sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Pienenpieni vaellus Siiponjoella

Tässähän voisi kohta kuvitella, että meidän perhe oikeastikin viettää paljon aikaa metsässä. No todellisuudessa ei kyllä vietetä, nyt on vain iskenyt joku pieni kärpänen. Kuten jo mainitsin edellisessä postauksessa, että saatiin työkaverilta testiin kantorinkka, niin otettiin eilen suunta kohti Siiponjokea. Kalajoella on hyviä karttaan merkittyjä vaellusreitteja, joista pari kappaletta lähtee Tapiontuvalta. Reittien pituudet olivat 10 ja 20km, joten päätettiin soveltaa itse oma reittimme, koska emme viitsineet kylmiltään lähteä mitään pitkää lenkkiä heittämään. Varsinkaan kun ei ollut mitään käsitystä siitä, että malttaako Veeti tuossa rinkassa istua.

Ajettiin siis auto parkkiin Pleunan laaavun lähistölle ja lähdimme siitä kulkemaan luontopolkua pitkin. Tarkoitus oli kävellä semmoinen reitti, että palaamme samaa tietä takaisin, kun luontopolku risteää autotien. Kaikenkaikkiaan kävelyä tuli joku 6-7km, mikä oli näin ensimmäiseksi kerraksi ihan ok määrä, kun maastokin oli mäkistä.


Alku ei mennyt oikein putkeen, kun Veeti sai jonkun uhmakohtauksen, eikä suostunut kävelemään saati menemään rinkan kyytiin. Pitkällisen tappelun jälkeen saimme Veetin rinkkaan, jossa sitten viihtyikin todella hyvin. Turhaa taas tappeli vastaan. Tosin oli mulla varalta mukana pieni karkkiaski, jolla saatiin Veeti rauhoittumaan ja pysymään rinkassa. Karkkien loputtua istuskelikin tyytyväisenä rinkan kyydissä.



Rinkka oli Tatonka-merkkinen ja ihan hyvältähän tuo vaikutti. Lasta saa kantaa, kunnes 22kg raja tulee täyteen. Jalat saa myös koukkuun semmoisten tukien päälle, mutta tuossa Veeti vielä roikottaa niitä tyhmästi sivulla :) Lapsen päälle saa viritettyä tuommoisen sadekatoksenkin!



Hienot maisemat tuolla oli! Itse olen joskus kauan aikaa sitten ollut useammallakin partioleirillä noissa samoissa maisemissa, joten välistä tuli tuttujakin juttuja vastaan. Kuten tämä lähde, josta voi käydä juomassa vettä. Koska rinne tuonne lähteelle oli todella jyrkkä, kiipesin minä alas miehen ja Veetin odottaessa ylhäällä. Ja otinpa hörpyn lähteestäkin ja ihan hyvälle se vesi maistui.


Kameralla on erittäin vaikea kuvata korkeuseroja, mutta jospa tästä kuvasta saisi vähän käsitystä tuosta erosta. Veeti ja mies siis tuolla ylhäällä ja minä alhaalla kameran kanssa :)




Suloinen pieni vessa keskellä ei mitään. En uskaltanut käydä sisällä kurkistamassa, että olisiko ollut yhtä suloinen sieltäkin...



Meillä kaikilla oli niin mukavaa, kunnes huomasin hirvikärpäsen! Sen jälkeen pitikin sulloa tukka tiukasti pipon alle ja säikähtää jokaista lentävää öttistä! Yöks. Onneksi vältyttiin (toivottavasti) enimmiltä salamatkustajilta, eikä ainakaan vielä ole päästä löytynyt ylimääräisiä asukkeja.



Nähtiin todistettavasti myös jokin tikka, joka nakutti reikää puuhun.






Loppuhuipennus oli tietenkin makkaranpaisto leiripaikalla. Tuolla samaisella paikalla on tullut laulettua useammat Nuotiolaulut ja katseltua iltanuotion hehkua pimeässä syysyössä partioleireillä. Voisi melkein sanoa, että nuo iltanuotiot olivat leirien lähes parasta antia. Kyllä te, jotka olette itsekin olleet partiossa, tiedätte sen tunteen, kun istuu nuotion ääressä keskellä hiljaista metsää kaukana asutuksesta. Ympärillä kuuluvat vain metsän äänet ja nuotiolaulut. Se vasta on elämää! Olen kyllä tyytyväinen, että olen joskus valinnut noinkin fiksun harrastuksen, jossa retkeily on tullut tutuksi. Nyt onnistuu nuotion sytyttäminenkin ilman sytytysnestettä ;)

"Meil`on metsässä nuotiopiiri,
missä kuusten kuiske soi. 
Kipunat kohti tähtiä kiirii,
lähipuutkin punervoi."

 

Taisi olla suosittu makkaranpaistopaikka, koska tuolla oli koko ajan porukkaa. Päästiin tällä kertaa myös valmiille tulelle paistelemaan makkaraa.




Olisi kyllä kiva päästä joskus käymään ihan Lapissa vaeltelemassa ja käydä kiertämässä joku lenkki hienoissa maisemissa. Vieläköhän tuo Veeti ensi syksynä malttaisi istua rinkan kyydissä?

1 kommentti:

  1. Ihania kuvia tutuista maisemista ;) tuolla käytiin monta kertaa ala-asteella retkellä.

    VastaaPoista