*sisältää mainoslinkin
Rakkaudella Henna-blogissa kyseltiin, että mitä on tällä hetkellä puikoilla. Käsitöiden tekijänä olen helposti kyllästyvä ja innolla aloitan aina jotain uutta, jonka kyllä helposti jätän sitten keskenkin. Olen yrittänyt, että uutta ei aloitettaisi, jos vanha on kesken, mutta you know, aina niin kuitenkin tekee. Joskus joku työ on ollut niin kauan kesken, että en enää löydä edes ohjetta minkä mukaan olen sitä tehnyt ja purkuun menee. Tällä hetkellä yhdet kirjoneulesukat ovat olleet ainakin vuoden puikoilla, eikä yhtään nappaa tehdä niitä loppuun. En jaksanut edes kaivaa niitä esiin tuolta laatikoiden syövereistä.
Jos teen jotain monimutkaisempaa, tarvitsen rinnalle kuitenkin helpomman työn, että voin tehdä sitä samalla kun katson televisiota. Niinpä töitä on lähes aina se kaksi kesken. Myös isomman työn rinnalle haluan monesti jonkin nopeammin valmistuvan, että tulee se valmiin työn onnistumisen fiilis nopeampaa :)
Juuri tällä hetkellä puikoilla on yhdet vauvasukat, koska yritän käyttää noita jämäkeriä pois tuolta laatikoista pyörimästä. Ei näille käyttäjää ole, mutta eiköhän nämä lahjaksi saa jonnekin puskettua joskus.
Sukat jäivät kesken kun keksin alkaa tehdä Viialle neuletakkia. Tämä on nyt se isompi työ, mutta koska tämä on niin simppeli niin valmistuu onneksi aika joutuin. Kohta on jopa valmis ja aloitin tätä ehkä pari viikkoa sitten.
Pitäisi vissiin useamminkin kuvata töitä, koska vasta kuvasta huomasin virheen kuviossa! Onneksi se näkyi oikeassa työssä vähemmän kuin tässä kuvassa.
Neulojille ajattelin myös jakaa säästövinkin, sillä tiesittekö, että Dropsin langat ovat -35% tarjouksessa koko toukokuun?!?! Olin menossa ostamaan tuohon Viian takkiin lankoja ja sattuipa tuuri, kun sainkin koko takin langat reilulla kympillä! Olen jo kahteen erään käynyt hakemassa kasan varsinkin merinoja, koska niistä tykkään nykyisin neuloa kun ne eivät kutita ollenkaan.
Omat lankani ostin Kärkkäiseltä, mutta jos teidän kaupungissa ei myydä Dropsia niin sitä saa samaan hintaan vaikkapa Adlibrikselta, jonka ärräpaketti on toimitustapana ilmainen! Tästä linkistä pääset katsomaan lankavalikoiman. Itse käytän dropsia todella paljon ja olen ollut tyytyväinen niin on hyvä suositella sitä muillekin :)
Suosikkilankani on pitkään ollut tuo Dropsin Merino extra fine sekä baby merino. Fabel puolestaan on hyvä peruslanka ohuempiin kirjoneuletöihin. Nord on itselle uusi tuttavuus, siitä en ole ksokaan tehnyt mitään. Alpakka taas on myös pehmeä ja lämmin vaikkapa lasten lapasiin, joita voi käyttää kinttaiden alla lämmittämässä. Eskimoakin olen käyttänyt ainakin pipoihin. Ihanan paksu lanka, josta saa nopsaa valmista. Ainut miinus näissä on se, että värit eivät samalla lailla vaihdu kuin esimerkiksi Novitassa.
Pistetäänpä haaste kiertämään! Mitä sulla on puikoilla? Jos innostut kertomaan, tulehan linkkaamaan blogiisi, niin tulen katsomaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti