tiistai 3. helmikuuta 2015

Synttäriviikon eka arvonta: Verson puodin lahjakortti!



Koska blogini on aika laaja-aiheinen, niin veikkaan, että tuskin läheskään kaikkia lukijoita kiinnostaa kaikki aihepiirit, jota täällä blogissani käsittelen. Siksipä halusinkin ottaa tämän myös arvonnoissa huomioon. Aika paljon tämä on välistä pelkkä ompelublogi ja ensimmäinen arvonta on kohdistettu teille kanssasisarille, jotka olette myös rakastuneet tähän mahtavaan harrastukseen eli ompelukoneen surruuttamiseen.

Jokaisella meillä ompelijalla on varmasti lempikauppansa, mistä kankaita hommaa. Kiintymyssuhteen syy voi olla esimerkiksi hyvä tai nopea asiakaspalvelu tai vaikkapa uudet, hienot kuosit tai miksipä ei vaikka halpa hinta tai laaja valikoima.

Minulla on muutama suosikkikauppa, joiden kuosit vaan kolahtavat ja lujaa. Niistä yksi on Verson puoti, josta on tullut hankittua melko monta erilaista kangasta. Pidän siitä, että yritys teettää omia kuoseja, joita ei muilla ole myynnissä tai sitten vain muutamassa paikassa. Myös aikuiset on otettu hienosti huomioon ja tarjolla on muitakin kuin niitä lapsellisia kuoseja, joita en itse niin miellä omiin vaatteisiin sopiviksi. Kokosin tähän alle muutamia vaatteita, jotka on ommeltu Verson puodin kankaista.














Tässä vilahti jo yli kymmenen ihanaa kuosia ja tässä ei ole läheskään kaikki, mitä mulla on ollut.

Verson Puoti lahjoitti minulle arvottavaksi 20e lahjakortin teidän lukijoiden kesken. Ja koska on synttäriviikko, niin haluan tämän viikon arvonnoilla muistaa teitä lukijoita eli arvontoihin voi osallistua vain olemalla jo lukija tai liittymällä arvonnan aikana. 

Laitappas kommenttiboksiin vaikkapa, että mikä on sinun suosikkikuosisi Versolta koskaan ja jos et tunne Verson kankaita niin minkälaisia kuoseja haluaisit jatkossa ostaa Versolta. Laitatteko vielä sähköpostiosoitteenne mukaan kommenttiin, niin tavoitan voittajan helposti.

Arvonta-aikaa on synttäriviikon ajan eli sunnuntaihin asti! Onnea arvontaan!

75 kommenttia:

  1. Käykö jos on seuraaja Bloglovingin kautta? No siellä olen, ja haluan mukaan arvontaan :D

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa. Verson puodin valikoimasta tällä hetkellä eniten ihastuttaa Maijat. Sokerihiiristä tykkäsin joskus.

    VastaaPoista
  3. Mukaan arpajaisiin!
    Piti ihan tutustua Verson puotiin ja ihastuin täysin Pulmu-kuosiin! :)
    Ihanan pirteä.. :D

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania kuoseja ihan uusi lukija ilmoittautuu ja arvonnassa mukana, blogissani myös synttäriarvonta :)

    VastaaPoista
  5. Muukaanaa! Verso on varmasti mun lempparikangaskauppa, joten liian vaikea valita suosikkia kankaiden joukosta... tällä hetkellä mulla on kaksi ihanaa mekkoa Jemmasta, joten valitaan vaikka se! Tai ehkä sittenkin taimi tai helmitaulu. Vai olisko sittenkin sokerihiiri tai hurmuri, jotka odottaa ompelua. Ai niin ja virta on kans ihana.... vastaan siis KAIKKI! ;)

    VastaaPoista
  6. Oikeastaan paratiisin puutarha ja auringonkukka ovat mieleisiä.
    heidi.olkila (at)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukana ollaan arvonnassa. Kauan olen Verson puodin kankaita ihastellut vaikken olekaan tilannut, mutta tämän hetkinen suosikki taitaa olla Pitkät piuhat :)

    VastaaPoista
  8. Just kävin täyttään ostoskoria versolla mutta en raaskinut kuitenkaan tilata. Vasta tuli pieni tilaus sieltä.. NIIN monet heidän kuoseistaan sykähdyttää! Nyt himoitsin sateenkaarijemmaa, nurinkuria ja pitkiä piuhoja. Oohh, olisi ihana voittaa!!
    mirazzu@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Minulle kans Verso on ehdoton ykkönen kangaskaupoita! Sieltä tulee eniten ostettua kankaita ja niinpä mieluisinta on vaikea nimetä. Tykkään napeista,pulmusta ja jemmasta...

    VastaaPoista
  10. Mummo ja Hurmuri ihastuttaa.
    hiisukas(at)gmail.com

    VastaaPoista
  11. Arvontaaaaa.... Jee! Paratiisin puutarha ja Maijat =)

    VastaaPoista
  12. Oi Verson puoti on ihan suosikkini! Nyt olen pikkuhiljaa lämmennyt auringonkukille ja sitä himoitsisin eri väreissä :)

    VastaaPoista
  13. Mukana! Paratiisin puutarha taisi olla se ensimmäinen, ja jäi kyllä lähtemättömästi mieleen. <3

    VastaaPoista
  14. Mukana arvontaan. Yksiksi suosikeiksi nimeän helmitaulun ja sokerihiiret.

    VastaaPoista
  15. Mukana minäkin. Maijat ja Onnit aika ihania kyllä.

    VastaaPoista
  16. Mukana arvonnassa ♥ sokerihiiret on yksi suosikeistani ♥

    VastaaPoista
  17. Ihana Verso, vaikea valita vain yhtä! Mutta ehkä valitsen Mummolan tunnun kärkijoukkoihin tällä kertaa <3 yllatysvieras(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  18. Oiiiii! Mukana arvonnassa ehdottomasti, niin ihana kangasputiikki :) Lemppari on Paratiisin puutarhat. Ja en olekaan koskaan sieltä vielä tilannut, mutta selaillut innoissani nettisivuja. Olen aloitteleva ompelija, noin vuoden verrsn ommellut erilaisia pipoja ja pikkuhiljaa tekisi mieli kokeilla lasten paitojen ja housujenkin ompelua :)

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa :) Omaa suosikkia en osaa nimetä, kuosina tuttuja mutta ei nimeltään

    VastaaPoista
  20. Arvonnassa mukana :) mun lemppareita on ehdottomasti Paratiisin puutarha ja Helmitaulu!

    VastaaPoista
  21. Ihan uusia kuoseja mulle. Ihastuin symppikseen Hurmurin serkkuun. Harmi, että sitä taitaa saada vain joustavana kankaana. Näyttäisi kivalle myös verhoina!
    ansamaria1(at)gmail.om

    VastaaPoista
  22. Mukana ollaan ja kyllä se tuo Paratiisin Puutarha on, hyvänä kakkosena mummolan tuntu.

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa! :) pulmu-kuosi yksi suosikkini :)

    VastaaPoista
  24. Sokerihiiri on ihana turkoosina ♡

    VastaaPoista
  25. Maastokuviofanina täytyy sanoa, että taannoin myynnissä ollut maastojc vei sydämen :) Hyvänä kakkosena se ihana yksisarviset... ♥

    annairamanii@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Tällä hetkellä suosikkeja on Paratiisin puutarha ja Mummola :)

    VastaaPoista
  27. Esim. Paratiisin puutarhat -kuosi miellyttää tosi paljon!
    t. mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Maijat erityisen ihania ja muutki ihasteltavia:) tulppu__@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. V.pun. Auringonkukka joustofrotee on ihana! =) minttu_niemi@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Jäin itkemään punaisen paratiisin puutarhan perään, kun tajusin kaupan vasta silloin ja jäin odottaamaan tilaamista liian pitkäksi aikaa. No, nyt on tummanharmaata jc paratiisia kaapissa :D
    Eli mukana ehrottomasti. Kauppaan jäi vielä muitakin houkutuksia :D

    VastaaPoista
  31. Onnea 4-vuotiaalle blogille! Versolta suosikkejani ovat Hurmuri ja Maijat <3 marikasade(a)Hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Minullekin uusi tuttavuus tuo Verso, että hankala sanoo suosikkia. Mutta mitä vilkuilin niin Paratiisin puutarhat näytti kivalta esimerkiksi :) kaksinkertainenilo(at)gmail.com

    VastaaPoista
  33. Onnea 4-vuotiaalle. Mummola on suosikkini =). Luen bloglovinin kautta.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Onnittelut upeista vuosista!
    Verso on kyllä kiinnostava kuosikauppa. Tällä hetkellä ehkä eniten iskee Pulmu.

    VastaaPoista
  35. Voi, suosikkeja versolla monia, paratiisin puutarha, maijat, ja ihanin pikkupojille ikinä Onni...sitä odotellessa.
    -H-

    VastaaPoista
  36. Tämä jäi hennamake@suomi24.fi -H-

    VastaaPoista
  37. Paratiisin puutarhat on yksi suosikeistani.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  38. Arvontaan mukaan minäkin. Ompelen pikku Prinsessalle, joka on ensimmäinen lapsenlapseni, mielellään jotain retroa. Samalla tulee muisteltua aikaa, jolloin omatkin lapset oli pieniä taaperoita. Noista kuvistasi kaikki kankaat oli ihania, jos yksi pitäisi valita, olisi se keltainen kangas valkoisilla kukilla, iloinen ja aurinkoinen ja sopivasti retroakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se unohtunut sähköpostiosoitteeni on mummolta@gmail.com

      Poista
  39. Maijat ovat iskeneet sydämeeni totaallisesti! Siitä kun joskus saisi surauttaa tyttärelle mekon :) maijawesterberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Hurmurin serkku-kuosi on mielestäni loistava! :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Helmitaulu tai Jemma tai tuo kellokuosi (mikä sen nimi ikinä onkaan...) ovat suosikkejani.

    VastaaPoista
  42. uu, onpa ihana arvonta :) mun suosikki versolta on ehkä maijat tai se karuselliheppa, uu tai se onni poika :) tosi paljon ihania. aikuisten vaatteena mu-va kuosit on kyllä loistavia :)

    VastaaPoista
  43. Tällä hetkellä suosikkini Verson kankaista on punainen jemma ja Virta värikkäänä sekä mustavalkoisena. Maijoja olisi myös saatava lisää, eli onhan näitä :D tiia.mallinen@live.fi

    VastaaPoista
  44. Uh, niillä on niin monia ihana!! Olisko se sitte paratiisin puutarha? Tai onnit? Tai maijat? Tai kaikki?!

    VastaaPoista
  45. Ylitse muiden Verson kankaista on ollut punainen helmitaulu.

    VastaaPoista
  46. Onnea 4 -vuotiaalle! Tämä blogi kuuluu ehdottamasti suosikkeihini! Nyt suosikki Verson puodin pappatunturi ja pulmu :) h_myy@msn.com

    VastaaPoista
  47. Verson puoti on ihana! Jemma ja Maijat on suosikkeja! :) / ristiluomajenni@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Monta ihanaa kuosia.. Onnit, muisto, paratiisi...<3

    sallai@netti.fi

    VastaaPoista
  49. Metritolkulla olen Versolta ostanut, mutta juuri nyt lemppari on oma mu-va Ruusuhuivi -mekko <3

    VastaaPoista
  50. Mietin, että voinko edes osallistua kyseiseen kisaan, koska en osaa päättää mikä on se suosikkikuosi.. :D
    Mutta mutta.. No Onni-pojat ovat aika söpöjä siinä kankaassa, ruusuhuivia en koskaan kerennyt nappaamaan (se harmittaa ihan sikana!)

    maiskulainen@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Ompas herkullisen näköinen kooste Verson kankaista ommelluista vaatteista! Mä olen aina missannut kankaat, koska en ole ollut ajallaan näpsysormi valmiina...tai oikeammin en kyllä sellaista kilpajuoksua kankaiden kanssa tykkää harrastaakkaan. Monta ihanaa kuosia on joita olen haikaillut...jemma, helmitaulu, mummolan tuntu, sokerihiiri....

    VastaaPoista
  52. ainiin.. se s.postiosoite piiperopaaperopatikkajalka@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Uusi lukija tai sellaiseksi haluava. Verson kankaat ovat suloisia, mutta ylitsemuiden söpöydessä menee vaaleanpunainen auringonkukka. Mielelläni olisin mukana arvonnassa.
    linda.majoinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Tykkään aina lueskella sun blogia. Versolla monta ihanaa kuosia. Helmitaulu, Maijat, mummolan tuntu..
    Heltsuli12@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Verson kankaista suosikkejani ovat mm. paratiisin puutarha ja sydämellinen

    pikkumonster@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Oih! Mukana! Tuo Jemma vaan vei mun sydämeni. Vaikken ole saanut sitä palaakaan, Toinen oli Virta. Yksinkertaiset graafisen kuviot ja yksinkertaiset värit on mielestäni parhaita.

    VastaaPoista
  57. Onnea! Haluan mukaan :-) En osaa sanoa kumpi on suosikkini. Pidän kaikenlaisia kankaita niin kauan kun on kirkas väri ja iloinen printti :-)
    T: Ester

    VastaaPoista
  58. Lemppareita on olleet mm. Maijat.
    postia@elinawee.com

    VastaaPoista
  59. Kävin kurkkimassa nykyisen valikoiman ja sieltä suosikiksi nousi Taalainmaan Heppa. Tulee niin My Little Ponyt mieleen. :)

    nuoriemanta(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  60. Voi, noit asuosikkeja on niin monta! Mutta esin paiste :)

    VastaaPoista
  61. Kivoja kankaita kyllä on, mutta jotenkin tuo paratiisin puutarha on ollut ihan lemppari siitä asti, kun sen ekan kerran näin. Vaikken yleensä kovin retroista tykkääkään, mutta tää on just sopiva:) Ja bloglovinin kautta olen jo pitkään seurannut, jos se riittää lukijaksi:)
    valmanainen at gmail.com

    VastaaPoista
  62. Tuon Aavan jumpsuitti on niin kiva! Mukaan arvontaan: sairaanihanaelama@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Mukaan arvontaan! Kuoseista Maijat ihastuttaa ehkä eniten.
    laura_viljamaa(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  64. Maijat ovat suloisia ja ihana on myös ajaton sydänkuosi. Uutena lukijana mukana arvonnassa. vaapulavot (at) gmail.com

    VastaaPoista
  65. En pysty nimeämään lempikangwsta, mun mielestä ne on kaikki ihania!
    ohwienordisch at web piste de

    VastaaPoista
  66. Ullakon aarre on yksi ihanimmista kuoseista koskaan, ja nimenomaan mustana <3 Ja en muista mikä oli nimeltään se vihreävalkoinen kuusi-kuosi, mutta siitä tekemäni huppari on poikani lempparivaatteita tällä hetkellä :)

    VastaaPoista
  67. Vaikea valinta, niin paljon kauniita kuoseja. Helmitaulu ja paratiisin puutarha nousevat listan kärkipäähän :)

    VastaaPoista
  68. Onnit ja Maijat ilahduttaa tällä hetkellä. Kaapista löytyy myös useampi paratiisi :) Mukana arvonnassa siis.

    VastaaPoista
  69. Paratiisinpuutarhaa löytyy jo useammassakin värissä, se vain on ihana kuosi omiin vaatteisiin. Mukaan arvontaan

    VastaaPoista
  70. Kyllä on useampi ihana kuosi ♡ versolla ! muva mummulantuntu ( se räsymatto)

    VastaaPoista
  71. Paratiisi-Maija

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Ihan ensimmäinen suosikkikankaani yleensäkään oli Verson puodin vihreä Hurmuri. Paratiisin puutarha mustavalkoisena oli myös ihana.

    VastaaPoista