torstai 19. toukokuuta 2016

Millainen aktiivisuusranneke?

Jo jonkin aikaa olen kaivannut vanhan sykemittarini tilalle jonkin sortin aktiivisuusranneketta. Pikkuvauva-aikana en kuitenkaan halunnut sitä ostaa ihan siitä syystä, että en halunnut nähdä lukemina sitä, kuinka huonosti nukun. Se olisi todennäköisesti vain harmittanut katsoa, että on herännyt vaikkapa viisi kertaa yön aikana. Nyt kun yöt menevät paremmin ja liikunta on astunut kuvioihin toivottavasti jäädäkseen, olen taas selaillut eri rannekkeita netistä.

Olisi kiva saada yhteenveto aina viikon liikunnoista sekä siitä levosta ja nähdä sitä kautta myös kehitystä. Kävin sunnuntaina ensimmäistä kertaa juoksemassa synnytyksen jälkeen ja jos meinaan sitä harrastaa enemmänkin, olisi kehitystä kiva senkin suhteen pystyä seuraamaan.

Yleisin aktiivisuusranneke taitaa olla Polarin Loop, jota en kuitenkaan halua, koska haluan rannekkeen, jossa on hyvä sykemittari sekä aktiivisuuden mittaus samassa. Loop ei juoksukäytössä esimerkiksi taida kovinkaan hyvin toimia, kun siitä ei tietääkseni voi samanaikaisesti seurata sykkeitä kun on lenkillä. Korjatkaa, jos olen väärässä :)
Vahvin ehdokas on tällä hetkellä Polarin juoksukello M400, josta en ole vielä kuullut moitteen sanaa. Paitsi tuo ulkomuoto, joka on selvästi isompi kuin noiden pelkkien aktiivisuusrannekkeiden. Kyselin siis suosituksia aktiivisuusrannekkeista eräässä Facebookin ryhmässä ja lähes kaikki suosittelivat juurikin tätä. Ja hyvältähän se vaikuttikin.


Vahvana kakkosena olisi ollut Polarin A360, mutta siinä oli tosi paljon puutteita verrattuna tuohon M400:een. Se ei mittaa esimerkiksi matkaa tai nopeutta ollenkaan. Suurin plussa on kaunis ulkomuoto ja tuota mielelläni pitäisin ranteessani koko ajan. Ehkäpä joskus Polar yhdistää tuon juoksukellon huiput ominaisuudet tuohon kauniiseen ulkomuotoon.


Garminilta löytyy myös aktiivisuusranneke Vivosmart HR+, jossa on mukana se GPS, mikä puuttuu tuosta Polarin samannäköisestä. Tämä kuitenkin mittaa ilmeisesti ainoastaan käden liikkeestä noita toimintoja, joten vaunulenkillä ei varmaan saa kovin hyvää aktiivisuutta aikaan, jos käsi pysyy paikoillaan vaunun työntöaisassa? Tässäkin ulkomuoto plussaa!
Mikäli teillä on ajankohtaista tuo mittarin osto, niin Ellokselta saa sillä koodilla 335464 -40% alennusta myös tuosta M400 mittarista ja tietenkin myös niistä muista mittareista! Lähtöhinta Elloksella oli tuossa 199e, mikä on kalliimpi jonkin verran mitä muualla, mutta tuotteelle jää 119e hintaa alen jälkeen. Tuohon hintaan itse en ainakaan ole mittaria vielä muualta löytänyt.

Onko teillä aktiivisuusrannekkeita ja minkä merkkisiä/mallisia? Onko jollakin tuosta M400:sta jotain sanottavaa?

21 kommenttia:

  1. Polar Loopista (jopa vanhasta merkistä) saa näkyviin sen sen hetkisen sykkeen, mutta muuten sykkeenmittaus on vähän liian yksinkertainen Loopissa. Tiedot harjoittelusta (keski- ja maksimisykkeet, treeniajan jne.) saa vasta Polar Flow- palvelusta, kun normaalimittarissa ne näkyy näytöllä.

    Tällaiselle sohvaperunalle Loop on kuitenkin ollut ihan ok. Mut jos tuo M400 on noin edullinen, niin voi olla, että hankin sen.

    VastaaPoista
  2. Polar Loop löytyy itseltä, ja jos juoksua/pyöräilyä haluaa seurata, niin tarvitsee myös sykevyön. Mikä olisi itsellä hankintalistalla, kunhan itsekin joskus saan enemmän innostusta liikuntaan. Nyt menen vain hyötyliikunnan kautta. Ja itseä Loop ainakin kannustaa liikkumaan, kun näkee päivän aktiivisuustason jne.
    Tällä hetkellä laite vain pölyttymässä, kun pitäisi ranneke+kiinnike kääntää toisinpäin XD. Napsahtaa nimittäin auki, kun laitoin väärinpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä määkin mietin, et se kannustais liikkumaan, kun ärsyttäis jos aina jäis aktiivisuus vajaaksi! ja toisaalta ois helppo seurata, paljonko arjessa tulee sitä hyötyliikuntaa :)

      Poista
    2. Juuri noin! Ja, kun pystyy aktiivisuustason määrittelemään sen mukaan, miten liikkuu.

      Poista
  3. Mää oon kans ihmetelly aina, että miksi nuo juoksukellot on aina niin rumia mötiköitä! Mulla oli joskus 10v. sitten tuommonen m400 edeltäjä polarilta, niitä oli sillon tarjolla punasia ja mustia, sysirumiä molemmat rannekkeet muttakun tykkäsin just siitä että pysty lenkillä seuraamaan vauhtiaan jne. Tuommosesta oon vähän nytkin haaveillu, en vaan tiiä tulisko sitte kuitenkaan hintansa eestä käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ne tarvii sitä tilaa kun niiden sisällä on niin paljon tietoa ja toimintoja? Mut joo, tommonen ranneke ois niin paljon kauniimpi kuin kello!

      Poista
  4. Mulla on tuo Polar M400 rannekello valkoisena! Se käy kaikkien asusteiden kanssa ja se on helppokäyttöinen!:) Ensiksi on vähän vaikea käyttää, mutta sitten siihen tottuu.

    Huonoja puolia sillä on sen iso koko, joka välillä häiritsee!:D Vaikeuttaa esim. takin pukemista ja se pitää ottaa pois kun pukee päälle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisen määkin varmaan ostan, vaikka sisäinen pinkin rakastaja haluaiskin ton pinkin!

      Poista
  5. Ja unohdin mainita, että kyllä tuossa Polarissa on GPS! Ennen lenkkiä kuitenkin se määrittää sitä ehkä 5 sekunnin ajan, tai ei olenkaan, riippuen onko sijainti löytynyt!

    VastaaPoista
  6. M400:n iso koko johtuu juurikin siitä GPS:stä. Eli näet lenkin aikana suoraan kellosta matkan pituuden, vauhdin, keskinopeuden yms. Mulla oli ensin Loop (se vanhempi versio), mutta se ei ollut lenkkeillessä kätevä jo senkään takia, että aina piti painaa nappia, jos halusi saada sykkeen näkyviin. M400 on olllut nyt vuoden käytössä, ja olen ollut todella tyytyväinen. Isohan se on, ja jos GPS:ää ei tarvitse, kannattaa tsekata esim. Polar a300.

    VastaaPoista
  7. Mulla on Polat A360, ja se mittaa kyllä matkaa ja nopeutta. Uusi päivitys tuli pari viikkoa sitten. Testasin puhelimen gpsllä ja samaa mieltä oli A360 ja gps puhelimesta. Tuo M400 sisältää vain gpsn, joka siis erona tuohon A360:n.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis millä se mittaa sen matkan jos gps puuttuu?? :o

      Poista
    2. Käden liikkeestä. Mä oikein yllätyin, et näytti samaa kuin puhelimen gps.

      Poista
    3. Mut jos vaikka vaunuilee niinku minä niin eikai se laske sitä matkaa oikein kun käsi ei liiku?

      Poista
    4. Mulla kyllä ostoskärryä työntäessä tulee askelia, mutta sitten ehdottomasti gps jos vaunuilee ja matkaa haluaa seurata. Ei nuo muutkaan askelia välttämäti laske, jos käsi paikallaan

      Poista
    5. En mää oikeastaan halua askeleita tietää vaan sen matkan :)

      Poista
  8. Mulla on Fitbit Charge HR, joka on pieni kuin mikä ja minusta mainio. GPS kyllä puuttuu, mutta mä urheilenkin eniten juoksumatolla, joten se ei haittaa ;) Fitbitin hyviä puolia: erinomaisesti toimiva sykemittaus, kaikkien seurantojen automaattisuus (koskaan ei tartte kertoa kellolle ettö nyt nukun tai nyt urheilen), supertarkka uniseuranta ja juurikin tuo pieni koko. Mä otan tän pois vain suihkun ajaksi ja muuten Fitbit on ollut tiukasti ranteessa jo yli vuoden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta se matkan ja reitin näkeminen on yks parhaita ominaisuuksia :D Mut matolla tosiaan ei oo väliä tuolla. Joissakin oli tosiaan tuo et piti erikseen valita se nukkutila. Mulla varmasti aina unohtuis!

      Poista
  9. Miulla fitbit charge hr ja olen kanssa tykännyt! Ja samoin kuin inkalla, otan pois latautumaan ja suihkun ajaksi :D (ja tänään kylpylän) mutta muuten on tiiviisti kädessä :) Pyöräilyä ei aina tunnista, mutta miulla matkat usein 10-15 min mittaisia joten ei vissiin aina kerkeä mukaan :D Yleensä painenkin treenin päälle ennen lähtöä :)

    VastaaPoista
  10. Tämä siun postaus tuli kyllä niin sopivaan saumaan! Pitkään olin jo miettinyt aktiivisuusrannekkeen tai urheilukellon hankintaa, mutta se on vaan jäänyt. Miekin olen tässä aloittanut elämäntaparemontin melko samoihin aikoihin kuin sinäkin. Tämän postauksen luettuani käytin muutaman hetken vaihtoehtojen tutkimiseen ja tänään marssin kauppaan ja nyt mukana kulkee Polar M400 =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää kans marssin heti kauppaan kun saan enskuussa muutakin rahaa kuin kotihoidontuoen :D Ja mukaan lähtee mullakin tuo! Käyppä kertomassa sit mitä tykkäsit :)

      Poista