Eipä tullut viikonlopulle aurinkoisia kelejä, jotka olisivat taanneet hieman paremmat olosuhteet kuvaamiseen, mutta näillä mennään. Ulko-ovesta kun astuu sisälle meidän kotiin, on näky tämä. Oikealle jää kahdet liukuovikaapit ja niiden väliin kodinhoitohuoneen ovi. Vasemmalle avautuvat lasten makuuhuoneet. Ensin Aavan ja sitten Veetin huone.
Tässä alemmassa kuvassa näkyy vielä lastenhuoneen ovien paikat.
Aavan seinään saatiin vihdoin itsenäisyyspäivänä laitettua uusi tapetti, tuo ihana Ferm livingin Half moon, jota olen pitkään kuolannut. Vihdoin kun Ellokselle sattui sopiva alekoodi, niin tilasin pari rullaa heti. Seinälle on tulossa vielä hyllyköitä, kunhan joskus saadaan ne asennettua sinne. Eihän tuossa tapetin odottamisessakaan mennyt kuin varmaan puolisen vuotta. Että jospa vaikka ennen kesää? :)
Aavan verhotangosta roikkuvat pallovalaisimet löysin muuten Kärkkäiseltä reilun kympin hintaan. Ovat paristokäyttöiset.
Aavan huoneesta seuraava on Veetin huone, joka tällä hetkellä sisustuksellisesti ärsyttää itseäni eniten. Haluaisin vaihtaa tuon tumman Expedictin johonkin vaaleaan säilytyskokonaisuuteen, mutta en ole osannut vielä päättää, että mikä olisi käytännöllisin.
Sängyn vastainen seinä kaipaisi jotai hyllyä, jonne saisi esimerkiksi Legoja esille. Tällä hetkellä se on ihan aution näköinen ja siihen suunniteltu Ikean Ekby näytti jotenkin valtavan suurelta ja päätyi sen vuoksi meidän makkariin.
Uusin pikkuhankinta Veetin huoneeseen on tuo sängyn vieressä oleva metallikori, jonka ostin yllättäen myös Kärkkäiseltä. Se on sen kokoinen, että siihen mahtuu hyvin kirjastosta lainassa olevat kirjat, eivätkä ne sekoitu omiin, hyllyssä oleviin kirjoihin. Lisäksi siitä on helppo ottaa iltasatukirja ja laittaa se takaisin nousematta sängystä.
Lastenhuoneiden ovelta katsottuna voi nähdä tuon toisen liukuovikaapin eteisessä ja sen vieressä olevan ovisyvennyksen.
Eteisestä tuohon mustalle matolle astuessa vasemmalle avautuu näkymä meidän keittiöön, josta voi bongata Aavankin huristelemassa autolla.
Ruokailutila jakaa keittiön ja olohuoneen. Haluaisin kovasti tuohon pöydän ympärille mustat pinnatuolit, mutta vielä en ole onnistunut semmoisia saamaan ja mietinkin, että kuinkahan kova homma semmoiset olisi maalata eri värisiksi, jos saisi väärän väriset...
Toiseen suuntaan puolestaan avautuu olohuone ja sen takana näkyy liukuovien taakse jäävä työ-/vierashuone. Meillä on yleensä aina liukuovet auki, mutta tarvittaessa valkoiset maitolasiset ovet voi vetää kiinni. Tämä on ihan kätevä ominaisuus silloin, kun mun ompelukamat on levällään pitkin huonetta ja tulee vaikka vieraita lyhyellä varoitusajalla :)
Työhuoneestakin meillä lähtee kaksi, tai oikeastaan kolme ovea, mikäli terassin ovikin lasketaan. Eli tuohon tietokonepöydän olohuoneen puolelle jää terassiovi ja toisella seinällä sohvan molemmin puolin ovat ovet pesuhuoneeseen ja meidän makkariin.
Pesuhuoneesta ei ole sen kummempia kuvia nyt, koska tuo tila on muutoinkin haastava kuvata pimeytensä vuoksi saati sitten varjoisana päivänä. Sauna jää oikealle ja tuolta suihkuseinämän takaa mennään meidän huoneeseen ja sen oven vastapäätä oikealta pääsee kodinhoitohuoneeseen, mistä puolestaan pääsee sinne eteiseen eli lähtöpisteeseen.
Tältä näyttää meidän makuuhuoneessa työhuoneen ovelta katsottuna.
Ja tältä pesuhuoneen ovesta päin. Tuossa seinällä on nyt kirjahyllyn virkaa toimittamassa se Veetin huoneeseen suunniteltu Ikealainen.
Makuuhuoneeseen ei ole oikeastaan kamalasti sisustuksellisesti panostettu. Tuohon oikealle seinälle sängyn viereen haluaisin jotain, mutta koska pinnasänky on taas kohta tulossa siihen, jätän ehkä suosiolla sen sisustamisen myöhemmäksi.
Tämmöinen on meidän koti. Melko väritön ja pelkistetty, mutta niin meidän näköinen :)
Kaunis koti.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaMielettömän upea koti! Aiva ihana kertakaikkiaan :) Kylpyhuoneen musta katto näyttää tosi kivalta, taidan painaa vinkin mieleen.. ;)
VastaaPoistaMäkin oon kyllä tykännyt siitä tosi paljon!
PoistaOnneksi oon nähnyt vähän sotkuisempanakin teidän kodin ettei tuu paha mieli ;) Voin sieluni silmin nähdä kuinka paljon raikkaampi meilläkin tämä hyyskä olisi, jos vaan joskus saataisi tämä iljettävä lattia vaihdettua vaaleaan.
VastaaPoistaHah, nää onkin otettu kun lapset vielä katto piirrettyjä aamulla eikä oo ehtinyt levitellä mitään :) mä en kyllä muista edes, että mimmonen lattia teillä on? Parketti?
PoistaJoo, vaalea parketti. Kulunut paikoin ihan rikki ja naarmuja on vaikka kuinka. Kauhea näky.
PoistaKun kolmas lapsi kasvaa, niin saako hän tuon työhuoneen vai jakaako huoneen jomman kumman vanhemman kanssa?
VastaaPoistaJakaa huoneen Aavan kanssa, tarkoitus joskus sitten hommata sinne kerrossänky. Tietenkin tuota voi joskus hätätilassa käyttää jonkun huoneena tai sitten vaikkapa leikkihuoneena :) Minä en hevillä harrastehuoneesta luovu ;)
Poistamites sitten kun ovat isompia ja kaipaavat omaa rauhaa tai onko sukupuolella vaikutusta huonekavereiden sijoitteluun?
PoistaNo enpä osaa vielä sanoa siihen, mutta veikkaanpa että läheskään jokaisessa suomalaisessa kodissa ei ole mahdollista lapsen saada ikiomaa huonetta :) Tokihan omaa rauhaa halutessaan voi mennä työhuoneeseen tekemään esimerkiksi läksyjä tai muuten vain olemaan, mutta eiköhän aika näytä, että pysyykö tuo työhuoneena vai muuttuuko jonkin lapsen huoneeksi jossain vaiheessa.
PoistaSukupuolella tuskin on vaikutusta ainakaan silloin kun lapset ovat pieniä, myöhemmin toki on loogista pistää samaa sukupuolta olevat samaan huoneeseen :)
Meillä on kolme lasta, jotka jakavat tällä hetkellä 2 huonetta. Isoin, tyttö 10v, on yksinään ja poika 8v ja tyttö 4v sitten samassa (isossa) huoneessa. Kyselin haluaisivatko tytöt keskenään samaan huoneeseen, mutta poika ei sitten halunnutkaan olla yksin, vaan mieluummin pikkusiskon kanssa. Aika näyttää miten jatkossa mahdutaan, onneksi tuo toinen huone on iso ja siinä on vielä erillinen vaatehuone, johon mahtuu vaatteiden lisäksi muutakin tavaraa, eli omaa tilaa löytyy kyllä jokaiselle.
PoistaMeillä on ainoastaan kaapit huoneissa, että saa kyllä sitten myöhemmin miettiä tarkasta noita säilytysjuttuja jos pitää saada leluja ja kahden lapsen vaatteet ympättyä samaan kaappiin :D
PoistaKaunis koti!
VastaaPoistaIhanan siistiä. Ja lastenhuoneet.. Hih, ei pystyisi meidän lapsilla olemaan.. Äiti on laiska siivoamaan ja lapset ovat laiskoja siivoamaan ja huoneet on heti kuin kaatopaikalla olisi, kun käy itse järjestelemässä.
Arvaappa onko kuvat otettu heti siivouspäivän jälkeen...? ;) Meillä mies on yliahkera siivoaja ja se näkyy meillä. Lelut pyritään suunnilleen laittamaan paikoilleen illalla, jos ei mikään leikki ole silleen kesken, että sitä on tarkoitus jatkaa seuraavana päivänä :)
VastaaPoistaIhana koti, tälläsesta itekki haaveilen. Mistä nuo keittiön verhot?
VastaaPoistaIhan Ikeasta :) Muistaakseni oikeasti tuo kangas on pystyraitaa, mutta meillä se on vaan ikkunassa väärin päin.
PoistaTämä postaus sai mut taas haaveilemaan vaaleasta lattiasta, se olis meillä niin piste i:n päälle! Teillä on kyllä aivan ihana koti, pelkistetty mutta silti todella kodikas :) Mistä tuo eteisen seinätarra on ostettu? Me tarvittais samanlainen.
VastaaPoistaMeillä oli edellisessä tumma lattia, joten kivaa vaihtelua, eikä tässä näy pöly niin selvästi. Tosin mun tummat hiukset sitten näkyy, että puolensa molemmissa :) Tarra on Ellokselta ja se on Ferm livingin. Kannattaa kytätä niitä alekoodeja, muuten tuo on aika hintava ;)
PoistaNyt on ihan pakko kysyä, että kiristeleekö parisuhdettanne koskaan se että mies on ahkera siivooja? 😊 Meillä nimittäin on myös näin, itsekin suht siisti, mutta miehelle tuo siivous on välillä tooooosi fanaattista. Usein miten olen vain kiitollinen tästä ominaisuudesta miehessä, mutta joskus tulee riitaakin näistä siivousasioista, kun minä en miehen mielestä ole siivonnu jälkiäni tai jotain.. 😜
VastaaPoistaTodellakin :D Onhan se ihan huippua, että toinen on ahkera siivoaja, mutta minä samaistun kyllä täysin tässä perusmieheen, jota ärsyttää se nalkutus siitä, että ei ole siivottu tarpeeksi tai tarpeeksi hyvin jne. Meillä käy myös niin, että minä teen vaikka lumityöt ja mies menee perässä ja vähän "paikkailee" kun ei mun jälki miellytä. Yleensä kaikki naispuoliset kaverit on kateellisia kun on mies joka siivoaa, mutta sitten joutuu aina oleen itse se osapuoli, jolle valitetaan sotkusta. Vaikka en minäkään mikään sotkuinen ole, mutta en niin tarkkakaan niin tuleehan siitä väkisten kinaa :) tai jos olet parhaasi yrittänyt ja puunannut joka paikan ja sit oot erehtynyt jättämään jonkun yhden likaisen astian pöydälle niin vaan se huomataan :D Että kyllä se joskus pinnaa kiristää, vaikka suurimmaksi osaksi ajasta pitää vaan nauttia siitä, että on aina siistiä.
PoistaKivan näköistä! :) Ei niissä pinnatuolien maalaamisessa kauhea homma ole. Tai riippuu tietysti miten tarkasti haluaa tehdä. Itse olen maalaillut muutaman ja karhensin vain pinnan ja pari kerrosta maalia! Jos on oikein vanhoja tuoleja ja joku lakka siinä päällä niin varmasti onkin enempi hommaa hiota se pois.
VastaaPoistaOk kiva kuulla! Maalasitko ihan siveltimellä/pensselillä?
PoistaMinä en kestä! Teillä on niin ihana koti! Itse asumme vuokralla, eikä täällä saa tehdä mitään muutoksia, joten tulenpa jatkossa tänne haaveilemaan kun iskee kotikuume. :)
VastaaPoistahahaa, tervetuloa :)
PoistaIhana koti! Täytyy lisätä tämä sivu suosikkeihin, meillä on keittiö- ja kylppäriremontit edessä tämän vuoden aikana, niin täältä saan hyviä ideoita :)
VastaaPoistaKiitos! Kyselehän toki jos tulee mieleen jotain mitä haluaisit tietää :)
PoistaLaura, mä aina palaan ihastelemaan kaikkia juttuja tänne sun blogiin! Mä oon myös ihastunut tuohon Aavan huoneen Half moon -tapettiin! Teidän koti näyttää niin tasapainoiselta! Mä oon sellainen värien sekoittelija aivan katastrofiin asti, mutta tää teidän koti saa mut haluamaan mustavalkoista! :D Nuo Veetin pilvilakanatkin on niin ihanat!
VastaaPoistaHah, kiitos! Itse asiassa pilvilakanat on ommeltu Veetin päiväpeitteeksi! :) En osaa pitää sängyssä pelkkiä lakanoita enkä löytänyt joskus mieleistä peitettä niin ostin alelakanat ja tein niistä :)
Poista