keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

DIY ostoslista jääkaapin oveen

Koska tuota liitutaulutarraa tuli hamstrattua useamman metrin rulla niin pakkohan sitä on myös puskea joka paikkaan. Tein siitä meidän jääkaapin oveen ostoslistan, jonka rajasin washiteipillä. Tuohon on kätevä kirjoitella kaikki ruokapuutteet, mitä ehtii syntyä ennen seuraavaa kauppareissua. Hieman on ilmaa näemmä päässyt tuonne muovin sisään, kun on tullut tuommoisia kupruja, mitä ei asennettaessa tuota ollut. Lisäksi tuosta pinnasta näkyy vähän nuo vanhat tekstit läpi.


Mulla on ehkä maailman kamalin käsiala, jonka vuoksi lista on nyt tyhjänä näissä kuvissa. Ajattelin aina pienenä, että sitten aikuisena mulla on nätti käsiala, mutta eipä se muuttunut miksikään ja kirjaimet ovat ihan yhtä kamalia harakanvarpaita kuin silloin aikoja sitten. Alemmassa kuvassa vielä tuo jääkaapin "näyttö", että näkee vähän minkä kokoinen tuo taulu on. Meillä on aina ollut näitä puutelistoja jossain muodossa, joten ihan kätevää, että se löytyy nyt tuosta jääkaapin ovesta. Aterinlaatikossa säilytetään sitten liitua. Oikeastaan voisi johonkin pieneen laatikkoon liimata magneetin, että saisi ne liidutkin pysymään tuossa ovessa.



4 kommenttia:

  1. Postasin pari päivää sitten aivan samasta aiheesta :) Meillä tätä on tosiaankin ripoteltu vaikkasen mihin, mennyt jo ihan överiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ehkä vähän koukuttava materiaali! Koko ajan mietin myös, että mihin nuo jämät käyttäisin :)

      Poista
  2. Jostain luin että liitutaulu pitäisi "käsitellä" ennen käyttöä hankaamalla liitua kauttaaltaan pintaan eri suunnissa ja sitten pyyhkiä se pois, näin pinta ei enää jatkossa ime liitua ja kirjoitukset saa pestyä pois helposti. Ei sillä että itse olisin tätä ikinä kokeillut, mielessä kyllä on monesti ollut. Ehkä huomenna vihdoin on kokeilun aika, tuskin siitä ainakaan haittaa on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, pitäisi varmaan kokeilla! Tosin jääkö se sitten kokonaan semmoiseksi hailukan väriseksi. Ja pitäs kyllä tilata myös se liitutaulutussi, niin ois kätevämpi kirjoitella!

      Poista