maanantai 19. syyskuuta 2016

Viikonlopun juhlahumua

Viikonloppuna meillä oli juhlahumua heti kerrakseen, kun vietettiin Veetin ja Aavan tuplasynttäreitä sukulaisten ja kummien kanssa. Yhteensä meitä oli kaksitoista aikuista ja kahdeksan lasta, joten ääntä ja vilinää riitti!  Miehen veljen perhe jäi myös yökyläilemään, niin ehdittiin sitten nähdä pienemmälläkin porukalla muiden vieraiden lähdettyä kotiin. Veetin kumpikaan kummi ei tällä kertaa päässyt paikalle, joten nähdään heitä sitten myöhemmin.


 Huomasin kuvia läpi käydessäni, että itse juhlakaluista ei juurikaan ole kuvia, eikä kyllä paljo muutenkaan. Ei kamalasti ehtinyt kameran takana viettää aikaa pakollisia kakkukuvia lukuunottamatta.

Pompin ss16 tyllihame sopi täydellisesti tähän aw16 malliston bodyyn!
Makeiden tarjottavien kanssa karkasi taas perinteisesti mopo käsistä, kun löysin niin monta kokeilun arvoista reseptiä. Leivon kakkuja todella harvoin, joten synttäreille kertyy sitten aina montaa tarjottavaa kun haluan päästä kokeilemaan reseptejä. Näin kävi tälläkin kertaa. Suolainen puoli oli vähän suppeampi, koska syötiin anopin ja miehen veljien perheiden kanssa tortilloita ennen varsinaisia juhlia.

Jostain syystä onnistun tekemään leipomusten kanssa aina uskomattomia mokia tai sitten on huono tuuri kun joku meinaa aina epäonnistua juuri silloin kun pitäisi onnistua.


Kakkuina meillä oli siis mokkapalakakkumustaherukkakakku ja täytekakku, jossa oli  valkosuklaaraparperi- sekä mansikkatäyte. Raparperitäyte oli tämä kinuskikissan juustokakku, josta jätin kyllä valkuaiset pois. Mansikkatäytteeseen laitoin kermaa, rahkaa, vaniljakreemiä sekä pakastemansikoita soseena. Yleensä mulla on käynyt tuon päällä olevan ganachen kanssa niin, että se on ollut liian löysää ja on valahtanut tarjoiluastialle. Nyt se ehti kuitenkin jämähtää ennen kuin ehti nätisti valua. No, muina tyttöinä sulattelin suklaata hiustenkuivaajalla sen aikaa, että sain aikaiseksi pienet valumat :D Onko kukaan muu keksinyt tämmöistä näppärää konstia?


Mokkapalakakun täytteessä taas jostain syystä rasva leikkasi kiinni eli erottui sieltä massasta. Koskaan ei ole ennen käynyt näin mokkapalakuorrutteen kanssa! Tarpeeksi sekoitettuani sain rasvan sekoittumaan, mutta päällisestä tuli yksi iso klöntti, eikä sellaista juoksevaa ainetta niin kuin normaalisti. Sain kuitenkin jotenkin levitettyä sen tuohon päälle ja väliin. Tämän kakun tein lapsia ajatellen, koska lapset eivät välttämättä niin välitä täytekakuista ja tuntuihan tuo lapsille maistuvan.


Mustaherukkakakku oli tehty ajatellen niitä vieraita, jotka eivät niin makeasta perusta, kuten äitini. Tämä olikin kivan raikas ja vielä kivempi olisi ollut paistetulla kakkupohjalla, mutta tässä on kuitenkin nyt perinteinen digestive-pohja.


Itse kakkupohjista tuli hieman ohuet, koska tein ne pellille perunajauhoista, koska halusin tehdä niistä kaiken varalta gluteiinittomat, jos Veetin toiset kummit olisivatkin päässeet paikalle. Lisäksi perunajauhoon tehty pohja on vain paljon pehmeämpää ja paremman makuista. En uskalla enää tehdä mitään pohjaa kakkuvuokaan, kun en saa niitä onnistumaan! Liekö vika vuoassa, taikinassa vai leipurissa.

Suolaisena meillä oli perinteisesti karjalanpiirakoita munavoilla ja tomaattifeta-piirakkaa. Piirakasta tykkäsin itse tosi paljon. Toivottavasti maistui muillekin!



Aava sai lahjaksi elämänsä toisen Lego friends-pakkauksen ja sai serkultaan kasausapua. 



Juhlat olivat onnistuneet ja lapsilla oli hauskaa ja lahjat olivat mieleisiä. Eilen aamupäivällä käytiin vielä miehen veljen perheen kanssa Kukonkylän luontopolulla retkeilemässä, kun ilma oli niin mahtava!










Miten teidän viikonloppu meni?

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Herkulliselle ne myös maistuivat! Varsinkin jos on tämmönen herkkup***e niinku minä :D

      Poista
  2. Vau mitä kakkuja! Tuo Kukonkylän laavu pitäis joskus testata, kuinka pitkästi sinne onkaan matkaa parkkipaikalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OIsko jotain 1,5km. Se on yhteensä noin kolme kilometriä, mutta en tiedä jakautuuko se tasaisesti laavuun nähden. Ootko jostain täältä päin kotoisin? :)

      Poista
  3. Moikka, teitkö mokkapalakakun 20cm:n vuokaan niinkuin ohjeessa?
    Sinulla näyttäis olevan ohuemmat kakkupohja. Mietin vaan että onnistuisko 24cm:n vuoalla?
    -Mari-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, en kuollaksenikaan muista! Olisikohan se ollut 20cm tai 22cm. Veikkaan matalampien pohjien olevan vain syytä siitä, että en edelleenkään osaa leipoa kakkupohjia :D Uskoisin, että onnistuisi myös isompaan, näin pohjasta tulee vain ohuempi ja ei tarvitse ehkä niin pitkää paistoaikaa!

      Poista