sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Valtavaaran sumuinen huiputus

Viime kuun alussa vietimme ystävän kanssa tyttöjen viikonlopun Rukalla. Suunnittelimme viikonlopun melko retkeilypainotteiseksi, koska halusimme nähdä paljon Kuusamon kauniita maisemia. Matkaan lähdettiin perjantaiaamuna ja perillä olimme lopulta iltapäivästä kaikkien kauppareissujen ja syömisten jälkeen. Tarkoitus oli kuitenkin ottaa samalla myös rennosti eikä juosta pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Halusimme kuitenkin vielä käydä sille päivälle jossain vähän ulkoilemassa ennen saunomista ja mökillä löhöämistä. Meillä oli myös ystävän koira mukana, joten se piti kuitenkin käyttää jaloittelemassa pitkän automatkan jälkeen.

Päädyimme valloittamaan Valtavaaran, koska sen lähtöpaikka Saaruan rinteiden parkkipaikan läheisyydessä oli myös meidän mökin lähellä ja reitin pituus oli vain alle kuusi kilometriä, joten siinä ei ajallisesti menisi liian kauan. Ilta oli sumuinen, mutta se antoi lopulta oman twistinsä tuohon huiputukseen kun kauniit sumumassat liikkuivat vedenpinnan yläpuolella.

Reitti oli toiseen suuntaan aika kovaakin nousua tällaiselle huonokuntoiselle ja happea piti pysähdellä välissä ottamaan. Nousu oli melkein jyrkähkö, mutta onneksi Valtavaaran päältä pääsi sitten kävelemään loppumatkan alamäkeä. Eli luulot pois heti aluksi ja loppumatka sluibailua!

 Ajankohta oli oikeastaan melko täydellinen, sillä syyslomat alkoivat pyöriä seuraavalla viikolla niin tuo perjantai ja lauantai oli melko rauhallisia aikoja vaellella noilla varmaan aika suosituilla reiteillä. Meillä odotti mökin jääkaapissa sushit, joten otimme mukaan vain kuumat juomat pientä taukoa varten. Sen pidimmekin ihan Valtavaaran huipulla olevassa pienessä päivätuvassa.

Huipulla oli tosi surkea näkyvyys kun sumu vaan lisääntyi eikä alaspäin juurikaan enää nähnyt, kuten tuosta ylemmästä kuksakuvasta huomaa. Saimme olla huipulla ihan keskenämme, mutta kauaa aikaa ei voitu viipyä, että pimeys ei ehtisi vallata vaaran lakea. Otimme toki otsalamput mukaan juurikin pimeän tulon varalta ja jouduimme niitä myös käyttämään, kun loppumatkasta aurinko laski niin alas, että ilman ei enää eteensä nähnyt. Onneksi siinä vaiheessa olimme ehkä kilometrin päässä parkkipaikalta.


Maisemat olivat kyllä kiipeämisen arvoiset ja muutenkin reitti oli kiva, vaikkakin tosiaan niitä jyrkähköjä nousuja riitti alkumatkasta. Toisaalta kun pahimmista nousuista pääsi niin sen jälkeen loppumatkasta nousu oli huomattavasti loivempaa. Kamalan huonojalkaiselle en reittiä ehkä suosittelisi, sillä nousut olivat paikoin todella juurakkoisia/kivikkoisia. Loppumatkasta oli myös todella märkää ja pitkospuut rikkinäisiä tai niitä ei ollut. Piti tarkasti miettiä, että mistä pääsi jalat kuivina, vaikka meilläkin oli goretex-kengät.

Jotenkin hassua, että tuollainen kaunis reitti lähti ihan laskettelukeskuksen juuresta! Ja että siellä oli noinkin vähän väkeä. En tiedä onko tämä Valtavaara miten suosittu käyntikohde sitten normaalisti? Toki nyt koronan aikana tuntuu kaikki kohteet olevan suosittuja..

Reissukaverimme Heko




Reitin varrella oli useampi kaunis taukopaikka, jos olisi halunnut jäädä tulistelemaan tai tekemään ruokaa keittimellä. Me tyydyttiin vain ihastelemaan maisemia.

Viikonloppu oli kyllä ihana nollaus arkeen juuri ennen muuttoa. Niin paljon  oli ennen tuota kaikkea muistettavaa ja pakkailua ja hässäkkää, että oli niin täydellistä viettää yksi viikonloppu vain ystävän seurasta nauttien. Syötiin hyvin, nukuttiin pitkään, oltiin luonnossa ja vaihdettiin kerrankin rauhassa kunnolla kuulumisia! Yleensä kun nähdessämme jaloissa pyörii neljästä viiteen lasta niin siitä on rauhallisuus kyllä kaukana :) Aikuisseurassa pystyy myös ihan eri lailla käydä just suunnittelematta tällaisia pikkuvaelluksia ja isompiakin ja saa päättää itse kävelytahdin.


Jos siis kaipaat Kuusamon seudulla lyhyempää vaellusreittiä, missä on tulipaikka ja kauniit maisemat niin Valtavaara on just sellainen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti