| NauravaNappi: Kuukausitason budjetointi

tiistai 13. huhtikuuta 2021

Kuukausitason budjetointi

Tilasin loppuvuodesta Aikataidon kalenteriini saman firman Rahataitaja-paketin. Paketista koin itselleni hyödyllisemmäksi budjetointisivut, joihin voi suunnitella omaa rahankäyttöä jo etukäteen. Sain instan puolella kyselyä siitä, kuinka budjetoin menot ja ajattelin kirjoitella aiheesta oman postauksen. Olen itsekin juuri ottanut tämän uuden budjetoinnin käyttöön, joten kamalan pitkää kokemusta siitä ei ole, mutta ajattelin kuitenkin vähän valoittaa sitä ja uskon, että itselläkin tämä vielä elää jonkin verran. 


Mulla on kalenterissa siis Kuukausibudjetti-välilehti, mihin merkitsen kiinteät tulot eli palkan ja lapsilisän sekä arvion yritystuloista. Sitten asetan yleensä säästötavoitteet samalla. Säästämisestä on oma postaus täällä, mutta säästän itselle siis rahastoihin ja joskus osakkeisiin ja lapsille myös rahastoihin. Lisäksi mulla on jonkin verran myös kryptovaluuttaa. Välilehdellä on valmiiksi näppärästi tilaa esimerkiksi asumiselle/laskuille/veloille ja tuohon kirjaan ylös arviot seuraavan kuukauden menoista. Meillä pakolliset minun maksamat menot ovat esimerkiksi seuraavat:

- Hoitomaksu

- Nettiliittymä

- Puhelinliittymät minun sekä lasten

- Sähkö- ja vesimaksut raksalle sekä vuokra-asuntoon

- Vakuutukset

- Bensa

- Muut yksittäiset laskut sekä kodinhankinnat

-ruokaostokset, jos kuukauden ruokabudjetti paukkuu yli

Miehen tililtä menee sitten lainanlyhennys sekä rahaa ruokatilille. Jos ruokaraha ei riitä, ostan loput ruokaostokset sitten omalta tililtä. Lisäksi multa siirtyy miehen tilille pieni "kompensaatio", koska mun osuus kuluista on nykyisin pienempi, kun meillä ei ole enää autolainaa. Se oli siis ennen myös mun kulu ja poistui kun molemmat autot on nyt velattomia. Otettiin toisen auton ostoa varten pieni lyhennysvapaa, koska korot ovat nyt niin matalalla. Ei tarvinnut syödä säästötililtä pahan päivän varalle kerättyä puskuria ja muutamassa kuukaudessa saatiin rahat toiseen autoon.

Mimmit sijoittaa- podcastistä sain vinkin siihen, että eri asioille tulisi olla erilliset tilit. Mulla onkin ollut ennenkin monta tiliä eli käyttötili, yhteinen ruokatili miehen kanssa, lasten tilit, säästötili sekä erillinen tili yrityksen rahoille. Nyt perustin vielä yhden tilin, jonka nimi on palkkatili. Arvioin suunnilleen, paljonko pakollisiin laskuihin menee rahaa ja siirrän sen palkkapäivänä automaattisesti menemään tuolle palkkatilille. Summa on reilut puolet mun palkasta. Fiksu varmaan muutattaisi palkan maksettavaksi suoraan tuonne tilille, mutta itse en ole jaksanut sitä vaihtaa. Käyttötilille jätän sen verran rahaa, kuin ajattelin haluavani käyttää seuraavan kuukauden aikana. Koska esimerkiksi sähkölaskut eivät tule joka kk, laskin kuukausittaisen keskiarvon laskuista ja laskin summan sen mukaan. Sähkö- ja vesi ovat niitä eniten muuttuvia kustannuksia, mutta muut pysyvät aika lailla samoina, joten summa on helppo arvioida. Toisina kuukausina koko summa ei kulu, mutta toisina menee yli ja mahdollisesti tuonnekin tilille saattaa kertyä hieman ylimääräistä puskuria ajan kanssa.

Ihan ensimmäisenä tilipäivänä tosiaan ensin lähtee tuo summa tililtä palkkatilille ja sitten siirrän rahaa myös säästöön/sijoituksiin. Nyt säästöön ei kyllä ole jäänyt juuri mitään, koska olen ostanut uuteen kotiin pakollisia juttuja pikkuhiljaa joka tilistä. Mutta siirrän kuitenkin vähintään ne sijoituksiin menevät rahat tässä vaiheessa pois tililtä houkuttelemasta.


Kalenterisivun toiselle puolelle arvioin eri kategorioittain seuraavan kuukauden menot. Jos tiedän, että lapsille pitää ostaa esim ulkovaatetta, laitan enemmän rahaa vaatetukseen ja yritän pihistää muista. Olen jakanut aluksi ainakin näin karkeasti kulut seuraaviin luokkiin:

- vaatteet / kauneus sekä ihonhoito (parturit, meikit, pesuaineet ja omat sekä lasten vaatteet esimerkiksi)

- harrastukset (omat sekä lasten eli esim neulelangat ja harrastevälineet lapsille)

- koti/muu on aika laaja luokka, mutta tähän menee esimerkiksi sisustus sekä sellaiset asiat, jotka ei oikein kuulu mihinkään muuhun luokkaan

- ruoka/ravintolat 

- bensa/auto (korjaukset, katsastukset jne.)

Näitä ajattelin vain mukauttaa sen mukaan, että mitkä ajan saatossa tuntuvat parhaalta. Rahataitajapaketissa tuli mukana välilehtiä, jotka voi laittaa tuonne kalenterin väliin ja sinne voi merkata ja luetteloida jo valmiiksi kuluvan kuun menoja. Itse olen huomannut, että jo pelkkä ajatus kulun merkitsemisestä ylös saa miettimään, että tarvitseeko tätä tavaraa oikeasti. Varsinkin jos tietää, että tuon osion budjetti on jo tälle kuulle käytetty. 

Lisäksi samalle sivulle merkitsen määrälliset säästö- sekä sijoittamistavoitteet. Kuun lopussa kaikkiin merkitään tavoite ja toteuma. Lisäksi on mahdollista vastata seuraaviin kysymyksiin: Tässä kuussa onnistuin, Odotukseni ylitti ja Tässä tsemppaan ensi kuussa. Jos sulla on erillisiä lainoja tai luottoja, tuossa paketissa on muuten tosi hyvät sivut niiden poismaksun suunnitteluun ja siihen miten ja missä järjestyksessä niitä kannattaa maksaa pois!

 

Näin tarkka budjetointi ei varmasti ole läheskään kaikkien heiniä, mutta minusta tuo erillinen palkka/kulutili on loistava. Jos sinne budjetoi suunnilleen menojen verran ja vähän päälle, niin periaatteessahan voi olla aivan sama mihin sen loppuosan kuluttaa, jos kuluttaa vain sen minkä on määritellyt itselleen käyttörahaksi. Tämmöinen tyyli sujuu varmasti vähemmän ahkeraltakin kulujen merkkaajalta. Ei tule elettyä yli budjetin kun määrittää valmiiksi sen summan, minkä saa kuussa käyttää muihin kuin pakollisiin menoihin. Kun tilin tullessa siirtää myös rahaa suoraan säästötilille, niin sitäkään rahaa ei tule vahingossa käytettyä.

Itsellä esimerkiksi tammikuussa harrastuksiin paloi paljon suunniteltua enemmän rahaa, koska ostin itselle uudet lumilautakengät sekä lapsille myös laskettelukampetta. Kuitenkaan lopputuloksena budjetti ei mennyt yli kuin noin satasen, koska muissa luokissa oli kuluja vähemmän mitä olin olettanut. Mikä on tietysti loogista, jos rahaa on määrä x ja joku osuus menee yli niin muista on pakko joustaa, että raha riittää. Säästöön en saanut rahaa yhtään, sillä ostin säästötililtä meille uuteen kotiin baarijakkarat. Sijoitettua sain kuitenkin suunnitelmien mukaan ja vähän ylikin. Säästötilikään ei mennyt kuitenkaan tuolien hinnan vertaa miinukselle, koska sain laitettua sinne rahaa ennen tuolien ostamista ja loppukuusta tilille jääneet rahat. Yritän laittaa aina esimerkiksi kirpparimyynneistä saadut rahat säästöön, koska ne ovat ns. ylimääräistä rahaa. Jos vaan on budjetissa yhtään löysää, kannattaa ne säästöön tai sijoituksiin menevät rahat pistää siirtymään heti tilin tullessa, koska niitä rahoja, joita ei tilillä edes näe, ei jää kaipaamaan. Jos ne puolestaan jättää tilille, tulee helposti ainakin itsellä kiusaus käyttää ne sitten johonkin muuhun. 

Ehkä tilejä voisi olla enemmänkin, esim matkusteluun tai vaatteisiin liittyen. Olen huomannut, että kun siirrän rahaa vain nimeämättömälle säästötilille, on mun vaikea käyttää sitä! Jos olisin sen lisäksi laittanut rahaa vaikkapa huonekalutilille, ei tekisi yhtään tiukkaa ostaa sieltä sitä halumaani huonekalua. Joten ehkä mulla paremmin toimisi erilliset tilit konkreettisille hankinnoille sekä vaikka lomille, mitä yksi yhteinen säästötili.

Summa summarum: tuo palkkatili oli loistava idea ja toistaiseksi se on toiminut parin kuukauden kokemuksella hyvin. Sinne kertyi jopa vähän ylimääräistä, jolla pystyin maksamaan sitten yhden yllärilaskunkin ilman, että se verotti käyttörahaa. Näin esimerkiksi talven isot sähkölaskut eivät kirpaise, jos rahaa palkkatilille on kertynyt ylimääräistä. Käteen jää saman verran muihin menoihin laitettavaa rahaa, vaikka lasku olisikin tuplat siihen, mitä normaalisti.

Onko kenelläkään teistä käytössä tätä usean tilin systeemiä?

2 kommenttia:

  1. Itse budjetoin nykyään YNABilla. Kokeiltu Toshl Financen Pro-versiota, Spendeetä, Exceliä ja vaikka mitä budjetointivihkoa. YNAB on ehdottomasti parhain sovellus. Sen avulla voin nukkua yöni rauhassa ja makuuttaa kaiken käyttötilillä ilman että kulutan kaiken juomisiin tai muihin turhakkeisiin. Jokaiselle eurolle on nimittäin annettu työ ja budjetti kertoo miten rahaa käytetään. Lopputuloksena on tilanne, jossa tilillä aina rahaa, etkä elä laskusta laskuun enää koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! PItääpä ajan kanssa tutustua tuohonkin! Tykkään jotenkin tuosta paperimeiningistä, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos mieli muuttuu :D

      Poista