Mattopohdintoja olkkariin

Se mitä olen oppinut tässä viiden vuoden aikana on se, että älä koskaan ikinä osta lapsiperheeseen valkoista mattoa ainakaan olohuoneeseen! Meillä on nyt vuoden pari ollut olkkarissa Askon halpa Block-matto, joka sinänsä on mun tyylinen ja kivan näköinen ja sopii meille kivasti. Kuvissakin näyttää kivalta, kun ei näy lähelle.  Todellisuus on kaikkea muuta kuin kiva. Joka ikinen lika ja puklu näkyy! Mustassa raidassa näkyy valkoiset pukluläntit ja valkoisessa sitten kaikki muu.

Meidän matto pestiin kesällä äitini toimesta painepesurilla ja se lähti yhtä kahvitahraa lukuun ottamatta puhtaaksi. Nyt se oli kuitenkin puolen vuoden käytön jäljiltä ihan yhtä likainen ellei likaisempikin kun Viia liikkuu ja puklailee sinne tänne. Viimeinen oljenkorsi oli kokeilla pestä matto pesuhuoneessa, vaikka tiedettiin, että värit voi levitä. Alussa näytti hyvältä ja värit pysyivät, muta jossain vaiheessa kuivumista musta oli levinnyt valkoiseen ja nyt matto on käyttökelvoton. Tosin niin se oli ennen pesuakin, niin vastenmielisen näköinen se oli. Onneksi tarjouksesta ostettu matto ei ollut hinnalla pilattu.

Nyt lapsien ollessa pieni ei mattoon kannata sijoittaa kovin suurta summaa, jos on vaarana, että matto saa päällensä jotain ikilikaa lasten toimesta. Tai miksei meidän aikuistenkin. Vaaleat matot ovat melkeinpä poissuljettuja. Olen miettinyt pääni puhki, että millaisen maton meille haluaisin. Lopussa vaihtoehtoja oli oikeastaan vain nämä kolme.

Ensimmäinen oli Hobbyhallin Kide ja siitä tuo harmaa versio. Se olisi ollut villaa ja näin ei ehkä niin lian arka kuin puuvillamatto. Tätä en kuitenkaan uskaltanut sitten lopuksi tilata sen vaaleuden vuoksi, vaikka matto kaunis onkin. Maton valkoiset osat eivät myöskään ole puhtaan valkoiset kuten villamatoissa yleensäkään vaan kellertävät. Tämä haittasi minua Stockholm randissa, joten ehkä olisi haitannut myös tässä.

Toinen vaihtoehto ja pitkään ykkösvaihtoehto oli Sotkan Aurora puuvilla-paperinarumatto. Tätä saa myös esimerkiksi Prismoista eri nimellä. Näistä tuo harmaa olisi ollut mieleinen, mutta siinä ne paperinarut olivat keltaiset ja mietin, että kuinka paljon ne näkyisivät matosta kauemmaksi. Tämä ei vieläkään ole poissuljettu vaihtoehto, mikäli tilaukseen mennyt matto ei jostain syystä olekaan meille sopiva.

Se mihin lopulta päädyttiin, on Elloksen Uni-matto harmaameleerattuna. Tämä on ainakin tarpeeksi sekaisen värinen, että ei ihan kaikki tahrat näy. Tilattiin tämä isona eli 200*290 kokoisena, mikä on nykyistä mattoa jonkin verran isompi. Saa nähdä miltä tämä näyttää ja saako paikan meidän olkkarista. Elloksella oli uusille tilaajille -40% tarjous, joka käytetiin tähän mattoon ja postitkin sai ilmaiseksi, joten hintaa tuli vain noin 70e. Ei paha! Onko teillä kellään tätä mattoa ja mitä olette tykänneet?

Vinkki helpompaan pääntien kanttaukseen

Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka tykkäävät venyttää resoria kantatessa sormituntumalla ja tämän vuoksi inhoan kantata pyörönä. Jos jättää toisen olkasauman auki ja kanttaa ns. avonaisena yhdistäen viimeisenä olkasauman, joutuu sauman litistämään ja se vasta ärsyttävää hommaa on. Yksi päivä hoksasin tehdä tämänkin asian helpommin. Mietin siinä, että miten ihmeessä en näiden viiden ompeluvuoden aikana ole tätä hoksannut! Toisaalta puhuttiin tästä kaverin kanssa ja hän on ommellut vielä kauemmin, eikä hänkään ollut koskaan tehnyt näin. Toisillehan tämä saattaa olla arkipäivää :D Tässä siis pieni ohjeistus siihen, miten nykyään kanttaan pään- ja hihantiet.

Ensin ommellaan esimerkiksi paidassa toinen olkasauma kiinni, mutta jätetään toinen puoli auki. Sitten ompelen normaalisti resorikaitaleen näppituntumalla venyttäen kankaan kanssa oikeat puolet vastakkain. Normaalisti tämän jälkeen kääntäisin resorin nurjalle ja hurauttaisin kaksoistikillä päältä, jonka jälkeen ompelisin kiinni toisen olkasauman. Tässä kohtaa tulee kuitenkin se ero!

Tässä vaiheessa kun resori on vasta saumuroitu kiinni eikä vielä tehty käännettä, ommellaan tuo toinen olkasauma resorin kanssa kiinni.

Lopputulos näyttää siis tältä niin kuin alemmassa kuvassa. Tämän jälkeen meillä onkin pyörönä oleva resori! Tästä voit nyt sitten kääntää resorin nurjalle ja kantata kaksoisneulalla päältä.

Itse tykkään nykyään huolitella niin, että käännän melkein tuon koko resorin nurjalle, enkä niin, että se resori jää näkymään. Jätän vain tuollaisen pienen, ehkä millin pätkän näkyviin oikealle. Tulee aikuisten vaatteisiin ainakin mielestäni paljon kivempi kanttaus. Sitten ompelen joko yhdellä (aikuisten vaatteissa kun ei ole niin pieni pääntie) tai kahdella neulalla resorin kiinni päältä.

Tämän vaiheen jälkeen kaula-aukko voi näyttää kamalalta, koska nurjalla on ylimääräistä resoria. Päälliompeleen ompelun jälkeen olen vain leikannut sitten ylimääräiset pois nurjalta ja siinä se resorikin sitten viimein asettuu.

Lopputulos näyttää tältä kuin alakuvassa, paitsi todennäköisesti teidän koneessa on alalangan säätö oikein eikä tikki ole noin rumaa :D Näin vältyttiin siltä ikävältä sauman litistämiseltä, mutta resorin sai kuitenkin venyttää näppituntumalla.

Tekeekö moni teistä ompelijoista pääntiet näin?

Miten väärässä olinkaan!

Olen monesti täälläkin tainnut mainita, että Veeti on aina vauvasta lähtien ollut ihan unelmanukkuja! Nukkujan lisäksi myös unelmanukahtaja. Vauvanakin Veetin pystyi vain nostamaan pinnasänkyyn hereillään ja siellä se töllisteli ja katseli maailmaa hetken ja nukahti. Silloin kun Veeti oli ihan vastasyntynyt, ei hoksattu viedä sitä sänkyyn nukahtamaan vaan tietty valvoin sitten illalla niin kauan, että Veeti nukahti esimerkiksi syliin. Mutta sen jälkeen kun tuo ahaa elämys sen itsekseen nukahtamisen kanssa tuli, ei nukuttamista ole tarvittu.

Veetiä ei koskaan vauvana jääty silittelemään eikä laulettu tai muutakaan toimintaa tehty nukahtamisen eteen. Ajattelin, että ei opeteta mitään semmoista nukahtamista, että huoneessa joutuu tuntitolkulla istumaan ja nukuttamaan.

Ajattelin tuolloin, että kylläpä me ollaan oltu fiksuja vanhempia, kun ei olla opetettu lasta nukahtamaan vain nukutukseen/silitykseen/lauluun vaan on hoksattu opettaa lapsi nukahtamaan itsekseen. Siinä kun muut pienten lasten vanhemmat käyttivät illasta tunnin tai parikin nukuttamiseen, me saatiin tehdä omia juttuja. Sanottiin lapsettomille kavereillekin, että ei sitten kannata opettaa lasta nukuttamiseen vaan näin pääsee paljon helpommalla.

Kun Aava syntyi, ajateltiin tietenkin opettaa hänet samalla lailla. Mutta kuinka väärässä sitä olikaan ollut! Ei se ollut meidän "opettamisesta" ollut kiinni vaan Veetin luonteesta! Aavaa ei todellakaan saanut laitettua hereillä ollessa sänkyyn eikä vieläkään mene niin nätisti nukkumaan kuin Veeti. Kun yritti saada itkevää lasta rauhoittumaan sänkyyn muullakin keinolla kuin tissillä, oli pakko myöntää itselleen olleensa niin totaalisen väärässä kuin vain voi olla!

Viian synnyttyä tietenkin pienesti toivoin, että Viia olisi perinyt nukkumisessa veljensä unenlahjat, eikä Aavan huonoja unia sekä vaikeaa nukahtamisia. Ihan vauvanahan se toimikin, että Viia halusi mennä omaan rauhaan sänkyyn nukahtamaan, eikä nukahtanut esimerkiksi syliin. Nyt on kuitenkin tilanne se, että jos Viia ei nukahta tissille, valtaa uskomaton ahdistus äidin kun tietää, että edessä on se surullisen kuuluisa nukuttaminen. Yrität ensin nukuttaa tissille jo melkein nukahtanutta lasta viereen silittelemällä. Tuloksena päälläsi seisova tai konttausasennossa oleva vauva tai loittoneva takamus, joka heiluu lapsen konttauksen tahdissa ja erkaantuu sinusta pois päin lähestyen sängyn reunaa. Vaihtoehtoisesti myös sängynpäädyn koputtaminen tai pinnasängyn laitaa vasten hytkyminen.

Siinä vaiheessa menee hermo siihen temppuiluun ja kokeillaan omaa sänkyä. Vauva sänkyyn, unikaveri viereen, peitto päälle ja mobileen laulu soimaan. Ei toimi. Ei sitten millään. Ei voi silittää, kun toinen ei pysy paikoillaan niin kauaa, että ehtisi silittää. Pinnoja vasten on kiva seistä ja huutaa tai tavoitella mobilen leluja. Hetken voi käydä mahallaan, että äiti luulisi väsyn tulleen. Lopputulos on väsynyt vauva, jonka silmät eivät meinaa pysyä auki, mutta nukkua ei ainakaan voi.

Lopulta mies menee makkariin ja on siellä viisi minuutta ja silittää lapsen uneen! Taidan ulkoistaa tuon toiminnon miehelle, kun se kerta sen huomattavasti paremmin hallitsee. Pakko kai se on uskoa, että meidän talon naisväki vain ei pidä nukkumisesta! Mieluusti nukuttaisin vain tissille, mutta kun sekään ei tosiaan enää toimi... Mutta sitähän tämä vanhemmuus on, että koko ajan oppii jotain uutta ja huomaa sen, miten erilaisia lapset ovat keskenään. Se mikä toimii toiselle, ei toimi toisella sitten yhtään. Huomaa sen, että joutuu myöntämään itselleen miljoona kertaa olleensa väärässä joissain asioissa ja lopulta huomaa tekevänsä kaikki ne asiat, jotka olivat ennen siellä "sitten kun mulla on lapsia niin minä en ainakaan"-listalla. Kasvamiseksikin sitä voisi kai sanoa?

Millaisia vauvoja teillä on? Niitä helposti nukahtavia tapauksia vai nukutusta vaativia?

Anelmaisia ja pieni vinkki neuleen purkamiseen

Facebookin villasukkaryhmissä on ollut viime vuoden puolelta asti valtaisa Anelmais-villitys. Anelmaiset ovat siis erään taitavan neulojan kirjoneulesukat, joiden varsiin on laitettu virkattuja kukkasia. Pitihän se itsekin testata näitä kun kaikki niitä tekivät! Ostin neuleohjeen Ravelystä ja kaivoin jämälankakeriä (joita oli muuten yllättävän vähän!). Värisilmää miellyttäviä jämiä oli aika vähän ja toisiin jouduin jopa ostamaan lankaa.

Malli oli mukava ja aika nopea neuloa, vaikka näyttää monimutkaiselta. Hyvin pystyi neuloa telkkarin katsomisen ohella.

Omalla kummallisella käsialallani saan tehtyä aina sopivan varren, mutta jalkaterän piti olla kokoa 38 ja minun käsialalla hieman kierroksia vähentäen sain aikaiseksi silti koon 41 :D

Näissä ekoissa on väreinä seiskaveikan valkoinen, harmaa, vaaleanpunainen ja fuksia sekä polkka.
Alla olevissa on samaa harmaata, valkoista, vaaleanpunaista ja polkkaa, mutta lisäksi myös jotain vanhaa raitalankaa sekä kärjen viimeisessä raidassa taitaa olla vanhaa Nallea.

Joillakin nämä sukat yltävät polven päälle. En tiedä onko niihin lisätty kierroksia vai johtuuko se siitä, että oma sääreni on aika pitkä.

Pakko myöntää, että ovathan nämä aika kauniita sukkia. Semmoisia kivoja ja lämpimiä kotisukkia leggareiden tai pitkisten päälle vedettäväksi. Kenkiin näitä ei voi kukkien vuoksi laittaa. Nämä parit ovat lähdössä muualle lämmittämään jalkoja, mutta ehkä pitää tehdä vielä  itsellekin samanlaiset jossain vaiheessa :)

Lopuksi pieni purkamisvinkki, jos jollekin joskus on tarvetta sellaiselle.... Koskaanhan en mitään pura, enpä! Itse olen aina vain purkanut repimällä langasta ja sitten poiminut sen jälkeen silmukoita puikoille toivon, että ne eivät purkaudu kovin paljoa lisää. Nyt kuitenkin törmäsin tämmöiseen vinkkiin, että poimia ensin silmukat puikoille siitä kohtaa, mihin asti haluaa purkaa. Tässä alla on mun liian iso sukka, jota pienensin. Puikot tökin tuohon kavennusten alkukohtaan ja sitten vain langasta kiskomaan niin kauan, että ainoastaan halutut silmukat on puikoilla. Tosi näppärää enkä ymmärrä, miten en tätä(kään) ole aiemmin hoksannut :) Oliko teille tuttu tapa?

Onko kukaan teistä tehnyt jo omia Anelmaisia? Olisi kiva nähdä mitä värejä olette käyttäneet, jos niistä on blogissa kuvia!

Hei hei vaipoille

Viime syksynä alettiin treenata Aavan kanssa potalla käyntiä, kun tuntui, että herkkyyskausi asialle oli menossa. Kannustimeksi laitettiin tarrataulu, johon sai onnistuneen vessakäynnin yhteydessä laittaa yhden tai kaksi tarraa. Tarroja keräämällä ei saanut siis mitään palkintoa, vaan se "palkinto" oli se, että sai laittaa oman valitsemansa tarran itse tauluun. Pikkuhiljaa tarroja alkoi kertyä enemmän ja enemmän ja niitä käytiin ylpeänä ihailemassa. Pikkuhiljaa Aava oppi heti vessareissun jälkeen pyytää pissatarraa.

Melko nopsaa Aava kuitenkin hylkäsi potan ja halusi käydä pöntöllä niin kuin Veetikin. Tämä sopi äidille paremmin kuin hyvin, koska mikään ei ole niin oksettavaa kuin potan pesu sen jälkeen, kun siihen on osunut muutakin kuin pissaa. Aava on sen verran pitkä, että pöntölle meno onnistuu ilman korokejakkaraakin, joka meillä on vain toisessa vessassa.

Olikohan se kesää, kun meidän kestovaipoista kaikki jäivät Aavalle pieniksi ja meidän piti palata takaisin kertsien käyttöön. En viitsinyt hommata enää uusia vaippoja, kun tarkoitus oli kuitenkin jossain vaiheessa talvea saada vaipat pois käytöstä. Myös tämä oli hyvä kannustin saada tyttö kuivaksi, niin ei tarvisi kantaa niitä vaippakasoja kahdelle lapselle. Tällä hetkellä tilanne on se, että Aava on pääosin pieniä vahinkoja lukuun ottamatta päivisin kuiva ja käytetään pikkuhousuja vaipan sijasta.


Alussa Aava ei millään olisi halunnut pikkuhousuja vaan aina vaipan, vaikka vaippa pysyikin koko päivän kuivana. Kai se luotto siihen, että muistaa mennä vessaan ei ollut vielä tarpeeksi vahva. Ompelin kuitenkin läjän erivärisiä pikkuhousuja ja pikkuhiljaa ne alkoivat kelvata. Toki vahinkoja sattuu välillä vieläkin, jos ei malta mennä vessaan tai menee niin myöhään, että ei ehdi riisua vaatteita ja pissa tuleekin housuun. Jossain vaiheessa Aava teki niin, että meni kyllä istumaan pöntölle, mutta ei muistanut tai halunnut riisua housuja ja lorotti pönttöön housut jalassa :D Nyt naurattaa, mutta siinä tilanteessa aina ei. Olen yrittänyt muistaa olla hermostumatta, jos pissa tulee muualle kuin pönttöön ja sanoa, että ei se haittaa, jos vahinko tulee. Toki alussa varsinkin pidettiin hirveästi positiivista melua onnistuneista vessareissuista ja hurrattiin ja taputettiin koko perheen voimin.

Kummankin lapsen kohdalla on ollut tarkoitus kokeilla kuivaksi opettelua sinä kesänä, jolloin ovat olleet hieman alle kaksivuotiaita. Sillä taktiikalla tietenkin, että vaippa pois ja ilman housuja pihalle leikkimään. Kumpanakin kesänä on kuitenkin sattunut olemaan niin kylmää, että välikausivaatteet päällä ei ole paljon mieli tehnyt opetella kuivana oloa :D Veeti oppi kuivaksi ollessaan ehkä himpun vanhempi kuin Aava. Veetillä oli kamala pottakieltäytymisen vaihe pitkään, mutta sitten vihdoin mun ollessa keväällä lomautettuna, otettiin vain vaippa pois ja olisiko kerran tai kahdesti pissannut housuihin ja se oli siinä!

Mummulassa meillä on ollut vielä vaipat, mutta tulevaisuudessa kyllä helpottaa kun reissuun voi pakata hirveän vaippamäärän sijasta pienen pinon nättejä pikkuhousuja. Jos on kaksi vaipoissa olevaa lasta, joutuu varata yhden kassin pelkästään vaipoille!

Vaippaa käytetään vielä ulkoillessa sekä esimerkiksi automatkoilla ja kauppareissuilla. Kotona on välillä nukuttu päikkäreitäkin jo ilman vaippaa, eikä pissa ole tullut kertaakaan sänkyyn. Yövaippa Aavalla on ollut kuiva varmaan melkein vuoden päivät satunnaisia pissoja lukuun ottamatta. Nyt ehkä kuukauden sisällä Aava on oppinut heräämään yölläkin pissahätään ja kun makkarista alkaa kuulua kitinää, niin tiedetään, että vessaan pitää päästä. Olisihan se ihan liian helppoa huutaa, että pissattaa! Pikkuhiljaa voidaan siis varmaan jättää myös yövaippa pois.

Vaippamerkeistä Aavalla on tykätty käyttää Liberon housuvaippoja, joista nuo uusimmat Touch-vaipat on ihanan pehmeitä. Mielestäni ne teippivaipat ovat vielä pehmeämpiä kuin nämä housut, joissa eroa ei niin hyvin tunne muihin vaippoihin verrattuna. Toki ostetaan muitakin merkkejä, jos halvalla saa :) Nämä kuitenkin pysyvät Aavalla hyvin päällä, eivätkä valu niin kuin joidenkin merkkien housuvaipat. Siksi ollaan myös mielellään lähdetty mukaan näihin Blogiringin kautta tulleisiin Liberon kamppiksiin. Täältä voit kurkata muiden Blogirinkiläisten kamppiksia!

Myös se hyvä puoli vaippojen pois jäämisessä on, että nyt housut mahtuvat paremmin jalkaan. Aavalla on pitkään ollut housuista jo koko 98cm tai jopa 104cm ja niissä ei enää ole vaippavaraa. Monet housut eivät siksi oikein ole vaipan kanssa kunnolla mahtuneet ja housujen vyötärö jäi takaa liian alas.

Näissä Touch-vaipoissa on sekin hyvä puoli, että ne ovat melko neutraalin värisiä, eivätkä näy läpi vaaleidenkaan housujen alta. Ne tavallisten housujen värikkäät kuviot paistavat joskus leggareiden läpi :)

Jos housuvaippoja sattuu jäämään kaapin perukoille pyörimään, voi niille keksiä typeriä jatkojalostusideoita. Lasten isi hassuttelee joskus lasten kanssa vetämällä vaipan päähän vaipanvaihtotilanteessa (tekeekö kaikki joskus näin?!?!) ja me keksittiin sitten Aavan kanssa, että nämä ovat täydellisiä kokinhattuja ruuanlaittoleikkeihin, että ei mene hiukset ruokaan ;)

Siinä meidän leipuri Hiiva pistämässä pullia leikkiuuniin kokinhattu päässään :D Jos lapsi omaa hyvän mielikuvituksen, niin varmasti keksii monta muutakin käyttökohdetta ylimääräisille vaipoille!

Milloin teillä on opittu kuiviksi ja tarviko siinä muita jippoja kuin jättää vaippa vain kerralla pois? Missä iässä teillä on oltu päiväkuiva? Entä yökuivia?

Yhteistyössä Libero ja 

Hiihtoharjoittelua

Kumpikaan meistä, minä tai mies, ei ole mikään himourheilija. Tykkään lenkkeillä ja joskus myös käydä salilla kunhan innostuksen saa päälle. Ei olla mitään hiihtäjiä tai muutenkaan sellaisia, että käytäisiin hulluna koko perheen voimin luistelemassa tai hiihtämässä monta kertaa viikossa.

Hiihtämiseen tykästyin vasta aikuisiällä. Liekö koulun pakkohiihto joskus tappanut innostuksen. Mieluiten hiihtäisin rauhassa joen tai meren jäällä. Mäkisestä maastosta en tykkää yhtään, koska pelkään kuollakseni alamäkiä. Onneksi täällä ei ole juurikaan noita mäkiä. Alamäkeä pahempi on kuitenkin melkein se jyrkkä ylämäki, jossa vauhti hiipuu ja viimeisetkin voiman rippeet katoavat ja eläkeläispapat paahtavat hiihtäen ohi kun itse menet kävellen veetyylillä :D

Meillä menisi tästä ihan tien päästä ladut, joita pitkin pääsisi hiihtämään juuri sopivan mittaiset lenkit. Tänä vuonna on ollut niin vähälumista, että latua ei metsään ole vedetty. Tuo lähilatu on minullekin matalan kynnyksen paikka lähteä hiihtämään kun voi lähteä kotoa monot jalassa, eikä tarvitse ajaa autolla hiihtämään. Viime vuonna en uskaltanut mahan kanssa hiihtää ja muutoinkin on jäänyt aika vähälle viime vuosina. Sinä vuonna kun muutettiin, taisin käydä jonkin verran hiihtämässä tuossa lähiladulla.

Siitä huolimatta, että itse ei olla mitään talviurheilijoita, olisi mukava opettaa lapsille kuitenkin se hiihtämisen ja luistelun ilo. Koulussakin olisi helpompaa, jos ei tarvisi mennä ensimmäiselle hiihtolenkille aivan kokemattomana. Hoidossa lapset hiihtivät viime vuonna muutaman kerran samoin kuin luistelivat. Aavakin yritti viime vuonna Veetin kaverina hiihtää niillä ensisuksilla, mutta eihän siitä vielä mitään tullut.

Viime talvena ostettiin siis Veetille ekat "oikeat" sukset ja monot. Niin ja tietty sauvat, että pääsi kokeilemaan miltä se hiihto tuntuu. Aavalle jäi Veetin vanhat pikkusukset, jotka kiinnitettiin kenkään. Päätettiin kuitenkin lainata ne kavereille, koska ei niillä hiihtämisestä mitään tullut. Ymmärrän kyllä, jos niillä on vaikea hiihtää kun ei kenkä irtoa takaa ollenkaan suksesta. Lisäksi meidän lapset ovat isojalkaisia, eikä mitkään kengät oikein tahdo mahtua noihin suksiin. Saatiinkin täksi vuodeksi Aavalle lainaan kummipoikani vanhat sukset ja monot ja näin Aavakin pääsee hiihtämään kunnon vehkeillä sen minkä hiihtää. Ja vanhempien lompakko kiittää! Törkeän kallista hommata joka vuosi uusia suksia ja monoja, kun varmasti ei sitten esim käytettynä löydetyt monot sovikaan suksien siteisiin.

Eilen oli täydellinen ulkoilukeli ja Viian aamu-unien aikana käytiin sitten hiihtämässä ihan tuossa omalla pihalla, johon mies teki omilla suksillaan lapsille ladun, että on helpompi harjoitella. Yllättävän hyvin pysyi Aavakin jo suksilla pystyssä. Kiersi koko lenkin niin, että kaatui ehkä pari kolme kertaa. Sitten loppuikin jo mielenkiinto ja piti päästä kiikkumaan...

Veetin hiihto-ura meinasi tyssätä ennen kuin ehti alkaakaan kun en meinannut saada millään toista monoa sukseen kiinni! Veeti laittoi toisen itse, mutta toista ei saanut ja minäkin ähräsin sen kanssa varmaan kymmenen minuuttia, ennen kuin onnistuin. Hieman on Veetillä nuo sauvat omaan silmään lyhyen näköiset, mutta ehkä ne nyt näillä viiden minuutin hiihtolenkeillä menee :D

Miten teillä muilla ei niin urheilullisilla vanhemmilla hoidetaan nämä hommat? Hiihtävätkö lapset ollenkaan, jos ei ole pakko esimerkiksi hoidon puolesta hiihtää? Vai jääkö treenaaminen suoraan kouluun tai eskariin?

Tiedän, että näissä asioissa pitäisi skarpata, mutta jotenkin kaikki tämmöinen on musta niin työlästä kun ensin kaivetaan ja puetaan varusteita puoli tuntia ja lapsi jaksaa hiihtää sen viisi minsaa :D Ehkä se kipinä tarttuisi paremmin lapseenkin, jos aikuiset nauttisivat samoista lajeista ja harrastaisivat niitä monta kertaa viikossa.

Meillä mies ei esimerkiksi ole luistellut sitten kouluaikojen, eikä ole kiinnostunut mistään jääkiekosta eikä sitä ole koskaan pelannut harrastuksenakaan. Meillä ei ole Veetikään siis osoittanut mitään kiinnostusta jääkiekkoa kohtaan eikä olla kyllä hoksattu mitään mailaa ostaa edes. Nyt mietittiin, että pitää varmaan maila ja pallo hommata, että voisi tuossa pihalla vähän pallotella. Muut lapset tältä kadulta pelaavat ahkerasti jalkapalloa ja lämivät kiekkoa tai palloa ja Veeti jää kaikesta niistä ulkopuolelle, kun ei ole koskaan pelannut, eikä halua mennä mukaan osaamattomana.

Nyt jos vähän sataisi lunta lisää niin ehkä tämänkin äitin hiihtoinnostus saataisiin takaisin! Onhan se hiihtäminen aivan älyttömän tehokasta liikuntaa, kun sitä viitsisi harrastaa. Ehkä pitää varalta käydä voiteluttamassa sukset, jos vaikka sattuisi niitä hiihtokelejä tulemaan vielä tälle talvelle. Nyt mittarin näyttäessä plussa-asteita se tuntuu hieman kaukaiselta ajatukselta :)