tiistai 17. kesäkuuta 2014

Pyykkipäivänä

Huh hellettä, eikun miten se meni. Taitaa olla lämpötilat niin kaukana helteestä kuin olla ja voi. Meidän korkeuksilla on tänään satanut luntakin. Ei oikein tunnu kesältä. Aamulla yritettiin käydä puistossa ja päälle sai vetää välikausivaatteet ja fleecet. Vesisade kuitenkin yllätti ja Veetikin oli sitä mieltä, että tullaan kotiin tekemään hamahelmillä. Ymmärrän valinnan hyvin.

Täyttelin tänään taas läjän kestovaippoja. Se on jotenkin terapeuttista hommaa ja mikäs siinä on laitellessa noin ihanan värikkäitä vaippoja. Jotenkin mulla jää ne pyykit aina kuivurin jälkeen ajelehtimaan pyykkikoriin, vaikka oikeastaan pyykkien linttaus on yksi niistä kotitöistä, joka on oikeasti ihan mukavaa hommaa. Paitsi se vaatteiden oikeille paikoille vieminen! Hieman haastetta tietenkin tuo meidän pienin apulainen, joka repii vaatepinoja levälleen sitä mukaan kun minä saan niitä kasattua.


Vaatekaappeja pitäisi taas vaihteeksi käydä läpi, koska ainakin osasta Veetin paidoista ovat hihat jääneet lyhyiksi. Samalla voisi kartoittaa, että mitä vaatetta syksyksi tarvitsee lisää. Ja kuka kuvaisi meidän viime talven topat ja laittaisi myyntiin? Tilailin jo uusia toppa- ja välikausivaatteita Veetille, joten vanhat pitäisi saada pois nurkista pyörimästä. Mitäpä sitä muutakaan näin kesällä tekisi kun miettisi toppavaatteita! :)


Uusia imukankaita pitäisi myös ostaa, koska meidän vaippamäärä on sen verran lisääntynyt, että kaikkiin ei riitä tarpeeksi imuja ja ne tahtovat sitten falskata. Olen itsekin yllättynyt siitä, että olen oikeasti jaksanut kestovaippailla (öitä lukuunottamatta) jo yhdeksän kuukautta ihan mallikkaasti! Syksyllä hoidon alkaessa sitten hoitoon toivoivat kertakäyttövaippoja eli kotona vaan käytetään sitten kestoja. Olisi mielenkiintoista laskea, että paljonko rahaa olisi mennyt kertseihin verrattuna näihin kestoihin. Nämä kun on kaikki melkein eurolla, parilla ostettuja ja osa ilmaiseksi saatuja. Vaippoja on tällä hetkellä sen verran, että kolmisen päivää pärjää pesemättä, jos jostain syystä pesuväli venyy. Yleensä nakkaan vaipat joka toinen päivä koneeseen ja pesen kuudessakympissä. Välillä sitten raikastan niitä kuumemmassa keittopesussa ja toistaiseksi eivät ole ainakaan siitä korkeammasta lämmöstä kärsineet.


 Hyviä olivat muuten nuo Alvababyn halvat vaipat! Hieman paremman mallisia mitä babylandit mun mielestä. Tietty ainoa miinus on nepparikiinnitys liikkuvaisella lapsella, mutta kyllä nekin saa päälle kun harhauttaa jollain esineellä lapsen vaipanvaihdon ajaksi....

Ps. Kannatti muuten valittaa Aavan itkuisuudesta ja jalassa roikkumisesta, sillä meillä on ollut tosi helppo vauva tässä jo noin viikon verran! Tyytyväisenä touhuaa leluillaa aina välistä lattialla ja Veetinkin kanssa ovat leikkineet sulassa sovussa. Olen siis saanut kotihommiakin tehtyä ilman kitisevää nilkkapainoa! Eilenkin käytiin kavereilla kylässä niin sielläkin leikki keittiön lattialla nätisti leluilla, että saatiin me äitit rauhassa vaihtaa kuulumisia. Toivottavasti tästä kirjoittamisesta ei nyt tule mitään pahaa karmaa ja kääntyy tilanne ihan päinvastaiseksi! No, peukut pystyyn.

4 kommenttia:

  1. Täälläkin pyykkipäivä, yksinään siinä naureskelin, että pitäisköhän kuvata pyykkikasat. Sit totesin, että kuka nyt mustia kuvia viitsisi katsella :D mustia pyyhkeitä, mustia paitoja ja housuja... heiiii... mä tahon Aavan vaatekaapilla -postauksen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla olikin kuvissa vain lasten vaatteita, ne ei oo mustia :) Muut tekstiilit siten onkin :D

      Poista
  2. Ihanan värikästä :)

    Päiväkodissakin voi kestoilla. Yleensä päiväkotien nihkeä suhtautuminen kestovaippoihin lienee tietämättömyydestä johtuvaa. Etutarrallinen vaippa on ihan yhtä helppo pukea lapselle kuin kertiskin. Oma lapsi oli päiväkotinsa eka kestoilija ja hyvin tuo sujui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varmasti voi ja kysyinkin asiaa. meillä menee siis pieneen ryhmikseen, jossa vain kaksi hoitajaa. Sanoivat, että jos se nyt mulle on ihan ehdoton ei että sinne hommais kertsejä niin sitten voi tuoda kestot. Mut ymmärrän kyllä kun kestoissa se vaihtoväli on huomattavasti lyhyempi mitä kertseissä eikä aikaa ole ylimääräistä niin sit aikaa menis enemmän siihen vaippojen vaihtoon. VArsinkin jos on paljon pieniä vaipallisia. Et eiköhän me helpoteta hoitajien työtä ja kestoilla kotona. Ja vaihtamisen lisäksi kuitenkin kakkavaipat pitäisi puhdistaa jne.

      Poista