tiistai 29. syyskuuta 2020

Rakennusvlogi on täällä!

Näin rakennusprojektin alussa mulle heräsi pieni mielenkiinto taltioida meidän matkaa rakentamisen parissa myös videolle. En todellakaan ole mikään ammattilainen videoiden saralla ja meinasin jo heittää pyyhkeen kehään, kun piti opetella käyttämään uutta editointiohjelmaa eikä se meinannut onnistua millään! Sen verran kuitenkin löytyi lopulta sisua, että sain ensimmäisen videon tehtyä ja ladattua sen youtubeen. Olen siis aiemmin käyttänyt Windows movie makeria ja sen yksinkertaisuuden rinnalla mikä tahansa ohjelma on vaikea. Videosarjan nimi on "Musta koti koivikossa", mikä ei varsinaisesti tule meidän tontista vaan enemmänkin tiestä. Tontti on kyllä koivikon jälkeisellä pellolla, mutta jotenkin Musta koti pellolla ei kuulostanut läheskään niin kivalle!

Ajattelin videoida mahdollisesti raksan eri vaiheita sekä avata myös pohjakuvaa ja varmaan jollakin tasolla myös budjettia. Olisi kiva kuulla teiltäkin, että olisiko joku juttu mikä kiinnostaisi erityisesti ja mistä toivoisit omaa videota. Kommenttikenttään saa nakata ehdotuksia videoiden vaiheista.

Ensimmäinen jakso on nyt pihalla (pääset sinne tästä!) ja se käsittelee alkuun pääsemistä rakennusprojektissa. Tämä on vasta meidän toinen rakennuttamamme talo ja ei siis todellakaan olla ammattilaisia. Nämä ovat siis amatöörin vinkkejä siitä, miten me hommat on tehty ja todettu toimiviksi. Jokaisella toki on omat tapansa lähestyä projektia, mutta toivoisin, että näistä on jotain apua teille, jotka haaveilette taloprojektista jollakin aikataululla :) Hyvin vähän olen tehnyt mitään videoita, niin jännityksellä julkaisen tämän ja vaikka se ei mikään mestariteos olekaan. Toivottavasti kehityn tässä hommassa edes vähän tai sitten pitää tuo kymppivee pistää opettelemaan ohjelma, että vois sit opettaa sen myös mulle :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti