maanantai 29. heinäkuuta 2013

Häähumua ja rantsupäivä

Perjantaina oli siis viimeinen työpäiväni ja mikä olisikaan parempaa kuin aloittaa äitiysloma viettämällä ensimmäinen vapaapäivä siitä kavereiden häissä! Melko voimakas sadekuuro sattui tulemaan juuri vihkimisen aikoihin, mutta onneksi itse hääpaikalla oli ihanan aurinkoinen sää koko päivän ja illan. Ollaan oltu melko monena kesänä peräkkäin häissä ja joka vuosi juuri sille hääviikonlopulle on sattunut hyvä keli.


Mummu haki Veetin jo perjantaina yökyläilemään, koska sattui sopivasti olemaan lomalla. Eilen haettiin sitten iltapäivällä pikkumies kotiin. Koskaanhan se ei haluaisi mummulasta lähteä vaan alahuuli alkaa väpättämään kun vain mainitaankin kotiin lähteminen. Siinä mielessä on kyllä hieno tilanne, että tiedetään Veetin viihtyvän mummulla niin hyvin, että ilolla lapsen sinne vien. Olen varmaan jotenkin epänormaali äiti kun en pode huonoa omaatuntoa siitä, että lapsi on silloin tällöin jopa useammankin yön mummulassa hoidossa. Kun kuuntele muiden äitien keskustelua aiheesta, niin aina tuntuu, että huono omatunto painaa, jos lapsi on jonkun muun hoidossa. Itse olen ajatellut asian niin, että se on win-win situation kaikille. Äiti ja isä saa vähän omaa aikaa ja sillä välin lapsi ja mummu puolestaan viettävät omaa laatuaikaa. Eri asia varmaan olisi, jos lapsi ei viihtyisi vaikka mummulassa ja se pitäisi viedä sinne väkisten. Nyt meillä kysellään viikottain mummulareissun perään :)


Selasinpa muuten häitä varten Pinterestistä erilaisia juhlakampauksia. Olen ihan onneton tekemään mitään näille hiuksille ja pelkät auki olevat kiharat tämmöisessä jäykässä hiuslaadussa kuumana päivänä ovat ihan vihonviimeinen virhe. Päädyinkin siis lettikampauksen ja nutturan yhdistelmään, josta pyysin miehen ottamaan kuvan, mutta eipä se tässä kyllä kovinkaan paljoa näy... Kalanruotoletti lähtee vasemmalta sivulta ennen silmää ensin kiertämään otsaa myöten ja sitten kääntyy tuonne taakse, jossa päättyy nutturaan. Alemmassa kuvassa näkyy paremmin sitten sivusta tuo. Nutturan sisällä on nutturavalkki tuomassa hieman kokoa. Mistähän muuten johtuu se, että kun jotain kampausta harjoittelee niin se onnistuu hyvin, mutta juhlapäivänä ei sitten millään? Myös toisella sivulla oli pieni pätkä kalanruotolettiä, mutta se ei nyt tässä kuvassa näy.




Meidän kaveriporukasta kolme oli raskaana, joten voitte varmaan arvata, että mitä me odotettiin vesi kielellä siinä missä miehet boolitarjoilua... Häissä oli nimittäin karkkibuffet! Jaksoin olla mukana häähumussa puolille öin ja sitten lähdettiin ajelemaan takaisin kotiin. Eilen saatiin nukkua niin pitkään kun haluttiin ja se tilaisuus tuli kyllä käytettyä, enkä muistakaan milloin olisin nukkunut noin myöhään!


Tänään jäätiin sitten vaihteeksi Veetin kanssa kahdestaan kotiin miehen lähtiessä töihin. Veeti kömpi viereen kasilta, mikä on kyllä poikkeuksellisen myöhä ajankohta, kun yleensä herätys tulee viimeistään seiskalta. Koska pihalla oli aurinkoista, niin lähdettiin ensimmäistä kertaa tämän kesän aikana Veetin kanssa rannalle.


Vesi oli omasta ja Veetin mielestä aika kylmää ja vaikka muut lapset uivat, tyytyi Veeti leikkimään rannassa ja pärskimään vettä. En tiedä nakkasinko aivot narikkaan samalla kun jäin äitiyslomalle, koska unohdin pakata Veetille kuivan t-paidan ja bokserit mukaan. Laitoin tuon uv-paidan jo kotona päälle, enkä hoksannut ottaa toista paitaa mukaan. Ajeltiin sitten kotia siten, että Veetillä oli pelkät sortsit jalassa :) Onneksi matkaan ei mene kauan, kun Veetillä ei ollut aurinkorasvaakaan paidan alla.


Toivottavasti hellettä jatkuis vielä edes vähän aikaa! Olisi paljon kivempi keksiä lapsen kanssa tekemistä ulkona mitä istua vesisateessa sisällä... Syönnin jälkeen Veeti meni kuuntelemaan musiikkia sänkyyn ja toivoin, että se olisi väsähtänyt rannalla olosta sen verran, että nukkuisi päikkärit, mutta eipä tietenkään. Mikä siinäkin on, että hoidossa mennään joka päivä jo ennen puolta päivää nukkumaan ja kahdelta joudutaan herättämään kun jatkaisi vain unia ja kotona ei saa ummistamaan silmiä hetkeksikään?!?!?

Huomenna lähdetään sitten Veetin kanssa moikkaamaan Veetin kummia ja jäädään ihan yökylään miehen jäädessä kotiin.


1 kommentti:

  1. Kaunis kampaus sulla! Ja mahtava tuo hääauto :D
    Niin ja hyvää äitiyslomaa!

    VastaaPoista