maanantai 12. kesäkuuta 2017

Potkupyörästä polkupyörään

Muutama viikko sitten Aava oppi ajamaan oikealla pyörällä ilman apurattaita kolmen vuoden iässä!
Ostin viime vuonna Facebookin kirpparilta Aavalle isomman potkupyörän, kun edellinen jäi pieneksi. Merkki pysyi kuitenkin samana eli on Puky kuten edeltäjänsäkin. Tänä vuonna pyörä kuitenkin alkoi näyttää jo hieman pieneltä ja alettiin miettiä "oikean" pyörän ostamista. Itse haaveilin siitä, että Aava oppisi ajamaan suoraan ilman apurattaita, koska niiden kanssa pyöräily on yhtä h*******ä. Ainakin Veetin kanssa oli. Lapsi nojaa painollaan apurattaisiin ja ajaa ihmeellisessä vinoasennossa, jos tie ei ole suora. Näin polkeminen on varmasti raskasta eikä tunnu kivalta. Vauhtikaan ei päätä huimaa. Apurattaan osuessa pieneen koloon tai pyörän kallistuessa liikaa seuraa kaatuminen. Kaikki tämä ei jostain kumman syystä oikein houkuttanut, koska Aava potki Pukyllä nätisti viime kesänä jo yli viiden kilometrin lenkkejä ja vauhtiakin piisasi kunnon lenkkitahdin verran.


Meillä on kotona vain Veetin vanha 12 tuumainen pyörä ja kaupassa käytiin kokeilemassa, että olisiko koko 16 vai 20 parempi. Samalla Aava testasi ensimmäistä kertaa polkimia pyörässä. Todettiin kuusitoistaisen olevan tälle kesälle parempi, vaikka todennäköisesti joudutaan ensi vuonna ostamaan se isompi joka tapauksessa. Opetteluvaiheessa kuitenkin on helpompi ajaa pienemmällä mitä liian isolla pyörällä. Kotona sitten laitettiin tuohon vanhaan pikkupyörään polkimet paikoilleen, kun ne aikoinaan on otettu pois Veetiä varten.


Mies työnsi Aavan vauhtiin ja niin se Aava lähti suoraan ajamaan ilman apurattaita. Oppi samalla myös lähtemään itse liikkeelle. Aivan uskomatonta miten hyvin se tasapaino kehittyy tuossa potkupyöräilyssä! Veetihän aikoinaan haki tasapainon juuri sillä, että muutaman viikon veti tuolla pikkupyörällä potkupyörätyyliin ja sitten sai ottaakin isostakin pyörästä apparit pois.Nyt pitäisi vielä saada se isompi pyörä Aavalle, koska tuo 12-tuumainen on selvästi ihan liian pieni ja varmasti raskas ajaa.

Toki oppiminen on varmasti osittain myös lapsen luonteesta kiinni. Aava on aina ollut selvästi veljeään rämäpäisempi ja estottomampi kokeilemaan uusia asioita. Olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen siihen, että ei lähdetty edes kokeilemaan niitä appareita, niin Aava ei hoksannut niitä edes kaivata. Potkupyörässä kun niitä ei ole tarvittu, eikä Veetilläkään niitä ole ollut enää viime vuonna, että Aava niitä edes muistaisi.


Viiakin on päässyt kokeilemaan Aavan pienempää Pukya, vaikka ei ihan niin innokas olekaan opettelemaan, mitä Aava oli aikoinaan. Hoksasi kuitenkin idean ja kävelee pyörän päällä. Jospa se tästä jalostuisi kesän aikana :)


Miten teillä on opittu ajamaan ilman appareita? Omasta lapsuudesta muistan, että toinen appari otettiin pois ja haettiin siten sitä tasapainoa.

9 kommenttia:

  1. On tosiaan ollut eroa! Toki poikien luonteessakin on eroa, esikoinen on (ollut) arempi eikä hänellä ollut potkupyörää, oppi vasta eskaria ennen kesällä aikaan ilman apurattaita. Keskimmäinen kulku polkupyörällä 2,5v täysiä jalat kohti kattoa, ja oppi tosi helposti 3v ajaan ilman apurattaita.

    Tätä kolmatta en halua edes ajatella. "Pyöräilee" vähän liianki innokkaasti potkupyörällään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se varmasti auttaa tuo potkupyörä, vaikka ois arempikin. SIllä kun on kuitenkin pakko hoksata se tasapaino jos meinaa päästä järkevästi eteenpäin. Viia onneksi menee vielä ihan etanavauhtia :D

      Poista
  2. Meillä esikoinen oppi ajaa ilman apupyöriä myös ennen kun täytti 4v. Oli pari kesää ajellut potkupyörällä ja heti vaan kun oppi polkemaan niin ajoi ilman appareita juurikin 12 tuuman pyörällä vaikka olikin vähän pieni jo silloin. Sillä oli helpompi oppia jarrutus kun jalat ylti suoraan maahan...nyt kuopus 2v veteli hirmu vauhtia pukyllä, ihan hirvittää:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä oo tullut vielä kokeiltua, että osaako tuo jarruttaa :D Ollaan käyty enemmän pyöräileen niin, etä tytöt on kärryssä. No onneks tuo pikkupyörä ei oo menossa mihinkään niin voi silläkin ajella ja harjoitella, vaikka isompi ostettaisiinkin.

      Poista
  3. Todella hienot kypärät tytöillä!

    Meillä kans Tytär oppi ajamaan polkupyörällä (12-tuumaisella) 3-vuotiaana. Sitä ennen oli potkutellut potkupyörällä edellisen syksyn ja seuraavan kevään, kesäkuussa tyttö paineli jo oikealla pyörällä. Kesän ajoi 12-tuumaisella ja loppukesästä vaihdettiin jo 16-tuumaiseen. Hieman isommalla pyörällä pääsee kuitenkin vähän paremmin eteenpäin, kuin raskaalla pikkupyörällä. Tosin sitten liikkeelle lähteminen oli vähän hankalampaa isommalla.

    Meillä on Strider-merkkinen potkupyörä ja se on myös ollut tosi hyvä käytössä. Ja tosi kevyt! Nyt pikkuveli (1v 10kk) saa harjoitella sillä sitten seuraavaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kans Aava on jo noin 1,5v:n iästä ajanut potkupyörällä. Varmaan ei olisi tavallisella pyörällä pyöräily appareiden kanssa tuolloin vielä onnistunut. Isompi pyörä tosiaan on myös kevyempi ajaa!

      Poista
  4. Esikoiselle riitti kaksi kuukautta potkupyöräilyä, toki ikää oli 4,5 vuotta. Nuorempi ajoi neljä kuukautta potkupyörällä ja oppi alle kolmevuotiaana ajamaan ilman apupyöriä. Eli potkupyörä on meidän kokemuksen mukaan ihan nerokas keksintö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei tullut viime vuonna mieleen edes testata, että olisiko ajo normipyörällä onnistunut! Mutta kyllä, samaa mieltä olen nerokkuudesta :)

      Poista
  5. Moi! Meillä jo kolme lasta siirtynyt potkusta suoraan polkupyörään osa jo vähän ennen kolmea vuotta! Apupyöriä ei meillä oo ollu koskaan.😊😊 Potku on kyllä hyvä juttu ja lisääntynyt kovasti meidän vanhin on jo 10v.

    VastaaPoista