Tänään annoin banaanista palasen, johon jätin tuota kuorta, että varsi ei olisi liian liukas. Kyllä siitä varmaan osa meni suuhun, koska banaanin kärki lyheni. Siinä vaiheessa kun tarjosin loput banaanista pelkkinä paksuina tikkuina ilman kuorta, homma ei enää kiinnostanut. Liekö ne palaset olleet liian liukkaita ja sitten meni hermo. Ajattelin joku päivä paistaa perunalohkoja uunissa, niin niistä olisi helpompi pitää kiinni kun tulee se vähän kovempi kuori päälle.
Veetin kanssa ei varmaan ihan kamalasti sormiruokailtu, mutta nyt ajattelin antaa vaikkakin sen kerran päivässä jotain ruokaa käsilläkin syötäväksi. Lisäksi annan sitten soseita niin menee sinne mahaankin asti jotain. Useamman ruoka-annoksen syöminen on ainakin auttanut siihen, että Aava ei herää enää nälkäänsä puoli tuntia nukkumaanmenon jälkeen!
Sormiruokaillaanko teillä ja mitä ruokia ja missä muodossa olette antaneet alussa? Avokadoa ajattelin kokeilla myös, kun se on omaakin herkkua. Tosin se voi myös olla aika liukas. Pitäisikö antaa pieniä palasia vai semmoisia tikkuja? Aiheesta on varmaan paljon kirjoja, mutta nykyään on aika vähän aikaa lukea, joten kuulisin mielellään hyväksi havaittuja juttuja kätevänä tiivistelmänä täällä. Laiska kun olen.
"Kyllä se banaani täällä jossain on..." |
Seurailemaan jään kun itsellekkin ajankohtainen asia mikä myös mietityttää. Meillä on kurkkua maisteltu tikkuna sekä maissinaksua, mutta muut on mennyt vielä soseena.
VastaaPoistaJoo maissinaksut tosiaan meilläkin jo tuttuja ja muut soseena. Nyt sitten tarkoitus vähän muutakin päästä neidin itse maisteleen :)
PoistaMeillä on tarjottu puoli vuotta täyttäneelle sormisruokaa ainoastaan, soseita ei lainkaan. Olen antanut kurkkua, porkkanaa ja bataattia höyrytettyinä ja uunissa paistettuina tikkuina, höyrytettyä parsakaalia, avokadoa jonka leikkasin neljään osaan ja jätin kuorta päälle kahvaksi, appelsiini oli suurta herkkua. Mitäs muuta.. hmm.. kannattaa aloittaa isoista lohkoista ja palasista, motoriikan kehittyessä voi siirtyä pienempiin palasiin. Liukkaiden palasten kanssa motoriikka kehittyy hyvin. Minusta sormiruokailun idea on se, että ruokaan saa tutustua leikkimällä ja aluksi ei ole niin tärkeää, että kuinka paljon mahaan menee. :) Lapsentahtinen tissimaito on meillä ainakin se pääasiallinen ruoka ja kiinteiden syömään oppiminen tulee siinä sivussa. Facebookissa on Sormiruokailijat-ryhmä, josta saa hyviä vinkkejä. Minä syön itse-kirjassa on muistaakseni 60 reseptiä pienelle ja vähän isommalle sormiruokailijalle, suosittelen! :)
VastaaPoistaMeillä nuo kiinteät on helpottanut yöheräilyyn jota oli parhaimmillaan tunnin välein niin siksi annan tuossa rinnalla vielä soseita lusikalla. Mutta pyysinkin jo liittyä tuonne ryhmään ja pitää vaan alkaa höyryttelemään kasviksia niin pääsee Aavakin maistelemaan muutakin kuin sosetta.
PoistaMää en oo erityisemmen aatellu, että meillä ois sormiruokailtu vaan sitten kun lapsi on alkanu kiinnostuun siitä mitä siinä lautasella on tarjolla, niin oon antanu ottaa käsinkin. Siis, että oon laittanu sitten jotain hedelmäpaloja, marjoja, leipänopposia tmv. mikä sille aterialle "sopii" ja samalla oon syöttäny myös lusikalla. Sitten kun se ruoka on alkanu oikeesti meneen siitä nyrkistä suuhun astikki, niin vaikkapä välipala on saattanu olla pelkkiä hedelmäpaloja niin että sää ite syödä.
VastaaPoista