torstai 15. huhtikuuta 2021

No frills cardigan

*sis mainoslinkin

Sain tässä kevään aikana valmiiksi yhden isomman neuleprojektin itselleni eli tämän  Petite Knitin "No frills cardiganin." Hieman säätöä oli tämän kanssa, koska valitsin hieman paksumman langan kuin ohjeessa ja halusin tästä myös istuvamman kuin sellainen kunnon oversize-malli. Kertaalleen neuloin vartalo-osaa taskuihin asti ja totesin, että tulee valtava, vaikka valitsin normaalia pienemmän koonkin. Lopulta päädyin vaihtamaan vielä puikot pienemmiksi ja sillä tavalla sain tästä itseäni tyydyttävän lopputuloksen.

no frills cardigan petite knit

Lankana käytin siis *Dropsin airia, joka on pehmeytensä puolesta yks mun lempparilankoja! Tästä oon tehnyt niitä muhkupipoja ja ne ei kyllä kutita edes Aavaa, joka on yleensä herkkähipiäisin lapsista. Halusin siis päästä tekemään tästä neuleen, mutta en löytänyt oikein sopivaa ohjetta just tolle langan paksuudelle. Lankaa oon ostanut niin Kärkkäiseltä kuin Adlibrikseltakin, joka on yleensä mun ykköslankakauppa verkossa ilmaisten postien vuoksi. Jos on rahallisesti pienet ostokset niin ei viittis maksaa hirveitä posteja.

Hieman meinasi ottaa päästä siinä vaiheessa, kun piti koko puolikas neule purkaa atomeiksi ja aloittaa urakka alusta. Mutta onneksi olin sinnikäs ja jaksoin sen tehdä, koska onhan tää nyt aika ihana! Ja lämmin ja pehmoinen. Ihana vetäistä viileämpinä kesäiltoina sit vaan mekon tai topin päälle.

drops air neuletakki

Arvoin tän värin kanssa pitkään, mutta päädyin kuitenkin tällaiseen turvalliseen sävyyn. Valitettavasti jotenkin harmaat ei kuitenkaan pue mua kaikista parhaiten. Ehkä joskus vielä neulon jonkun toisenvärisenkin neuletakin itselleni!

drops air neuletakki

Drops air neuletakki

Tässä neuleessa oli muuten mun ekat taskut, jotka tein neulomalla ja siitäkin selvisin hengissä, vaikka ohje oli englanniksi. Nyt kun on pelkällä villasukkakokemuksella suunnilleen neulonut jo pari islantilaisneuletta ja tän enkunkielisistä ohjeista, niin pystyy varmaan luottaan, että osaa tehdä muitakin kuin sukkia.

drops air neuletakki

Tässä välissä ehdin neuloa itselleni myös possuneuleen eli vaaleanpunainen pörröneuleen, mutta en tiedä osaanko kuitenkaan käyttää sellaista! Pitää yrittää saada se pääteltyä ja testailtua farkkujen kanssa, että tuliko siitä kuitenkin ihan kamala. Ei aina mene ihan nappiin! Rakastan kaikkia ihania neuleita, mutta oon tosi huono itse niitä pitämään. Harmi, koska olisi ihana tehdä kaappi täyteen kaikkia pehmoisia ja kauniin värisiä neuleita.

1 kommentti: