Ihanaa oli jännätä joka aamu, että mitä kalenterista putkahtaa. Sain esimerkiksi pitsivetoketjuja, ompelulankaa, kangasta, tuikkuja, silityskuvan jne. Kaikki tuli oikeastaan tarpeeseen ja oli mieleistä. Ehdottomasti olen mukana ensi vuonnakin, jos tämä uudelleen järjestetään. Osa oli nähnyt ihan valtavasti vaivaa jo kalenterin ulkonäön kanssa ja omani jäi kyllä niistä melko kauas. Onnekseni parini oli kuitenkin tykännyt ja omatkin luukut oli kyllä pakattu ihan mun näköisiin paperipusseihin, että säästin ne uusiokäyttöä varten! Otin kuvia omista luukuistani ja tässä osa niistä.
Washiteipeillä koristeltuja tuikkuja |
Esimerkki kalenteriluukusta |
Ohje jouluiseen fudgeen |
Pari keittiöluutua tärähtäneessä kuvassa |
Yhdet näistä hanskoista sujahtivat joulukalenteriin |
Itse tehty joulukuusenkoriste |
Namuja |
Lumiukkosoppaa koko perheelle |
Nenäliinakotelo (tämmöisen tein muuten itsellenikin, että ei ole niitä rähjäisiä pusseja aina laukun pohjalla) |
Hieman tsemppijuomaa ;) |
Keksipurkkiylläri |
Jouluinen piparminttukuorinta |
Kankaat ja linkki tetrapussukan tekoon |
Sekalainen seurakunta paketteja |
Näiden lisäksi paketeista löytyi:
joulukahvi
glögimauste
nuppineulat
neulatyyny
ratkoja
ruttupipokaava
framilonia
nappeja
virkattu heijastin
virkatut joulupallot
viimeisessä luukussa valkoiset palmikkoneulesukat
Mieltä lämmitti kuulla, että kalenterista löytyi mieleisiä juttuja vastaanottajalle ja viimeisen luukun sukatkin olivat olleet sopivan kokoiset ja tykätyt. Aivan huippujuttu oli tämä vaihto!
Oi, oispa ihana päästä osallistumaan tämmöseen joulukalenteriin :)
VastaaPoistaTää oli kyllä ihan mahtava juttu!
PoistaKiitos vielä kerran. Kalenteri oli aivan ihana.
VastaaPoistaOleppas hyvä ja kiitos itsellesi!
PoistaOi ku ihana!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaVaikuttaa aivan ihanalta tuollainen joulukalenteri. :)
VastaaPoista