keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Yhden vuorokauden Oulu

Saatiin toissaviikonloppuna mahdollisuus pieneen irtiottoon, kun äitini tarjoutui ottamaan kaikki lapset yökylään. Tarkoitus oli alunperin, että lapset olisivat menneet joulun välipäivinä yökylään, mutta koska äitini sai todennäköisesti meiltä jouluna kamalan flunssan, siirrettiin yökyläilyä ja käytettiin mahdollisuus myöhemmin. Miehen työreissujen ansioista meillä oli yksi ilmainen yö Scandicissa käytettävissä, joten lunastimme sen ja lähdimme yhden yön minireissulle Ouluun.

Lauantaina vietiin aamusta lapset Pyhäjoelle ja käytiin samalla tapaamassa ensimmäistä kertaa alle kuukauden ikäistä, uutta kummipoikaamme. Ihana mössykkä siellä olikin, joka tyytyväisenä tuhisi ja nukkui mun sylissä ja tytöt saivat leikkiseuraa kummipojan isoveljestä. Kun raskittiin jättää vauva sinne ja lähteä, niin nakattiin lapset mummulle ja jatkettiin siitä matkaa Ouluun. Vietiin kamat hotellille ja mentiin ensimmäisenä Hanko sushiin syömään. Sushi oli kyllä pitkästä aika niiiin hyvää :)


Aika nopeastihan tuo yksi vuorokausi menee. Ensin kierreltiin kaupoissa alennusmyyntejä ja onnistuinkin saamaan puoleen hintaan Aavalle ensi talveksi toppahousut ja Veetille samalla prosentilla takin. Talvikenkiä katselin itselle, mutta en löytänyt mieleisiä eikä kokojakaan enää oikein ollut.



Shoppailun jälkeen käytiin elokuvissa katsomassa kotimainen Kuudes kerta-elokuva, joka oli ihan hyvä. Sellainen aika perushyvä suomalainen :D Tykkään usein noista kotimaisista elokuvista, kun ovat semmoista kevyttä romanttista komediaa. Varattiin alunperin pöytä hotellin Torilla-ravintolasta ysiltä, mutta kun elokuva loppuikin jo reilusti aiemmin, päätettiin mennä jo kahdeksalta syömään ja onneksi saatiinkin vapaa pöytä.


Aamulla käytiin tietenkin tankkaamassa kunnon aamiainen ja sen jälkeen leikittiin turistia Pikisaaressa. Saatettiin ehkä vähän pelata Pokemoniakin, ennen kuin mun akku loppui. Virhe oli unohtaa ladata se yöllä :D


Pikisaari on kyllä niin idyllinen paikka, että olisi ihana asua siellä :) Ollaan käyty siellä ennenkin käveleskelemässä kun ollaan oltu Oulussa käymässä. Tykkään tuollaisista vanhoista taloista tosi paljon, vaikka ei heti uskoisi kun meidän taloa katsoo..



Kotimatkalla käytiin vielä Zeppeliinissä ja tietty pakollisella Arnoldsin donitsilla :D Kuka muu (jonka omalla paikkakunnalla ei Arnoldsia ole) tunnustaa käyvänsä sellaisessa aina asioidessaan paikassa, josta se löytyy??



Mukava oli taas viettää hieman aikaa myös kahdestaan ilman lapsia. Puhuttiin miehen kanssa, että kummasti sitä on vähemmän kireä kun on vain aikuisseurassa.Lasten kanssa se ärsyyntyminen tulee niin paljon helpommin mukaan kuvioihin kun kaikki pelleilee omiaan eikä kukaan tottele mitään. Mutta irtiotto teki vaihteeksi todella hyvää ja oli myös mukava kuulla, että lapset olivat viihtyneet mummulassa. Viia oli jopa nukkunut aamulla melkein yhdeksään! Äitiä oli kerran kysytty yöllä, mutta muuten oli yökin mennyt hyvin. Veeti oli päässyt asentamaan Pokemonin mummun uuteen puhelimeen ja oli ollut papan kanssa pokejahdissa.


Hotellilomat ovat ihan kivaa vaihtelua arkeen ja mielelläni veisin lapsiakin enemmän tämmöisille, jos olisi enemmän rahaa. Perhehuoneet ovat kuitenkin aika kalliita, eikä tällä porukalla enää oikein mihinkään yhteen pikkuhuoneeseen mahdu.Yhdessä tai kahdessa yössä ehtii kuitenkin vieraassakin kaupungissa tehdä monenlaista ja onhan se itse hotelli jo aina lapsillekin kokemus. Veeti olikin vähän kateellinen, että miksi me päästään hotelliin ja hän ei. Pitää varmaan uskaltautua käyttämään sitä airbnb-palvelua, kun sitä kautta saa kuitenkin huoneistoja yhden hotellihuoneen hinnalla tai halvemmallakin! Oletteko te käyttäneet tuota koskaan ja mitä olette tykänneet?


4 kommenttia:

  1. Tuollaiset lomat on kyllä niin tarpeellisia irtiottoja arjesta. Me on silloin tällöin hotellilomailtu kotikaupungissa juurikin Oulussa. Pitäiskin alkaa suunnitella uutta minilomaa, suunnittelu ja ruokapaikan pohtiminen on niin kivaa! En oo koskaan käyttäny AirBnB:tä, lasten kans kotimaassa matkaillessa se vois kyllä olla kätevä kun hotellit on tosiaan niin kalliita ja sit pitää ruokailla kaikki ruokailut jossain ravintolassa jos/kun ei oo keittiötä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja Suomessa ravintolasyöminen tämmösellä porukalla on ihanan "halpaa". Jos kahdesti käyt päivässä niin toista sataa menee jo syömiseen :/ Siinä mielessä tuo AirBnB vois olla huippu! Vois vaikka toisen ruuan tehdä asunnulla ja illemmalla käydä ravintolassa halutessaan.

      Poista
  2. AirBnB on tullut tutuksi niin kotimaassa kuin ulkomailla matkaillessa. Todella hyviä kokemuksia: mieluummin "omaan" asuntoon sitä nykyään menee kuin esim. hotelliin. Säästää myös mukavasti rahaa, kun voipi itse kokkailla. Eli vahva suositus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että teillä on ollut onnistuneita kokemuksia! Kyllähän niissäkin vissiin on kokemuksia, että voi etukäteen lukea. Ettei sit ole mikään huijari eikä kämppää olemassakaan :D

      Poista