perjantai 9. marraskuuta 2018

Hävikin pienentämistä halvoilla ruokaostoksilla

Oletteko te jo törmänneet Matsmartiin tai kenties tilanneetkin sieltä jotain? Itse kuulin siitä ensimmäistä kertaa kuukausi pari sitten ja silloin unohdin käydä tutustumassa nettisivuihin, vaikka jo silloin idea kuulosti hyvältä. Jokin aika sitten törmäsin Instassa pariin yhteistyöhön tämän yrityksen tiimoilta ja kävin vihdoin tutustumassa tähän konseptiin paremmin.


Ideahan on yksinkertaisuudessaan loistava ja kaikkia hyödyttävä! Matsmart myy ruokaa ja tuotteita, jotka muuten ehkä päätyisivät hävikkiin eli roskiin. Ruoka ei välttämättä ole menossa vanhaksi vaan se voi olla vaikka valikoimasta poistumassa tai siinä voi olla vaihtuneet pakkaukset ja vanhoja ei enää myydä. Ruokapuolella ei koskaan ole myynnissä tuotteita, joissa on viimeinen käyttöpäivä-merkintä vaan ainoastaan niitä, joissa on parasta ennen-päivämäärä. Ruokahan ei ole pilalla tuonkaan jälkeen vaan se on vain se päivä, mitä ennen tuote on varmasti parhaimmillaan.


Meillä ainakin kuiva-aineita käytetään senkin jälkeen kun parasta ennen-päiväys on mennyt. Ja juodaan me kyllä maitoakin vaikka siinä on vanha päiväys, jos se vaan tuoksuu ja maistuu normaalilta. Ruokien lisäksi myynnissä on valtavasti erilaisia tuotteita saippuoista aurinkorasvoihin ja tamppooneihin ja taisi eläimillekin olla jotain ja myös vauvoille. Eli valikoima on aika laaja vaihtelee jatkuvasti.



Postikulut olivat alle neljä euroa, joten sekin kustannus on aika pieni siihen nähden, että sillä saa ison laatikollisen edullista ruokaa. Kokeilin tilata tuolta ensimmäistä kertaa viime viikolla, olisikohan ollut perjantai ja tällä viikolla hain paketin postista. Valitsin koriin sellaisia tuotteita, joita meillä muutenkin käytetään eli mitään kovin turhaa ei ostettu, vaikka halvalla olisi saanut monemoista. Meillä lapset tykkäävät kovasti myslistä ja granolasta, mutta nekin ovat aika kalliita kaupassa. Siksipä ostinkin useamman laatikon noita kerralla. Meidän tilauksessa oli seuraavat tuotteet:

2x mysli
2x granola
sinappi
2x tortillat
12x proteiinivanukas vanilja
1l hoisin-kastiketta
3xpillimehu
Ruisnachopussi (joka puuttuu kuvasta, koska lapset söivät sen iltapalalla!)


Koko tälle paketille jäi hintaa toimituksineen muutaman euron päälle 20e. Enemmänkin olisi lootaa mahtunut, mutta juuri nyt en löytänyt oikein muuta tilattavaa ja halusin ensin testata palvelua ennen isompaa tilausta. Kannattaa tsekata kyllä myös se tavarapuoli, koska siellä oli paljon ihan hygieeniatuotteita tarjolla. Niin ja hei, myös kaikkia vitamiineja sekä esimerkiksi proteiinijauheita löytyi vaikka millä mitalla!Tämä pakettihan kannattaa jakaa vaikka kaverin kanssa. Nettisivu kertoo koko ajan, kuinka suuren osan laatikon kapasiteetista olet käyttänyt niin ei tule tilattua isoa laatikkoa, jossa on muropaketti pohjalla :)


Eikö kuulosta aika käytännöseltä sivulta, mikäli tuotteet sattuvat olevan sellaisia, mitä teillä muutenkin ostettiin! Oletteko jo ostaneet tuolta tuotteita?

6 kommenttia:

  1. En ole aikasemmin törmännyt tähän! Mutta kiitos vinkistä kävin heti katsastamassa nettisivut ja todennäköisesti tilaammekin jotakin! Ja vinkkasin samantien siskollenikin sivustosta. Joten kiitti! :)

    VastaaPoista
  2. On tullut parikin tilausta jo laitettua kyseiseen kauppaan. Tosi hyvä idea! Siellä on vaan petollinen makeisosasto, kun puoli-ilmaiseksi saisi laatikollisen herkkuja kotiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä pitäs vain skipata se osasto suosiolla, että ei tuli tilattua kiloa karkkia :D

      Poista
  3. Oon tilannu fiksuruoka.fi:stä, olen ymmärtänyt ett se olis "suomalaisempi" firma, kuin tää matsmart. Niillä on usein vielä tarjouksia, ett postikulut on ilmaset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin siitä vasta nyt kun face alkoi mainostaa sitä sen jälkeen kun tilasin tuolta 😂Pitää käydä tutustumassa siihenkin!

      Poista