torstai 16. tammikuuta 2014

Kevät jo mielessä...

...niinkuin myös tekstiileissä. En ole aikaisemmin tilannut mitään H&M:n Home-mallistosta, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Siellä oli nimittäin melko halpoja tyynynpäällisiä. Päivien pidentyessä ja auringonkin pilkistellessä satunnaisesti taivaalla, alkaa mieli tehdä keväisempiä värejä sisustukseen. Mustavalkoisen lisäksi haluan jotain pientä pastellia olohuoneeseen. Ja miksei myöskin makkariin. Katsotaan paketin saapuessa, että mihin mikäkin sijoittuu.

Tilasin tarjouksesta alle kolmella eurolla mintun sekä harmaan värisen siksakpäällisen. Olisin ottanut varmaan myös mustavalkoisen ja keltaisen, jos näitä olisi sattunut olemaan vielä jäljellä.


Ja pitihän sitä keltaista saada jossain muodossa, joten yksi keltainenkin tyynynpäällinen napsahti koriin.


Lisäksi suloinen keltainen metallikori, jolle löytyy paikka todennäköisesti leikkihuoneesta.


Vessaan tilasin parin käsipyyhkeitä. Mulle sattui pieni ajatusvirhe, sillä nämä olivatkin sitä minikokoa 30*50 ja luulin vieraspyyhkeen tarkottavan jotenkin samaa kuin käsipyyhe. Mutta eiköhän näitä nyt voi kuitenkin käyttää. Vielä mieluisammat olisivat olleet, jos olivat olleet froteeta kokonaan. Nyt näissä on varmaan semmoinen hieman velourinen tuo toinen puoli. Nyt sitten innolla odottelemaan, että milloin paketti saapuu. Verhojahan mun ei onneksi tartte vaihtaa, kun mustavalkoiset menevät ympäri vuoden. Hyvä niin, sillä inhoan verhojen silittämistä yli kaiken! Tai no ehkä inhoan niiden ompelua vielä enemmän ;)


13 kommenttia:

  1. Noita siksak-tyynynpäällisiä minäkin olen katsellut, ne ovat tosi kivat! Toivottavasti laatu on hyvä, sillä viime keväänä ostin H&M Homen raidallisen tyynynpäällisen, joka oli laadultaan aika huono.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parasta, pelätään pahinta ;) Tosin tuohon 2,95e hintaan ei onneksi korkealta tipu :D

      Poista
  2. Kyllä minä sain sieltä keltaisen siksak-päällisen tilattua eilen vai toissapäivänä? Oisko niitä sitten ehtinyt tulla lisää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mullakin se anto siitä valita että siirrä ostoskoriin, mut siellä korissa se meni silleen harmaaksi ja sitä ei voinut kuitenkaan ostaa vaikka se sinne koriin meni :o

      Poista
    2. Öyh, mä en kyllä edes katsonut siitä vahvistuksesta onko sitä sitten tulossakaan :D

      Poista
  3. Mua huvitti ihan hirveästi toi H&M Home:n kevätmallisto, nää oli kuin suoraan meidän olkkarin sisustuksesta napatut :D Onneksi me ei tarvita mitään, muuten olisin varmaan hullaantunut ja klikannut kotiin vaikka mitä...

    Meidän olkkari: http://mooondelsson.blogspot.fi/2013/07/keltaisen-kaveriksi.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, ihania päällisiä teilläkin! Varsinkin tuo kolmiojutska! Yllättäen sytyin taas mustavalkosesta eniten ;)

      Poista
  4. Mun mielestä henkkamaukan koti-mallisto on kyllä tosi laadukas hintaan nähden. varsinkin lakanoihin oon ihastunu ja noita tyynynpäällisiä tulee aina tilattua kans.

    Esitteletkö sitten tuon metallikorin jotenki niin, että näkee mittasuhteet? melkein tilasin semmosen, mutta sitten aattelin että jos on minikokoinen, niin en pienellä tee mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minipienihän se varmaan onkin.Ajattelin, että jos siihen vaikka muutama Veetin leikkiruoka menis, et vois olla vaikka kauppakori :)

      Poista
  5. Miepä tilasin juurikin ne keltaiset ja mustat siksakit, odottelen vielä postia :) Miusta laatu on ollut tosi hyvä, ainakin edellisissä tyynynpäällisissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo munkin tilaus tulee vasta loppukuusta. Toivotaan, että ovat hyvälaatuisia.

      Poista
  6. Meille on myös tulossa keltainen ja musta siksak, pari viikkoa sitten tilasin ja toimitus näköjään ties milloin... meillä on usempia H&M:n tyynynpäällisiä, ja aivan kestäviä ja hyvälaatuisia ne on mun mielestä olleet. Kivan raikkaita ja ah niin edullisia ;) tilasin meille myös mustapohjaisen pilkullisen ja raidallisen, mulle kans tuo mustavalkoinen iskee parhaiten :)

    Tuota samaista koria ihailin minäkin :)

    Tätä blogia on niin kiva lukea, hyväntuulisia päivityksiä sopivaan tahtiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että laatu on ollut hyvää! Tuohon muutaman euron hintaan ei kyllä kannata itse alkaa edes haaveilemaan ompelusta. Kiva ostaakin välillä jotain :) Ja kiitos viimeisestä lauseesta <3

      Poista