tiistai 17. helmikuuta 2015

Uusien tekniikoiden sukat

Päätin jokin aika sitten opetella tekemään kirjoneuletta siististi. Selailin nettiä ja etsin kivoja kuvioita ja linkittelin kivoimpia malleja Pinterestiin . Valitsin ensimmäiseksi malliksi tämmöisen suht helpon pallokuvion ja tehostelangat löytyi omasta kaapista. Valkoisen jouduin ostamaan, koska en ole kovinkaan paljon hamstrannut kokonaisia keriä.


Avuksi ostin langanohjaimen, jolla voi kuljettaa useaa lankaa yhtä aikaa ilman, että menevät kovin solmuun. Semmoinen pieni, sormenpäähän laitettava juttu :) Ja tuntuu, että se kyllä helpotti tekemistä ja langanjuoksuista tuli tasaisempia sen kanssa. Kokeilin ensimmäistä kertaa myös tuommoista valepalmikkoresoria alkuun. Ihan kivan näköistä, taidan tehdä toisekin tuota. Näistä piti tulla alunperin polven alle ylettyvät, mutta hoksasin, että silmukoita oli kuitenkin aivan liian vähän, joten tuli sitten lyhyemmät :)


Nilkassa on pari kerrosta joustinta ja kantapäähän tein myös ensimmäistä kerta tuommoisen ristiinvahvistuksen. Myös jalkaterän raidoitusta halusin testata, joten näissä sukissa on kaikki kokeilulistalla olleet asiat yhtä aikaa! Tai no, seuraaviin sukkiin vasta tein sitten ensimmäistä kertaa tiimalasikantapään ;)


Lankana yllättäen Novitan  7 veljestä, niinkuin yleensä aina...


Synttäriviikon viimeinen arvontakin on muuten suoritettu ja voittajaksi arpoutui Sikuriina! Onnea voittajalle, olen laittanut sinulle (ja muillekin viikon voittajille) sähköpostia! :)

18 kommenttia:

  1. Kauniit sukat! Vaikka niissä on monenlaisia elementtejä niin kuvion kuin pinnankin suhteen, ne eivät näytä sekavilta, vaan ovat tyylikäs kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin saavutus, kun en ole mikään mestari esimerkiksi kuosien yhdistelyssä :)

      Poista
  2. ompa kyllä hauskat! tekee itselläki mieli tehhä nuin värikkäät sukat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin kaivelemaan puikot ja langat ja työn alle ;)

      Poista
  3. Kauniit sukat ja oot kyllä saanu tasaista jälkeä aikaan. Väritkin on aivan ihanat ja tuo palmikkoresori! Mun pitäs kyllä kans opetella tää kirjoneule kunnolla, tuppaa aina tulemaan liian kireää tai löysää... Tiimalasikantapää on muuten mun ehdoton suosikki, teen sen oikeestaan aina, on niin helppo ja nätti minusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.lankamaailma.fi/langanohjain-348-clover.html tuommoinen on se langanohjain, suosittelen ehdottomasti! Tuolla pysyy helpommin sopivana se kireys :) Tiimalasikantapää ei ekalla kerralla ollut kovin nätin näköistä, mutta ehkä siinäkin harjaantuu! Kuvaa sukista tulossa myöhemmin. Hyvin se kyllä istui, mutta ei tule vielä itselle ulkomuistista vaan pitää ohjeen kanssa tehdä.

      Poista
  4. Ihanat värit. Oikein herkkupinkit. Ja kauniit ovat todella.

    VastaaPoista
  5. Voi että, miten on ihanat sukat. Taas taitaa minun osaltani toteutua vanha juttu- monkey see, monkey doo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaappa onko kamalaa käydä tuolla Voihan villasukka-fbryhmäsä kun siellä on toinen toistaan ihanampia sukkia! Laitahan linkkiä, jos teet sukat ja laitat kuvan niistä johonkin :)

      Poista
  6. Karkkimaiset, nätit sukat! Tuo kirjoneule on kyllä haastava ala, mutta tekemällä oppii ja kerta kerralta tulee tasaisempaa ja siistimpää jälkeä. :) Kiitos muuten postista, tuli perille. ;) Kaavailemani koiravaljakkoajelu taitaa vaihtua moottorikelkkailuun Rukan maisemissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pääasia, että jotain kivaa on tiedossa sillä lahjakortilla :) Sitä paitsi moottorikelkkailu Rukalla kuulostaa oikein hyvältä, jos saa itse ajaa, eikä tarvi istua kyydissä! Ja kyllähän tuohon varmaan harjaantuu kun tekisi paljon. Nyt pitäisi etsiä miehelle joku kiva malli.

      Poista
  7. Pitipä tulla jo toistamiseen kurkkaamaan näitä sukkia. Ihastuttavat! Värit ovat mainiot. Pitääpi harkita taas jämien kuluttamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöisiinhän niitä saa helposti käytettyä :) voisihan nuo pallorivitkin tehdä kaikki eri värillä ja samoilla väreillä sitten raidoitusta, niin saisi enemmän ja pienempiä jämiä käytettyä.

      Poista
  8. Aivan ihanat! Mulla olis suunnitteilla tämän tyyliset sukat. Ensimmäiset sukat itselleni sitten ala-asteen vinkuroiden. Hui! :)

    VastaaPoista
  9. Ihastuttavat värit tosiaan. Kauniit sukat!

    VastaaPoista