tiistai 3. marraskuuta 2020

The pohjapiirrustus julki

Talon pohjapiirrustus on yleensä se, mikä itseäni ensimmäisenä tuppaa kiinnostamaan muiden ihmisten rakennusprojekteissa. Muutenkin tykkään etsiä pohjia, jotka ovat toimivia ja joissa on kivoja ratkaisuja, vaikka en niitä itse koskaan tarvisikaan. Meidän talopohja on sekoitus valmista ja omaa pohjaa. Pohjana meidän talon pohjalle on toiminut Jetta-talon Funco 1_4, jota ollaan kuitenkin muokattu aika paljon ja neliömääräkin on kasvanut aika paljon. Alkuperäisessä pohjassa on vain 144m2 eli jopa neliön vähemmän kuin meidän edellisessä talossa. Tässä pohjassa on kuitenkin tosi paljon hyvää ja tykästyttiin siihen heti, kun löydettiin se. Katselimme ja muokkasimme muitakin pohjia, mutta palasimme kuitenkin aina tähän.


Tästä lähdettiin liikkeelle.

Valmiista pohjasta oli helppo lähetä muokkaamaan meille sopivaa versiota. Käytettiin ihan ilmaista Paint 3D-ohjelmaa, jossa leikattiin ja liimattiin huoneita ja seiniä paikoilleen. Lopulliseen pohjaan tuli neliöitä 160,5m2, mikä on jonkin verran enemmän kuin se, mitä alussa ajateltiin maksimineliömääräksi. Oletin, että noin 155m2 olisi riittänyt. Ja olisihan se, mutta lopussa kuitenkin kasvatimme vielä olohuonetta ja makkareita vähän isommiksi ja tästä tuli noin neljä ylimääräistä neliötä. Kannattaa tsekata myös videoni, jossa kerron vinkkejä pohjakuvan valintaan.

Alla oleva pohjakuva on nyt lopullinen. Tai toki jotain seinää saatetaan muutamia senttejä siirtää, mutta mitään isompia muutoksia ei enää ole tulossa tähän pohjaan! En muuten ymmärrä, miksi pohjakuvat ovat joillekin salaisuuksia, joita ei voi näyttää muille? Sama kai se, vaikka joku toisella puolella Suomea asuisi samanlaisessa talossa :) Tosin ehkä siihen voi vaikuttaa myös se, että on vaikka tilauttanut sen kalliilla arkkitehdillä. Toisaalta siitä on kuitenkin joutunut jo itse maksamaan, että sama vaikka joku sen pohjan ottaisikin.

Ja tähän päädyttiin.

 Meillä tontti määritti sen, että talosta oli pakon sanelemana tehtävä L:n mallinen, mutta toisaalta tykkään nyt jo tosi paljon tuosta meidän omasta siivekkeestä! Hieman kiistaa meinasi aiheuttaa myös talon asemointi tontille, että tuleeko se näin vai peilikuvana. Lopputuloksena talo tulee tontille näin päin ja aurinko paistaa terasseille iltapäillä ja iltaan asti. Tässä pohjassa yhdistyivät kaikki, mitä haluttiin pohjalta eli viisi makuuhuonetta, yhtenäinen olohuone-keittiö, vaatehuone eteisen yhteydessä, vanhempien makkarit erilleen lasten makkareista, vanhempien makkarista käynti pesutiloihin ja päämakkariin iso vaatehuone sekä isot olohuoneen ikkunat jotka aukeavat takapihalle päin. Tässä saatiin kaikki toiveet toteutettua ja vähän enemmänkin!

Tulen varmaan jossain vaiheessa käymään tätä pohjaa tarkemmin läpi sisustusmietteiden kera ja sitä miksi mihinkin ratkaisuun on päädytty. Tätä pohjakuvaa on kuitenkin toivottu paljon esille, joten tässäpäs se kuitenkin teille jo nähtäväksi :)

4 kommenttia:

  1. Tykkään teidän pohjasta! Käy vähän kateeksi noin hyvä pohja. 8v sitten muutettiin nykyiseen, mutta ihan täydellisen mileistä en pohjasta saanut. Tuosta tykkään enemmän. Etenkin keittiön ruokakomero ja muutenkin riittävät säilytystilat ihastuttaa. Käytäviä yritin minimoida, on meilläkin käytävä täällä. Ja ai että se on hyvö kun lapset haluaa pelata pehmopallolla tms, siitä ovet kiinni ja turvallinen pelialue valmis. Ei siis mitään hukkatilaa! Ilmansuunnilla on merkitystä, meillä nyt kompromissina yksi makkari etelään vaikka en olisi halunnut, se on turhan kuuma kesäisin, paljon kuumempi kuin pohjoisseinän makkarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä omastakin mielestä ainakin paperilla tosi toimiva ja käytävää on kyllä vaikea välttää jos on noin monta makkaria. Nyt kuitenkin näen sen mahdollisuutena viherkasvien kannalta. Haluaisin jotku kivat roikkuvat kukkajutut siihen kun on ikkunaa niin paljon! Tai taulu seinä ois kans upea jos osais sommitella siihen ne nätisti 😊

      Poista
  2. Moi! On kyllä hyvä pohja! Olen selaillut ja etsinyt ideoita, ja joka kerta kuitenkin palaan teidän pohjaan, jossa kaikki kohdat osuu myös omiin toiveisiin. Hienosti muokattu 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan kyllä myös tosi tyytyväisiä tähän pohjaan, kiva nähdä sitten että miten se käytössä toimii! Ja tän tyyppisiä ei kyllä oikein valmiina löytynyt!

      Poista