*sisältää mainoslinkin
Julkaisin Instastoryssani pienen makupalan mun uudesta plannerista, jonka hankin Facebookin kirpparin kautta. Olen innostunut nyt paperikalenterista, mutta halusin pienen viikkokalenterin rinnalle plannerin, missä olisi tilaa muille tärkeille jutuille, jotka eivät tuohon toiseen mahdu. Halusin ostaa pelkät kannet, jonne voisin tulostella itselle tärkeitä inserttejä väliin. Näin välttyisin turhilta jutuilta, joita en tarvitse. Itse kun tekee, saa sellaisen kuin tarvii! Tämä osoittautui ainakin omalla kohdalla toimivaksi ratkaisuksi, koska haluan samojen kansien sisään niin monenlaisia asioita, kuten ruokasuunnitelmat, budjetin, blogijutut, lasten ulkovaateinventaarion sekä tilaa vapaasti muistiinpanoille.
Päällimmäinen käyttötarkoitus tälle olisi pitää budjettikalenteria, mutta tilaa on paljon muullekin. Niistä enemmän postauksen lopussa. Halusin pysyä nykyistä paremmin kärryillä taloudestani ja siitä, mihin rahaa oikeasti kuluu. Toki jonkinlainen käsitys asiasta on, mutta aina on hyvä tietää vieläkin tarkemmin, että pystyy vielä nykyistä enemmän ennakoida ja saisi säästöönkin enemmän. Raha kun on siitä pirullinen, että mitä enemmän sitä tulee niin sitä enemmän sitä menee!
Budjettikalenteri
Sivut tähän planneriin ostin Etsystä, ja ne siis tulevat sähköpostiin mistä ne vain tulostetaan. Siellä on miljoona eri vaihtoehtoa ja kannattaa vain tarkistaa sivujen koko ja mihin planneriin ne ovat sopivan kokoiset. Nämä minun kannet ovat Carpe Diemin Blush-kannet Planner-koossa eli sivut tähän ovat noin 9,5cmx17cm. Toki kalenteri itse on isompi! Myös Pinterestistä löytyy loputtomasti erilaisia inserttejä kun hakee esim "free printable planner inserts"- hakusanoilla tai muilla vastaavilla. Tämä ostamani oli siis pelkkä budjettipaketti eli vain talouteen liittyviä sivuja ja hintaa oli jotain kolmen euron luokkaa kun olivat jossain alessa. Fiksu tekee itse, mutta en jaksanut tuohon euromäärään nähden säätää tunteja niiden kanssa mun taidoilla.
Laskujen seuranta
Kaikilla meillä on takuuvarmasti laskuja, jotka toistuvat kuukausittain tai muuten säännöllisesti. Ehdottomasti tämän plannerin parasta antia on tämän Bill payment tracker! Tuohon on helppo kerätä ne toistuvat laskut, kuten vakuutukset, vuokra/laina, vesilasku, jätemaksu, nettiliittymät, puhepaketit, suoratoistopalvelut, autoverot ja muut, joiden veloituspäivän tietää vaikka vuodeksi eteenpäin. Itse tein niin, että merkkasin vihreillä ympyröillä sen kuun, missä laskut tulevat ja myös summan tuohon. Esimerkiksi vakuutuslaskut meillä tulevat kolmen kuukauden välein ja nyt näen suoraan, että mille kuulle kosahtaa isoimmat laskut. Sähkön käytön arvioin suunnilleen ja siirto meillä tulee joka kuukausi, mutta sähkölasku vain joka toinen kuukausi. Sitä en hoksannut arvioida tuohon, joten tuon kohdan taidan tehdä vielä vastaamaan paremmin todellisuutta. Sähkölaskuhan on joka toinen kuukausi paljon suurempi! Mulla on excelissä kerätty yli vuoden ajalta laskujen summia, joten voin tsekata sieltä, paljonko sähkölaskut suunnilleen ovat olleet aiempina vuosina ja teen arvoin sen perusteella. Siirtohinnat ovat kyllä karanneet jo käsistä. Meidän siirtohinta on tällä hetkellä 33% kalliimpi kuin toisen firman sähkö! Ärsyttää kun sitä ei voi kilpailuttaa.
Kun lasku on saapunut ja maksettu, se rastitaan pois tuosta ja sitten voi katsoa, että mitä laskuja sitä odottaa vielä samalle kuulle saapuvaksi. Samalla on helpompi hahmottaa sitä, että paljonko rahaa on loppukuuksi käytössä. Samoin näkee ne kuukaudet, jonne kertyy paljon isoja laskuja ja niitä voi sitten ennakoida niinä kuukausina, kun ei tule juuri yhtään niistä isommista laskuista.
Ruokalaskun seuraaminen
Lisäsin tähän itselleni myös kauppalasku-insertin, että pystyn paremmin seuraamaan ruokakauppaan käytettyä rahamäärää. Näkeehän sen tiliotteelta tai S-pankista, mutta ajattelin, että olisiko tuo konkreettisempi paikka kun aina katsoo tuota summaa kun kauppareissun jälkeen merkkaa tuohon paljonko meni. Sitten kun alkaa viisisataset paukkua, niin voi yrittää säästellä, että pysyttäisiin edes lähellä tavoitetta. Alla huomaa, että meillä ei ole tehty kunnon isoja ostoksia, vaan tyhmästi käyty monta kertaa pikkuostoksilla. Toki se johtui siitäkin, että meillä menee rahaa ruokatilille aina kuun 11. päivä ja ennen sitä yritän olla tosi säästeliäs, että sinne ei tarvisi siirtää ylimääräistä rahaa. Siksipä onkin nyt syöty mitä kaapista löytyy ne päivät ennen kuin tilille siirtyi rahaa. Oltiin myös kotona lasten kanssa kun mies oli reissussa ja Viia kipeänä niin ei edes päästy kauppaan :)
Siinä huomaa aina konkreettisesti kuinka hyvin sitä pärjää oikeasti monta päivää vaikka tuntuu, että kaapissa "ei ole mitään". Pakasteesta löytyy meillä aina jotain lihaa ja leipää ja kuiva-ainekaapista sitten muuta ja sillä pärjää hyvin. Eilen kävimme isommilla ostoksilla ja laskin, että kuuta on mennyt vajaa puolet ja ruokaan on mennyt rahaa parisataa euroa. Budjetissa siis ollaan ja tuo summa sisältää jo ensi viikon ruokiin menevät ainekset. Varmasti maitoa ja hedelmiä voidaan joutua täydentämään, mutta isoimmat ostokset on jo tehty.
Muu kulutus
Samanlainen välilehti on myös kaikelle muulle omalle kulutukselle. Tuohon vain päivä ja mitä on ostanut, mistä ja millä summalla. Ajattelin noista sitten joka kuukauden jälkeen kerätä vähän yhteenvetoa, että mihin raha on mennyt. Paljonko meni vaatteisiin, paljonko esimerkiksi pesuaineisiin tai muihin pakollisiin jne. Sitten niitäkin on helpompi budjetoida tulevaisuudessa. Mulla on tilipäivä aina kuun 15. , joten tuntui luontevammalta aloittaa aina "puhtaalta pöydältä" eli tilin tullessa kuin kuun alusta, jolloin osa palkasta on jo käytetty. Siksi en tähän ole vielä täyttänyt mitään vaan aloitan homman tilipäivänä.
Ajattelin myös, että toimisiko tämä semmoisena äkillisten pakkomielteiden sammuttajana. Tiedättehän tunteen, kun näkee jonkun ihanan tuotteen, joka on ihan pakko saada ja sen napautaa sen kummemmin ajattelematta ostoskoriin tai hakee kaupasta, vaikka oikeasti ei edes tarvitsisi. Nyt sen asian joutuu merkkaamaan kalenteriin ylös, niin tuleeko sitä mietittyä nyt kaksi kertaa ennen kuin sitä ostaa. Se jää nähtäväksi.
Myös nettitilauksille on oma välilehtensä. Kun maksaa netissä verkkopankista tai luottokortilla, saattaa helposti sumentua se, paljonko rahaa on verkko-ostoksiin käyttänyt. Pahimmillaan unohtaa mitä on tilauksessa ja tulematta. Tuohon voi näppärästi kirjoittaa tilauspäivän, liikkeen ja summan millä tilannut. Samalla voi seurata, että kaikki paketit varmasti saapuvat perille. Voisihan tuohon merkitä myös ne nettikirppariostokset!
Kuukausittainen budjetti
Kuukasittaiselle budjetoinnille on myös omat lehtensä. Sinne voi laittaa oman arvion kuun menoista ja sitten lopuksi myös toteutuneet. Tässä sulla on nyt apuna se laskutaulukko, jonka esittelin ensimmäisenä. Sieltä voit etukäteen täyttää tulevaisuuteen ne kuukaudet, joille taulukossa on laskuja tiedossa. Sen lisäksi sitten arvioit tuohon esimerkiksi bensan, vaaterahan, ulkona syömisen ja mitä muita kuluja sulla ruukaa sitten ollakaan. Siitä näet arvioin paljonko sulla suunnilleen menee rahaa ja jos näyttää, että sitä jää vähän runsaammin kuin normaalisti, voi siitä laittaa vaikkapa säästöön normaalia enemmän pahan päivän varalle.
Säästäminen
Lopuksi tulostin vielä sivuja erilaisille säästöjutuille. Säästämisestä tulevaisuuden varalle olen kirjoittanut vuosi sitten täällä ja samalla linjalla mennään. Eli mulla on Nordnetissa rahastosäästötili, jonne siirtyy kuukausittain automaattisesti rahaa ja niillä ostan Superrahaston osuuksia. Vaihdoin siirtymispäiväksi tilipäivästä seuraavan (ennen se oli kuun viimeinen), jolloin tilillä on vielä rahaa :D Jatkossa haluaisin pystyä laittamaan sinne vähän enemmän kuussa rahaa. Lisäksi meillä on miehen kanssa yhteinen rahasto, johon menee osa meidän S-bonuksista automaattisiirrolla joka kuukausi. Rahastojen lisäksi mulla on säästötili, jonne säästän esimerkiksi lomia tai suurempia hankintoja varten. Rahastot ovat oikeastaan se mun eläkesäästö ja säästötili sitten normaalia käyttöä varten.
Rahastojen lisäksi mulla on pienillä summilla myös muutamaa kryptovaluuttaa. Näiden arvo on tosin mitättömän pieni tällä hetkellä, mutta toive tietenkin olisi, että joku noista joskus tulevaisuudessa nousisi. Sijoitettu rahamäärä on kuitenkin niin pieni, että sen menettäminen ei tunnu omassa taloudessa. Paras vinkki onkin se, että sijoittaa sen verran minkä menettäminen ei haittaa. Jos säästäminen yhtään kiinnostaa niin suosittelen kyllä lämpimästi tuota Nordnetin Superrahastoa,* koska se on kuluton ja tosiaan voi sijoittaa vaikka 15e/kk. Itse asiassa en tiedä, että onko tuonne edes pakko laittaa kuukausittain vai voiko laittaa jonkun summan vaikka puolivuosittain jos ei joka kuukausi pysty laittamaan. Tuo on sellainen pitkän aikavälin sijoitus, koska tällä hetkellä sieltä ei mitään voittoa saa ja tarkoitushan tuossa on joskus sitten aikanaan saada korkoa korolle myös.
Saving tracker välilehdellä seuraan sitten kuukausittain sitä, mikä sen hetkinen sijoitusten arvo on ja merkkaan määrät, mitä olen laittanut säästöön. Mulla on tällainen samanlainen oma sivu jokaiselle eri säästökohteelle, koska se on selvimmän näköinen niin. Rahastot ovat tällä hetkellä miinuksella, mutta sehän ei haittaa, koska se tietää sitä, että nyt saa ostettua halvalla! On siis ostajan markkinat, luulisin. Mikään asiantuntija en tässä ole! Outoa on, että mua kiinnostaisi myös osakesijoittaminen hitusen, mutta se maailma on niin vieras, että taidan pysyä suosiolla rahastoissa.
Miten te säästätte rahaa vai säästättekö ollenkaan? Olisiko teitä kiinnostanut joku muu vielä tähän aiheeseen liittyen?
Nyt kun on paasattu pitkän pätkän verran rahasta, niin loppuun vielä vähän kevyempiä juttuja. Kalenterissa on myös paikka viikon ruokalistalle sekä ostoslistalle. Tein nämä itse Canvalla, koska ne aiemmin tulostamani eivät sopineet kooltaan tähän kalenteriin.
Lisäksi tulostin viikkosivuja myös blogimuistiinpanoja varten. Nuo blogisivut löytyivät ilmaiseksi jostain Pinterestin syvyyksistä. Toisella puolella on näppärät laatikot esim To do-listoille ja toisella puolella viikkonäkymä, mihin voi vaikka hahmotella postauksia tai muuta tulevaa tapahtumaa.
Kalenterin taskuihin voi sitten kerätä vaikka tarroja tai muuta sälää, jolla haluaa kalenteriaan koristella. Onhan se nyt sata kertaa kivempi käyttää söpöä kalenteria kuin tylsää ja väritöntä!
Onko sulla jotain kalenteria tän tyyppisille asioille vai yritätkö muistaa kaiken päässä?
No huh, millä ajalla sä tän kaiken teet? Kirjaaminen,suunnittelu yms ja ennen kaikkea muistaminen vie hitosti aikaa, mun pää ei jaksais 😋
VastaaPoistaMutta kun kerran tekee pohjan niin säästää hurjasti aikaa vaikkapa siinä, että miettii mitä tekee ruuaksi ja mitä kaupasta pitää ostaa :D Ja kun kaikki on ylhäällä, ei tartte muistaa niin paljon ;)
PoistaMinusta tuntuu, että mulle tulis stressi tällaisesta kirjaamisesta ja ehkä kuukauden jaksaisi kaikki kirjata ja siihen loppuisi into. Mutta toisaalta meneehän tuokin harrastuksena.
VastaaPoistaNo nämä onkin niin ihmiskohtaisia. Itse rakastan kaikkia listoja! Kirjaaminen on pikkujuttu sen jälkeen kun on tehnyt pohjatyön. Jos käy kaupassa vaikka kerran viikossa, on se yksi merkintä per viikko :) Mutta jokainen tyylillään.
PoistaKäytännöllinen kalenteri, pitää sisällään kaiken tarvittavan. Itsella yksinkertaisesti vuosikalenteri, jonka kuukausisivuille laput erääntyvistä maksuista, lääkärivarauksista, merkkipäivistä ja muusta muistettavasta kyseiselle kuulle, taatusti näkee kun kalenteri on kylppärin peilin vieressä. Irmeli
VastaaPoistaKätevältä kuulostaa tuokin, varsinkin paikka kun varmasti tulee katsottua päivittäin :)
PoistaMeikä on kyllä kans aivan liian laiska, impulsiivinen ja luova tuollaiseen. Alkais ahdistaa jos ei olis yhtään tilaa muutoksille tai luovuudelle esim ruokien suhteen. Mitäs jos joku päivä haluttaakin käydä ulkona syömässä tai hakea subit? Jos töissä menee myöhään eikä ehdikään kokata? Pidättekö siis viikkopalaverin tms miehen kanssa noista ruoista ja sovitte samalla kumpi kokkaa minäkin päivänä? Ja kaatuuko maailma jos kokkausvuorossa oleva jumiutuukin esim töihin eikä ehdikään? Meillä ainakin on tässäkin tarvetta joustolle eli se kokkaa, kumpi ehtii ja / tai kumpaa enemmän huvittaa.
VastaaPoistaKaupassa käydään isommin kerran viikossa ja joskus pikkureissu lisäksi. Yleensä lasku on kerralla 100 euron luokkaa ja sillä ostetaan sekalainen setti jota sitten hyödynnetään seuraavaan kauppareissuun asti. Hyvistä raaka-aineista keksii aina jotain laitettavaa yhdistelemällä, toki jotkut arkiset suosikit ja molempien ”bravuurit” pyörii listalla säännöllisemmin.
Jos tulee mielihaluja niin ruokia voi kyllä vaihtaa ja vaihdetaankin tai jos tarjouksessa onkin lihaa jota listalla ei ole. Mutta tää on hyvä pohja jos ei tee mitään kummaa mieli niin on ainakin joku minkä pohjalta tekee. Sit siirrän niitä ruokia vaan toiselle viikolle tulevaisuuteen. Me ei koskaan syödä oikeastaan viikolla ulkona ja minä teen aina ruuan, koska oon yli tuntia aiemmin kotona. Jos odoteltais miehen kokkausta niin muu perhe kuolis nälkään 😂 meillä mun työaika ei voi venyä liikaa, koska lapset pitää hakea tiettyyn aikaan mennessä ja mies siis vie lapset kun itse menen aiemmin töihin ja minä haen ja mies jää myöhempään töihin.
VastaaPoistaVeikkaan et meilläkään listat toimis niin hyvin jos molemmat tekis ruokaa koska sit pitäs olla tarkemmat ohjeet että miten joku mun haluama ruoka tehdään 😂
Ai että ihailen tuota! Ite haaveilen tuosta. Mulla on listoja mut paljon vaatimattomampia. Ne on kännykässä. Tuo on niin totta ettå kun kerran vaivautuu kirjaamaan niin "vapautuu" aivokapasiteettiä muillekin. Eikä ne listat oo orjallisia. Jos tiistaina lukee nakkikeitto niin ei mikään estä hakemasta nuggetteja :)
VastaaPoistaHieno juttu!
-maaria
Joo todellakin voi syödä nugetit nakkikeiton sijaan, ei se niin nuukaa ole! Mutta jos ei ole mitään mielihaluja niin helpottaa tietää, että nakkikeiton ainekset löytyy kotoa eikä tartte kuumeisesti miettiä mitä tekis.
PoistaMää en jotenkin oo oppinut vieläkään järkevästi käyttään kännykkää tollasissa niin, että oikeasti muistaisin sieltä katsoa jotain :D Joskus tein tuohon wunderlistiin itselle ruokalistoja, mut jotenkin ne aina unohtu sinne!