Kavatilla olisi keltainen, mutta tämän sävyä en ole nähnyt livenä. Liekkö kiva? Karvasaappaina Kavatit olivat huiput, mutta näistä vuorettomista meillä ei ole kokemusta. Uskoisin kuitenkin mallin olevan hyvä Veetin aika korkeaan ja leveäänkin jalkaan.


Myös Nokialla olisi tämä keltainen saapas, jossa värisävy ainakin varmasti on hyvä.

 Karvakumpparit ajattelin ostaa sitten ihan mustana. Yritin vähän huutonettiä selailla, että josko osan kengistä olisi saanut käytettynä, mutta ainakaan noita Kavatin kenkiä ei oikein löytynyt. Jotenkin tuntuu, että ei kai kumppari niin kovin muotoudu lapsen jalan mukaan, etteikö sitä voisi ostaa käytettynä. Miten muilla, ostatteko kenkiä käytettyinä vai aina uusina? Itse laskeskelin, että jos ostan molemmille lapsille kahdet kumpparit niin se on jo yli satasen paukku. Siihen pitää sitten lisätä ainakin Aavalle vielä talvikengät. Tämän vuoksi olisi kiva saada edes osa kengistä vähän edullisemmin.


4 kommenttia:

  1. Ostan käytettyjä, ehdottomasti, paitsi taloudellisista mutta myös ekologisista syistä. Kolme lasta, ainakin kahdet kengät tai saappaat per kausi plus luistimet, monot, tossut, sisäkengät, nappikset jne jne. Helposti kymmenet kengät vuodessa PER LAPSI ja pelkkä sisaruskierrätyskään ei aina toimi (sukupuoli- ja kokoerot). En yksinkertaisesti tajua, miten joku voi kaiken uutena ostaa mut vissiin voi? :) Mä olen itsekin lapsuuden kulkenut kierrätetyissä ja jalat on ihan normaalit, tuskin on kuolemaksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kans Veetille ostanut käytettyjä kenkiä ja varsinkin nyt kun lapsia on kaksi, niin ihan järkyttävät summat sais kyllä uppoamaan rahaa pelkkiin kenkiin! Kirpparilta oon katellut nytkin saappaita ja varsinkin Aavan koossa tuskin kengät kamalasti sisältää kuluu kun lapsi ei paina edes vielä paljoa mitään. Aavalla on nyt olemassa kolmet kengät, joista kahdet on käytettynä ostettu. Tai no sandaalit saatiin kaverilta ilmaiseksi ja Adidaksen lenkkarit maksoi vitosen kirpulla :) Veetillekin ostin kesällä syksyä ajatellen Vikingin gorelenkkarit vitosella :) Ja ensi kevääksi ja kesäksi ostin Elloksen alesta just kolmet kengät kun viikonloppuna sai aletuotteista vielä -50% alea! Ja luistimia ja monoja pitää varmaan kans alkaa metsästämään, huoh...

      Poista
    2. Meillä on vielä isommalle neitille housut hakusessa, pienemmälle kurahousut ja kummallekin neidille asusteet. Nuo minitecitkö on hyvät?

      Poista
    3. Mä oon tykännyt niistä ku ne on hyvän mallisetnja helppo pukea. Lassiella on vähän vastaava, halvempi malli mut se ei mun mielestä ihan niin hyvä ollut. Kannattaa katella noita huutiksesta tai kirppareilta ku uutena taitaa maksaa melkeen parikymppiä kipale :/

      Poista