tiistai 18. kesäkuuta 2019

Uutta ilmettä sisustukseen julisteilla (sis. alekoodin)

*kaupallinen yhteistyö Poster store

Kaupallisen yhteistyön merkeissä pääsin valitsemaan meidän kotiin uusia julisteita Poster Storen valikoimasta. Muutettaessa laitettiin olohuoneeseen tauluhyllyt, että tauluja voisi vaihdella ilman, että aina tarvitsee tehdä uusia reikiä erimallisille ja kokoisille tauluille. Hyllyillä olevia tauluja olisi helppo vaihdella lennosta ilman reikien tekemistä. No siinähän kävi niin, että ne samat taulut ja kuvat ovat olleet tuossa hyllyllä niin kauan kuin muistan, vaikka olen monta kertaa meinannut tilata siihen kivoja julisteita. Joskus olen päässyt ihan verkkokauppaan asti julisteita selaamaan, mutta yleensä se yritys on kaatunut valikoiman suuruuteen ja vaikeuteen tehdä päätöksiä. Kuulostaako tutulta?


Siinä mielessä tämä yhteistyö tuli hyvään saumaan, koska nyt oli tavallaan "pakko" ryhdistäytyä tämän asian kanssa ja tehdä ne päätökset. Helpoksi hommaa ei suinkaan tehnyt toinen toistaan ihanammat julisteet, mitä Poster Storelta löytyi! Julisteet oli kuitenkin kivasti kerätty eri kategorioihin, että ei välttämättä tarvinnut kahlata läpi esimerkiksi tekstijulisteita, mikäli ei ollut aikeissa tilata juuri niitä.


Olohuoneeseen valitsin hempeitä sävyjä sekä mustavalkoisia kuvia. Vaaleanpunainen sopii hyvin yhteen meidän vaaleanpunaisten kesäverhojen kanssa, jotka vaihdoin jo ikkunaan. Osan kehyksistä tilasin Poster storelta ja osa on ostettu muualta. Kaikkiin valitsin kuitenkin saman tyyppisen, mustan kehyksen. Minusta se kivasti jotenkin rajaa noita tauluja valkoista seinää vasten.


En ole mikään kummoinen sommittelija ja joitakin voisi ärsyttääkin tällainen sekalainen taulusetti, mutta minusta tämä on juuri minun näköinen seinä. Ei niin tarkkaan mietitty ja siltä se saa näyttääkin. Voihan noita taulujen paikkoja vaihdella jos ahdistaa. Lempparikseni muodostui tuo tyttö ikkunassa-taulu ja nyt vähän harmittaa, että en valinnut sitä isoimmaksi tauluksi! Pelkäsin sen olevan mustavalkoisena liian hallitseva ja sen vuoksi otin sen hieman pienemmässä koossa. Se on kuitenkin tosi kaunis ja ajaton ja sitä tekee mieli ohikulkiessa aina vilkaista.

Näiden ostojulisteiden lisäksi halusin kuitenkin säilyttää hyllyillä jotain henkilökohtaisiakin kuviamme ja sekaan valikoitui muutamat kuvat lapsista. Muut aiemmin hyllyä koristaneet julisteet löysivät paikkansa muualta kodistamme, joten mitään ei oikeastaan tarvinut laittaa pois.


Koska en ole itse mitenkään kovin hyvä sommittelemaan tauluja, arvostin kovasti sitä, että Poster Storen sivuilta löytyi suoraan valmiita kollaasikuvia, jotka oli toteutettu valikoiman julistella. Noista sai vähän ideaa siitä, että miten ja mitä tauluja kannattaisi yhdistää keskenään. Heti etusivulta pääsee katsomaan noita inspiraatiokuvia, mutta myös jokaisen julisteen lisäkuvista löytyi sellaiset kuvat, missä tuo kyseinen juliste oli yhdistettu muiden julisteiden kanssa kokonaisuudeksi.


Makuuhuoneeseen valitsin kolmen taulun kollaasin, jossa on yksi iso taulu ja vieressä pari pienempää. Itse asiassa tuohonkin seinälle olen jo aiemmin suunnitellut jotain, mutta nyt se on odotellut tyhjänä inspiraatiota ja täyttämistä.


 Yritin valita sellaisia kuvia julisteisiin, että ne olisivat suhteellisen ajattomia ja sellaisia, että niihin ei helposti kyllästyisi. Uskon valinnan näyttävän nämä kriteerit ja toisaalta vaikka joskus kyllästyisikin, niin sitten tauluhyllyn taulut voi pistää hetkeksi pois ja korvata jollain toisilla hetkellisesti. Sitten joskus ne vanhatkin tuntuvat taas uusilta ja raikkailta!


 Tyttöjen huone sai viimeksi päivitystä maton muodossa, joten nyt oli Veetin vuoro saada jotain omaan huoneeseensa. Voisinkin melkein tehdä oman postauksen koululaisen huoneesta, mutta tässä pientä esimakua huoneen uusista tauluista!  Lasten julisteita- kategoriassa oli paljon julisteita myös sellaisille, jotka eivät välitä ehkä niistä perinteisimmistä, lapsekkaista julisteista. Itse asiassa usea tuon kategorian juliste voisi olla minkä tahansa huoneen seinällä.


Tuolla seinällä on aiemminkin ollut taulu, mutta nojaamassa seinään tuossa hyllyn päällä. Se alkoi kuitenkin olla Veetin mieleen liian lapsellinen ja se otettiin keväällä pois. Siitä asti seinää ovat koristaneet Veetin hamahelmityöt. Niillekin löytyi uusi paikka huoneesta, tuosta samalta seinältä keltaisen tuolin kanssa. Äidin silmää ne eivät miellytä, mutta minusta on kuitenkin ok, että huoneessa on jotain lapsenkin valitsemaa. Omavalintaisia julisteita olen luvannut laittaa oven sisäpuolelle, sieltä ne eivät näy muihin huoneisiin, vaikka ovi olisi aukikin!



Näihin Veetin huoneen julisteisiin valitsin kevyet julisteripustimet  puun värisenä. Mielestäni nämä sopivat kivasti lasten julisteisiin ja ovat sopivan simppelit omaan makuuni. Tuovat samalla vähän lämpöä Veetinkin huoneeseen, jossa on aika paljon vain kylmiä sävyjä.


Verkkokauppa oli minulle entuudestaan vieras, mutta selkeäkäyttöinen ja kauniin näköinen. Taulut itsessään olivat minusta kohtuullisen hintaisia, haarukaltaan noin kympistä alle kolmeen kymppiin, paitsi nuo Selection-julisteet, joilla oli hieman korkeampi hinta. Ne olivat muuten todella upeita, jos tykkää valokuvajulisteista! Lähetys saapui noin viikossa tilaamisesta ja julisteet sekä kehykset olivat hyvin pakattuja. Mitään moitittavaa en toiminnasta löytänyt!

Kehykset olivat ehkä tuolla hieman hintavampia, mitä jostain perus tavaratalosta ostettuna, mutta toisaalta helpommalla pääsee kun napsuttelee tuolta mukaan samankokoiset kehykset mitä tauluja tilasi. Näin välttää yhden ylimääräisen kauppareissun! Itsellä oli muutamia halvempia kehyksiä käytössä ja niissä törmäsin sellaiseen ongelmaan, että taulukoukulle ei ollut oikein järkevää paikkaa kehyksen takana. Eli ei se halpa vaihtoehto aina paraskaan ole. Miehelle tämä aiheutti paikoilleen laittamisessa harmaita hiuksia ja hän kirosi, että miksi en ollut tilannut kaikkiin samanlaisia kehyksiä. Jos vielä tarvitsen lisää tauluja, taidan olla kokemuksen viisaampi ja tilata samalla myös kaikki kehykset tuolta.

Saan tarjota teille lukijoille myös huikean alekoodin, jolla saat 30%:n alennuksen kaikista normaalihintaisista julisteista pois lukien Selection-tuoteryhmän julisteet. Koodi on nauravanappi30 ja se on voimassa 1.7.2019. asti. Nyt on siis hyvä tilaisuus päivittää myös omat julisteet!

Joko Poster Store on teille tuttu entuudestaan?

4 kommenttia:

  1. Onpa sieviä, varsinkin tuo ruusutaulu! Pitääpä tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oli kyllä vaikka mitä ihanaa, vaikea oli valita <3

      Poista
  2. Kiitos kiinnostavasta blogista ja vinkistä tuohon posterikauppaan, ihan uusi tuttavuus minulle. Ihania julisteita siellä! Ainut ongelma on että kaupalla on koko ajan oma - 25 % ale ja koodia ei pääse käyttämään. 25.6. alkaen joka päivä on lukenut että ale päättyy samana päivänä ja seuraavana päivänä ollut aina sama ilmoitus uudella päivämäärällä. Mutta ihania julisteita kyllä on ja täytynee käyttää sitten tuo kaupan oma ale hyödyksi kun tilaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä oli mullekin uusi tuttavuus, mutta ihana sellainen <3 Tuon koodin olisi pitänyt kyllä toimia niin, että se ottaa alkuperäisestä, ei alehinnasta sen alennuksen, mutta taisi loppua jo tuo koodin voimassa olo :( Onneksi tuolla on usein alennuksia niin saa silti jotain!

      Poista