torstai 29. elokuuta 2019

Upeiden maisemien hossa

Kauan odotettu vaellusreissu Hossaan koitti vihdoin muutamia viikkoja sitten ja teimme viime hetkellä suunnitelmiin sen verran muutoksia, että olimmekin reissussa yhden suunnitellun yön sijasta kaksi! Perjantaina iltapäivästä lähdimme ajelemaan Hossaa kohti ja majoituimme Jatkonjärven telttailupaikalta, mistä ensimmäinen kuva onkin kuvattuna meidän teltan ovesta. Aamuyön hämärässä käsivaralla ei kovin tarkkaa kuvaa saanut, mutta tunnelma lie tärkein.

Tuossa oli siis tien vieressä tuollaisia ulokkeita, joihin sai teltan ja auton ja jokaisessa taisi olla joku pöytäpaikka tai nuotiopaikka. Pystytimme leirin ja vietimme illan nuotiolla istuen ja eväitä syöden. Tuosta oli nätti aamulla sitten jatkaa matkaa Ölökyn ähkäsyn aloituspaikalle autolla.


Aamulla kymmenen maissa lähdimme liikenteeseen hieman viileän yön jäljiltä. Myös nukkuminen makuupussissa vaati hieman totuttelua piiiiitkän tauon jälkeen. Äidiltäni lainassa ollut makuupussi ei ollut kovin lämmin, joten ehkä pitää hommata oma pussi! Olimme suunnitelleet reitin niin, että meidän tarvitsi kantaa mukana vain päiväreput ja kun olisimme kävelleet tuon Ölökyn ähkäisyn, hakisimme rinkat ja kävelisimme nelisen kilometriä meidän leiripaikalle kalliomaalausten läheisyyteen.


Reitti oli merkitty haastavaksi ja sitä se paikoin olikin. Silti vastaan tuli eläkeläisikäistä porukkaa kävelykeppien kanssa ja hieman ihmettelimme, että miten he vaikeista kohdista olivat selvinneet. Maasto oli onneksi aika kuivaa eikä tarvinnut missään mudassa tallustaa.


Olimme varanneet kävelylle koko päivän aikaa, että ei tarvitsisi kiireessä paahtaa eteenpäin. Halusimme nauttia maisemista ja pysähdellä ottamaan kuvia! Kameraa en jaksanut ottaa mukaan, vaan puhelimeen ikuistin maisemia. Kelit suosivat meitä ja koko päivän oli sopiva puolipilvinen päivä ja lämmintä 15-18 astetta varmaankin. Silti meinasi kuuma tulla, varsinkin kun tyhmänä pistimme ensin kuoritakit päälle!


Hossa teki kyllä vaikutuksen. Tuo kalliorotko oli upea näky ja kiersimme reitin kahdeksikon mallisena, että saimme ylittää myös riippusillan. Tietenkin ylämäkeen ja kaksi kertaa! Hienoa olisi päästä tuonne joskus myös maastopyöräilemään tai melomaan.




Vinkkinä, että jos tahdot päästä vähemmällä niin kierrä se kahdeksikko niin päin, että aloitat reitin rotkon oikealta puolelta, jolloin voit laskeutua nuo valtavat portaat alaspäin. Sanoisinko, että tuo ylösnouseminen oli aika kovan homman takana :D



Päivällä meillä oli mukana vain eväitä ja vettä sekä ne turhat takit! Pysähdyimme kerran tekemään ruokaa kodalle noin puolessa välissä reittiä. Sillä pärjäsikin hyvin sitten loppuajan. Tuon reitin pituudeksi tuli parilla sillan ylityksellä 12,64km oman kelloni mukaan ja aikaa meillä meni hieman vajaa kuusi tuntia, josta ruokapaikalla oltiin kyllä varmaan melkein tunti. Sanoisin, että ilman ruokailua neljässä tunnissa ehtii tuon käydä jos aikataulu ei anna periksi olla kauemmin.



Maastoa oli monenlaista niin tavallisesta metsäpolusta soisempaan alueeseen ja jyrkkien kallioiden päällä kulkeviin polkuihin. Itse tykkään vaellusreiteillä juurikin tuollaisesta vaihtuvuudesta, sillä pelkässä mäntymetsässä olisi tylsä kävellä koko matka.


Liekö Hossassa ollut joskus maastopalo, koska metsät olivat täynnä rungon alaosasta hiiltyneitä keloja?


Taukopaikalla gourmeteväänä alkupalaksi kaupan kasvissosekeittoa sekä porokeittoa kananmunalla ja pääruuaksi makkaraa nuotiolla! Näillä pärjäsi oikein hyvin reissun ajan.


Ölökynperän laavu.

Nämä hienot näkymät avautuivat kun lähdimme pois ruokatauolta Ölökynperältä.



Luonnon rauhassa oleminen teki hyvää. Edes kännykät eivät olleet rauhaa estämässä, sillä kansallispuiston alueella ei juurikaan verkkoa ollut. Kuvat jäivät siis laittamatta instaan reaaliajassa eikä muutakaan somea tullut päivitettyä, mutta eipä haitannut. Ehti sitä myöhemminkin. Mieleen palasivat vanhat partioajat kun illalla istuskelimme nuotion ääressä ruokaa laitellen. Kyllä tekisi kaikille hyvää käydä välillä tuollaisella reissulla!


Tässä kuvassa muuten näkyy hyvin tuon riippusillan jälkeinen portaiden korkeusero, sillä mies on tuolla kierreportaiden alla kiipeämässä.



Toiseksi yöksi majoituimme Värikallion laavulle, joka olikin loistava paikka majoitukseen! Iso katettu rakennus takasi kuivaa tilaa, mikäli sade olisi yllättänyt. Meidän rinkat eivät mahtuneet teltan sisään, eivätkä etukatokseen, joten laskimme sen varaan, että yöllä ei sada ja jätimme ne teltan viereen. Jos olisi luvattu yöksi sadetta, olisimme saaneet ne rakennukseen kuivaan ja siellä olisi muutenkin voinut tehdä esimerkiksi ruokaa.


Ensin mietimme Ala-Ölkyn laavulle jäämistä, mutta tuo Värikallion laavu oli kyllä paljon kivemmalla paikalla. Hieman myös jännitettiin, että saadaanko seuraa yöksi, mutta saimmekin olla ihan omassa rauhassa yön.


Toinen yö sujui ensimmäistä paremmin kun hoksasin laittaa kaksi merinopaitaa päällekkäin. Nukuin kyllä melko hyvin, koska ulkoilma väsyttää ja takana oli pitkä vaelluspäivä. Yöllä oli varmaan muutenkin lämpimämpi keli kuin ensimmäisenä yönä, joten ehkä nukkuminen oli siksi kivempaa.


Meillä oli vuokralla 50l rinkat ja yllättävän täyteen sen sai, kun laittoi makuupussin rinkan sisään. Toinen kantoi vaatteet sun muut tarvikkeet ja toisella meistä oli ruokatavarat. Ruoka oli ainoa mitä meillä oli liikaa mukana. Vaatteiden kanssa olin onnistunut pakkauksessa eikä ylimääräistä juurikaan ollut.

Rinkkaparkki Ölökyn ähkäisyn jälkeen. Saatettiin käydä terassilla reitin suorituksen kunniaksi...


Tuosta Värikallion laavulta oli vain pieni matka katsomaan niitä vanhoja kalliomaalauksia. Kävimme ystävän kanssa ihmettelemässä niitä sillä aikaa, kun miehet sytyttelivät meille nuotiota ruuan laittoa varten.


Jotenkin nuo kalliomaalaukset saivat meidät todella mietteliäiksi kun tuli ajateltua, että ne on oikeasti joku maalannut jopa 5000 vuotta sitten! Mietittiin kovasti, että millaista elämää tuolla silloin oli ollut ja miten sen ajan ihmiset selvisivät itärajan ankarista talvista hengissä. Tuntui niin oudolta katsella sen ajan ihmisen käden jälkiä siinä ihan metrien päässä meistä. Hiljaiseksi veti.



Alla olevassa kuvassa näkyy meidän toisen yön leiri. Aika kauniissa maisemissa saimme viettää yön. Sen lisäksi, että pääsi luontoon nauttimaan hiljaisuudesta, oli mukava myös viettää kaksi vuorokautta ystävien kanssa ilman lapsia. Sai jutella rauhassa ilman, että joku lapsista on koko ajan huutamassa vieressä. Oli helppo retkeillä tuttujen kanssa, vaikka kummatkaan meistä eivät ole käyneet koskaan yön yli vaeltamassa. Toisaalta oli myös kiva, että molemmat olivat ihan noviiseja tässä asiassa. Opeteltiinpa kantapään kautta sitten asioita yhdessä!



Aamupalaksi chiapuuroa kermalla niin riitti energia vaeltamiseen!
Paikoitellen reitit olivat tällaista kivipolkua, eipä olisi tuossa houkutellut pyöräillä! Kotimatkaa ennen tarvitsi kävellä vain reilu tunteroinen takaisin laavulta Ölökyn ähkäisyn parkkipaikalle ja kylläpä taittui askel kevyemmin mitä edellisenä iltana, kun takana oli jo tuo kokonainen ähkäsy ja vähän päälle.

Pieni kipinä kyllä syttyi retkeilyyn tämän myötä ja tekisi kyllä mieli useamminkin käydä jossain telttailemassa. Ihan lasten kanssakin. Tosin teltan koko vähän mietityttää kun meitä on viisi. Että pitäisikö olla kaksi pienempää telttaa, jotta kantaminen olisi kevyempää vai yksi isompi. Saako noita telttoja talvella halvemmin kun ei ole sesonki!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti