perjantai 11. lokakuuta 2013

Hienohelma

Niin se vaan neljä viikkoa taas vierähti silmänräpäyksessä. Tuntuu, että tuo tyttö kasvaa ihan silmissä! Ensimmäiset pienet vaatteet on siivottu pois kaapista tilaa viemästä, niisk. Pituuttakin on tullut hurjasti kun juuri tänään laitoin päälle semmoista bodya mikä oli vasta tosi iso ja nyt se olikin ihan sopiva. Naamakin on pyöristyny todella paljon. Nyt se sama lakki on pieni, mikä vauvalla oli päässä kun kotiuduimme laitokselta.


Vaatteissa koko 62cm on hyvä, mutta merkistä riippuen siinäkään ei ole juurikaan kasvunvaraa, ainakaan kestovaipan kanssa. Kestovaippailu on muuten lähtenyt hyvin käyntiin. Toistaiseksi käytän noita Imsevimsen sisävaippoja ja kuoria, koska taskuissa meinaa jalanreiät olla vielä liian isot ja falskaavat sitten sitä kautta. Mutta tuo sisävaippa+kuori on vielä ihan toimiva. Kuorten painoluokitus on kuuteen kiloon asti, joten menevät varmaan vielä hetken aikaa. Toki muutamia pissavahinkoja on tullut, kun ei itse ole muistanut tarpeeksi usein vaihtaa vaippaa. Päikkäreillä, varsinkin pidemmilä meillä on kertsi. Samaten yöllä ja mies saa käyttää kumpia haluaa eli melkein aina kertsejä. Mutta nyt kun isyysloma loppui ja minä jäin yksin kotiin, on vaippojen kulutustahti pienentynyt, koska käytän melkein kaikki vaipat kestoja.


Vieläkään täälä ei paljon noita pissavaippoja vaihdella vaan isompaa tavaraa tulee lähes joka vaippaan. Varsinkin jos olet juuri vaihtanut puhtaan vaipan, niin se on saman tien likainen. Säilytän vaippoja kannettomassa ämpärissä kodinhoitohuoneen tason alla olevassa kaapissa ja olen hieman yllättynyt siitä, että ne eivät ainakaan vielä haise. Pyykkiä pestään ehkä parin kolmen päivän välein.


Ristiäiset meillä on marraskuun eka viikonloppu, mutta nimeä ei olla vielä päätetty. Itsellä iskee paniikki, kun en osaa tehdä valintaa nimen välillä. Mikään nimi ei ole ollut semmoinen "the nimi", joka kolahtaisi heti niin, että muita ei edes mietittäisi enää. Veetin nimi tuli selväksi jo laitoksella, koska Veeti vaan näytti Veetiltä. Vauva taas näyttää Veetiltä, niin ei ole tullut mitään nimeä, joka olisi tullut heti ulkonäöstä mieleen.


Vauva on vieläkin kitissyt ja itkeskellyt yöllä ja päivällä ei suostuisi olemaan yhtään selällään. Ollaan nyt käyty pari kertaa vyöhyketerapiassa, että josko sieltä saisi mahajuttuihin apua. No ongelma ei meillä ollut niinkään maha vaan selkä, joka on vinossa ja jota nyt suoristetaan noilla käynneillä. Voi ilmeisesti johtua esimerkiksi vauvan asennosta mahassa ja hoitamattomana saattaa aiheuttaa esimerkiksi sen, että joutuu vanhempana käyttämään korokepohjallisia kengissä. Että vaikka mahan puolella ei kamalasti ollutkaan mitään "vialla" niin hyvä, että käytettiin ja saadaan selkä suoraksi. Selän puolen ongelmat saattavat kuitenkin säteillä myös suolistoon eli vaikuttaa mahaan sitä kautta. Sain myös kotiin hierontaohjeita, että ei tarvi tuolla maksullisella rampata niin pitkään. Ekalla kerralla vauva ei oikein tykännyt olla selälleen ja huitoi vimmatusti koko ajan, mutta nyt se on välistä ihan rauhassa paikoillaan ja nauttii hieronnasta :)


Ensimmäiset hymyt väläytettiin viime viikolla ja muutenkin suusta on alkanut kuulua semmoisia ääniä, että kohta varmaan aletaan jokeltelemaan.


Niin ja kuvissa vauvalla päällä applepie-kankaasta tehty liivari :) Sitähän mä oikeasti olen tässä kuvannut, kun se istui niin nätisti vauvan päälle. Kastajaisiinin pitäisi tehdä joku mekko, mutta millainen?!?! Pää lyö tyhjää. Tokihan meillä siis on kastemekko, mutta haluan siis semmoisen afterparty-mekon ;)

3 kommenttia:

  1. tuliko teidän käytettyä sitä tulaa? odotin enemmän kantopostauksia postauksia sinun kokeiluviikon aikana. millaset kokemukset jäi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus on vielä kirjoittaa Tulan käytöstä postaus kunhan vain ehdin :)

      Poista
  2. En tiedämiksi,mutta kun ekan kerran näin kuvan pikku tytöstä, nimesin hänet päässäni Venlaksi. En tiedämistä tuo nimi tuli, myöhemmin vasta olen tajunnut, että Venla nimenähän alkaa samoilla kirjaimilla kuin Veeti ja koska tyttö tosiaan on samasta "puusta veistettu" niin ehkä yhdennäköisyys sai nimenkin sointumaan samoin. Toki Veera tai Verakin alkaisi samoin, mutta jostain syystä ne eivät ne eivät tupsahtaneet päähäni. Omani olen nimennyt jo mahassa jja heitäon kutsuttu siis nimillään jo pitkästi ennen syntymää ihan julkisesti.

    VastaaPoista