tiistai 23. tammikuuta 2018

Marimekon Puolikas

Sain mieheltä joululahjaksi kaksi kappaletta Marimekon Puolikas-lautasta. Miehellä on ollut tapana pidemmiltä ulkomaanreissuilta tuoda mulle tuliaisiksi joku Marimekon astia lentokentältä. Kun nämä ilmestyivät, oli mies juuri reissussa, mutta näitä ei lentokentällä silloin ollut. Mies oli kuitenkin muistanut, että toivoin näitä silloin ja nyt joululahjapaketista sitten paljastui Marimekon yöpaidan lisäksi myös kaksi näitä ihanan pastellista Puolikas-lautasta.


Meillä on entuudestaan näitä saman mallisia lautasia eri kuvioilla ja tykkään tosi paljon tästä muodosta. Nämä ovat kivat niin kahvipöydässä kuin leipälautasenakin. Sunnuntaina katoin nämä pöytään ystävien tullessa kylään ja syötiin näistä herkullista amerikkalaista juustokakkua vadelmakastikkeella. Oli muuten ensimmäinen tällainen paistettu juustokakku, minkä tein! Nämä ovat tyylillisesti aika erilaisia mitä aiemmat Marimekot, mutta mukavan raikkaat ja tuo vaaleanpunainen väri on herkullinen!


Hyvin sopivat myös sushilautasiksi kun tehtiin toissaviikonloppuna pitkästä aikaa itse sushia!


Pikkuhiljaa on meidän Marimekko-kokoelma kasvanut palanen kerrallaan. Ei sillä, että näitä raskisi koko astiastoa ostaakaan kerralla :D Muutamia mukeja tekisi mieli myydä pois, kun niitä ei tule käytettyä. Voisi sitten tilalle ostaa sitä mitä varmasti käyttää. Myin meidän lasten muoviastiat pois ja olen huomannut, että nuo Marimekon ruokalautaset ovat just hyvän kokoiset lapsille, kun ovat vähän pienemmät kuin tavallinen lautanen. Tosin näissä on aika matalat reunat, että semmoista "kaavittavaa" ruokaa ei ole lapsen niin helppo näistä syödä.


Näissä kiva puoli on se, että näitä voi yhdistää hyvin keskenään, vaikka kuviot olisivatkin eri sarjaa. Ei sitten ehkä kyllästytä niin helposti kun on montaa erilaista :) Eniten meillä lautasten lisäksi astioista käytetään näitä Marimekon viiden desin kulhoja räsymatto-kuosissa. Syödään näistä niin ruokaa, keittoja kuin iltapalarahkat ja puurot. Lisäksi ovat oivan kokoisia myös esimerkiksi karkkien tarjoilukulhoiksi. Tämä Spalje -kuosi olisi aika kaunis räsymaton kaveriksi! Ehkä voisin luopua Teeman valkoisista vastaavista ja ostaa tilalle näitä....

Noista suorakaiteen muotoisista lautasista haluaisin mahdollisesti vielä tätä Hortensie-kuosia. Mukavan simppeli tämäkin ja sopisi kauniisti sen vaaleanpunaisen kaveriksi.

Saman sarjan Hortensie-tarjotin on myös todella kaunis. Siinä viehättää tuo pieni pilkahdus vaaleanpunaista, jota kaipaisin ehkä myös vähän tuohon lautaseen. Olen täällä blogissakin pohtinut joskus sitä, että pitäisi ostaa joku kiva tarjotin, millä kantaa kesällä astioita ulos jos syödään siellä. Tuon koko on n.30*40cm, että siinä riittäisi kyllä kokokin! Saa vinkata, jos näkyy alessa.
Tämä alakuvan iso kulho meiltä löytyy myös räsymattona, mutta Hortensie toimisi kyllä hyvin tuossakin. Siihen on hyvä tehdä sopat ja kiisselit tai käyttää tarjoiluastiana.

Jos pitäisi päättää suosikki Marimekkoni kuoseista niin en kyllä osaisi vastata! Ne kaikki ovat niin ihania, että voisin kotiuttaa kaikki. Täällä aiemmassa Marimekkopostauksessa näkyy vähän noita meidän muitakin Marimekon astioita . Lisäksi Instassa olen vilautellut meidän astiakaapin sisältöä, kun siirsin vetolaatikkoon kaapista meidän lautaset ja kulhot. Siellä nuo astiat vilahtelevat muutenkin paljon, koska tykkään niistä niin paljon!

Mitkä astiat/kuosit on teidän lemppareita Marimekolta, vai eikö iske ollenkaan?

*postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden pelkästä klikkauksesta en hyödy rahallisesti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti