torstai 20. joulukuuta 2012

Potkuttelua

Viikonloppuna päästiin Veetin kanssa ensimmäistä kertaa testaamaan Veetin "uutta" potkukelkkaa eli miehen vanhaa kelkkaa. Kelkka haettiin Veetin ukin luota ja se on todellakin parhaat päivänsä nähnyt; osa istuinosan pinnoista puuttuu ja kelkan jalkojakin on korjattu ihme patenteilla. Pääasia, että se kuitenkin on toimintakunnossa vielä ja säästettiin melkein satanen, kun ei tarttenut ostaa uutta kelkkaa. Kyllä tällä sen potkuttelee mitä tuon kokoisella kelkalla ehtii potkutella.



Veeti jopa hoksasi, että miten  kelkka toimii ja välissä potkutteli ihan oikein eli toinen jalka jalaksella toisella vauhtia potkien. Toki suurin osa ajasta mentiin vain työntämällä kelkkaa eteenpäin :)



"Mihin se kelkka nyt karkasi??"
 

Lauantaina saatiin myös paljon ihania vieraita! Ensin aamupäivällä meillä kävi kummipoika perheineen ja iltapäivällä Veetin kummitäti miehensä kanssa. Tein tarjottavaksi Kinuskikissan Kanelikissan marenkijäädykekakun, jonka ohje löytyy täältä.  Oli muuten hyvää :) Päältä unohtui koristeeksi tarkoitetut puolukat, mutta ihan kiva oli näinkin. Laiskuuttani sorruin valmismarenkiin... Ajattelin, että tätä voisi tehdä jouluksi vähän isommassa koossa sillä marenkien pieni koko vaikutti siihen, että jouduin tekemään kakun melko pieneen irtopohjavuokaan.



Tänään pitäisi viimeistellä joululahjat ja laittaa ne pakettiinkin, sitten on kaikki lahja-asiat valmiina. Viimeiset lahjat valmistui vasta tällä viikolla, joten melko tippaan osa kuitenkin jäi, vaikka suurin osa lahjoista on ollut jo pitkään valmiina. Melko vähän tuli lahjoja ostettua, koska paljon tein itse tänä vuonna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti