sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Villavaatetta ja yksi syy lapsen kylmiin varpaisiin

Meillä on tähän mennessä ollut lapsilla syksyllä ja talvella välikerroksena villaa tai fleeceä. Nykyisin enemmän ehkä jo villaa ja tälle talvelle en osta enää mitään fleecekerroksia. Villa on luonnonkuitu ja hengittävämpi materiaalina, mitä keinokuituinen fleece. En kuitenkaan osaa pitää lapsilla päivävaatteiden alla erikseen villavaatteita, joten meillä haalareiden tulee olla sellaiset, että ne saa tarvittaessa laitettua vaatteiden päälle. Tiedän, että villa ihoa vasten olisi se  optimaalisin ratkaisu, mutta koska tytöt eivät pue täysin itse, en odota, että heille alettaisiin hoidossa vaihtamaan erikseen villakamppeita sisävaatteiden alle tai pelkästään päälle pihalle mentäessä.


Olen tässä pitkin syksyä hamstrannut puuttuvaa villavaatetta, että ei kerralla tarvisi kaikkea ostaa. Kuusi vuotta olen lapsia pukenut ja vasta tänä vuonna sain tietää syyn siihen, miksi meidänKIN lapsilla on aina talvisin kylmät varpaat! Syynä on yksinkertaisesti vääränlaiset sukat! Toki varpaat voivat silti palella, mutta kannattaa ainakin testata tämä helppo kikka ensin. Nykyisin suositaan paljon vedenpitäviä goretex-kenkiä. Meilläkin on ollut joka vuosi vedenpitäviä kenkiä (myös vuorilliset kumisaappaat kuuluvat samaan kastiin). Yleensä kengän sisällä on tavallinen puuvillainen sukka. Kun jalka lämpenee touhutessa kengässä, estää vedenpitävä kalvo kosteuden haihtumisen kengästä ja puuvillainen sukka imee kosteuden itseensä ja samalla jalka kylmettyy. Vedenpitävissä kengissä tulisi AINA käyttää joko urheilusukkaa tai villasekoitesukkaa, jolloin kosteus ei imeydy sukkaan eikä se tunnu märältä. Kuika moni tunnustaa tehneensä tämän mokan lasten tai omien sukkien kohdalla?



Minä olen nyt syksyn metsästänyt edullisia villasukkia ja Name it:ltä löytyikin kaikista edullisemmat, joissa kolmen pakkaus maksoi noin 12e. Meillä on nyt jokaiselle lapselle pari noita pakkausta ostettuna ja niitä on käytetty jo nyt, kun kaikilla on käytössä Reiman goretexit. Viialle löysin samalta merkiltä myös kivan villahaalarin talveksi. Jotain keinokuitua tuossa oli vähän mukana, mutta annettakoot se anteeksi, kun kuosi oli näin kiva. Toinen vaihtoehto oli vaaleanpunaharmaa, mutta omaan silmään tämä oli kivempi kun kaikki muu on sitten hanskoista lähtien jotain pinkkiä :)


Aavalle on talveksi punainen Ruskovillan merinohaalari, jonka olen aikoinaan Veetille ostanut kirpparilta. Veetille ei ole välikerrosta vielä, mutta viime talvenakaan Veeti ei tainnut fleecehaalariaan käyttää kertaakaan. Meillä on välikausitakin lisäksi Reiman kevyttoppa, jolla voidaan mennä alkutalvi niin ei välttämättä syksyllä vielä tarvitse välikerroksia.


Viialle otin haalarista koon 86cm eli saman kuin samanmerkkisestä softshellistä ja valinta oli hyvä. Viialla oli nyt pituutta n.81cm. Haalari saa olla kuitenkin nyt reilu, että menee koko talven ja alle pitää mahtua kuitenkin sitten sisävaatteet.


Lakkina kuvissa on itse neulottu merinovillamyssy, jonka ohje on ihanasta Klompelompe-kirjasta!


Lanka on Dropsin Merino extra fine, jota pitäisi ehdottomasti tilata lisää! Olen ostanut sitä ennen Kärkkäiseltä, mutta nyt sitä ei enää valitettavasti saanut sieltä, niin pitänee tilata jotain netistä.



Suositaanko teillä välikerroksina villaa vai fleeceä? Onko teillä vakkarimerkkejä ja onko kokemusta noista name it:n villavaatteista? Mietin noita saman merkin villakalsareita, että menisivätkö ihan leggareiden sijasta ettei pukisikaan mitään muuta päälle kuin mekon tai tunikan? Ovatko liian ohutta semmoiseen käyttöön?

Jouduin muuten ostamaan Viialle jo merinolapasetkin toppahanskojen alle, kun raukalla palelee nyt jo kädet Reiman toppahanskoissa. Saa nähdä kuin kiva talvi on tulossa, kun ei viitsisi nyt nollakeleillä vielä ottaa nahkahanskojakaan käyttöön :/

25 kommenttia:

  1. Just tämän viikonlopun aikana oon käyny läpi lasten talvivaatteita. Ostin isommalle pojalle merinovillaiset sukat, joita voi käyttää jo nyt syksyllä puuvillasukkien tilalla ulkoillessa ja toki myöhemminkin talvella. Pienemmän kohdalla päädyin hankkimaan sukkahousut, kun hänellä on yleensä puuvillasukkikset housujen alla, joten pelkkien sukkien vaihtaminen ei auta. Jospa hoitaja jaksais vaihtaa merinosukkikset ainakin kylminä pakkaspäivinä alle.

    Lisäksi meillä on isommalle merinohaalari vaatteiden päälle puettavaksi ja pienemmälle fleece.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MÄäkin muuten tilasin Name it:n alesta villasukkiksia, mut ne ei oo vielä tullut! :)

      Poista
    2. Hassu kysymys: miksi lapsilla ei voisi olla nuo merinosukkikset koko päivän jalassa? Niin minullakin aikuisena on :) Luonnonmateriaalina hengittää eikä käy kuumaksi sisälläkään.

      Poista
    3. Mullakin oli itellä, mut suunnilleen ekalla käyttökerralla vahingossa leikkasin reiän niihin! :/ Mistä ostat itsellesi merinosukkiksia?

      Poista
    4. En kyllä sama henkilö ole, mutta ite oon tilannu pierre robertilta sukkahousuja ja leggareita :)

      Poista
    5. Sieltä munkin oli mut viimeksi ku kävin niin ei ollut noita merinosukkiksia. Jospa ois tullut tai leggarit ois vielä paremmat!

      Poista
  2. Jep. Niin hassulta kun tuntuukin, niin vähemmän on enemmän, ja jos villasukan alle pukee normisukan niin varpaat jäätyy, mutta pelkällä villasukalla pysyy varpaat lämpimänä! Kuomissa, ja muissakin popoissa, kunhan ei ole liian pienet kengät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mää kyllä ruukaan ostaa talvikengät melkeen sen parin sentin kasvunvaralla, että ei ihan heti ois pienet eikä kävis ahtaaksi just vaikka laittais sen villasukan, joka on kuitenkin normisukkaa paksumpi. Tämmöiset tiedot vois olla äitiyspakkauksessa silleen, että "näin puet lapsesi talvella oikein" :D

      Poista
  3. Mä en oikein koskaan ole lämmennyt fleecelle... ehkä tuo teiniosasto laittaa fleece takin alle jos oikein kylmäksi ilmat menee, mutta pikku koululaisilla ja alle kouluikäisillä on kyllä aina ollut käytössä villaa välipukuina. Urkka sukka asia on tuttu, kun meillä on noita laskettelevia niin lauta ja lasku kengissä on ehdoton hengittävä sukka, jotta jalat pysyy lämpiminä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut pari fleecepukua, mutta ne on aina niin sähköisiä!

      Poista
  4. Nii, ja tän uutisen ( http://www.hs.fi/m/kotimaa/a1364611496764 ) jälkeen oon vältellyt fleeceä. Suosin siis villaa ja merinoa nykyään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muovistahan se tosiaan tehdään. Popin windfleecet meiltä löytyy, mutta muistankohan oikein, että ne on tehty jostain kierrätysmatskusta?

      Poista
  5. Tämä oli mielenkiintoinen juttu, paljon uutta :) Kävin heti katsomassa name itin sivuilla.. aika hintavia nuo villaset tuotteet ja harmiksi huomasin että sukkien koko loppuu 27 ? Meillä kun pitäisi olla toisella jo 28.. mistä muualta voisi saada edullisesti villasia vaatteita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki villa on aina hintavaa, koska se ei ole keinokuitu. Siksi olenkin jemmannut niitä pitkin syksyä :D Siellä Name itin kaupassa oli viime viikolla alet -30% niin oisko koot siksi vähän vähillä. Minusta suurin koko oli 36. Kurkkaappa myö semmoinen sivu kuin Pierre Robert, heillä on myös paljon kaikki alekamppiksia! Ja xxl:n tai stadiumin sivuilla oli ainakin joku aika sitten sukkia alessa. Minusta nuo sukat oli siihen nähden edullisia, että popilla yhdet sukat maksaa ton verran ku name itillä kolmet :D

      Poista
    2. Kiitos :) meillä oli viime talvena stadiumin lapaset ja sukat joissa on 50% akryyliä, 45% villaa ja 5% elastaania. Mitä mieltä niistä olet? Täksi syksyksikin ostin sormikkaat tytöille. Pukujen alla meillä on fleeceä :/ varmaankin tarvii etsiä jotain muuta.. pojalle olen metsästänyt fleeceä mutta en ole löytänyt, taidan etsiä sittenkin villasempaa.

      Poista
    3. Juuri tuollaiset villasekoitesukat on hyvät!

      Poista
  6. Mistä tilasit nuita name it villasukkia? :)
    T.Katariina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin ihan Kärkkäiseltä! :) Name itin omilla sivuilla oli jotenkin paljon huonommat kokovalikoimat.

      Poista
  7. Ite en oo ikinä tykänny fleecesta niin ei oo tullu puettua sitten lapsillekkaan. Muutamassa lakissa on ollu fleece vuorina ja ne on ollu aika hiostavia. Oon viime talvina ommellu tytölle meronovillahaalarin ja sillä on pärjätty hyvin. Nyt pitää vähän katella ettämtarvisiko jonkin paksumman villakerroksen, henkkamaukan toppahaalari tuntui sen verran ohkasemmalta kuin omatekemät :D Pojalle katsoin Reiman suoraan iholle puettavia villavaatteita. En vielä osannut ostaa koska vauva on muutenkin semmonen kuumakalle... Ja kiitos sukkavinkistä, noita pitää meillekin hommata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää oon miettinyt korvaavaa matskua just fleecen tilalle pipoon kun se sähköstää hulluna tukkaa! Mut oon miettinyt, että onko merinovilla liian ohutta, jos on vaikka neulottu pipo.

      Poista
    2. Tilaa merinovillainterlockia jostain nettikaupasta ja tee kuten kaksinkertainen trikoopipo. Tai käytä neulotun tai viekatun pipon vuorina. Tai tee tai tilaa merinovillakypärämyssy sinne alle. Paukkupakkaspipot on meidän likoilla pesukonevanutetut virkatut pipot merinoneulosvuorilla.

      Poista
    3. Meillä on merinokypärämyssyt mutta kun neulon mielellään itse talvipipoja ni merino tuntuu vuorina aika ohkaselta verrattuna fleeceen. Siksi mietin, että ajaako se asiaansa jos sit kamalasti tuulee läpi 😔

      Poista
  8. Prismassa on ollut erilaisia villasekoitesukkia aikuisille, semmoisia missä on piirretty lampaankuva, en muista merkkiä :D
    Niitä on erilaisilla villa "vahvuuksilla ", ihan siis paksua saapassukkaa, ohutta urheilusukkaa ja merinoa.
    En tiedä vielä tämän syksyn tilannetta, mutta muina vuosina ilmestyneet tähän aikaan.
    Täytyykin käydä kattomassa!

    Annu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei on niitä tänäkin vuonna! Pitääkin kurkata jos niitä on ohuitakin ku ahdistaa paksu sukka kengässä. Niissä on just semmonen lampaan kuva, ovat siinä naistenvaatteen päädyssä :)

      Poista
  9. Mä myyn kotimyyntinä Lahden seudulla ManyMonthsin merinovillavaatetta ja ne on suunniteltu niin et käy ihan tavallisista sisävaatteista. Omillakin lapsilla on niitä.
    Toiselle kyllä just löysin kirpparilta ihanan Sirpan kotikutomon (Orimattila) Pyry- merinovillahaalarin ja tänään on tarkoitus käydä hänen luona katsomassa jos löytyis mulle kans jotain iholla pidettävää. Jos ei sielyä niin sit Ruskovillan tehtaanmyymälään käymään. Nuoremmalla oli pienenä Lindexin villasukkikset ja nyt pitäs molemmille ostaa kyllä parit villaiset käyttösukat kun en ehdi ja jaksa neuloa niin lonia ohuita villasukkia. Itellä käytössä itseneulotut ohuet sukat kengissä ainoina sukkina. Ja kylmemmällä kelillä oli isommallakin lapsella jo lenkkareissa ohuet villasukat ainoina sukkina.

    VastaaPoista