perjantai 21. joulukuuta 2018

Jouluiset marengit

Meillä on lasten kanssa vietetty eilinen ja tämä päivä kotona, joten olen ehtinyt tehdä piparitaikinan lisäksi myös jouluisia marenkeja! Tämän idean sain kun näin instassa taitavan @Jonnammaria:n marenkeja. Kysyinkin heti reseptiä piparimarenkeihin ja testasin niitä eilen kun oli aikaa. Marengit ovat siitä helppoja "leivonnaisia", että niihin löytyy lähes aina ainekset kaapista.


Perusmarenkitaikinaan tuli viisi valkuista ja kolme desiä sokeria. Jaoin massan kahteen osaan ja tein niistä piparimarenkeja sekä piparminttumarenkeja. Piparminttuisiin laitoin todella pienen pisaran piparminttuöljyä. Tähän voit käyttää kaupan piparminttuaromia yhtä hyvin. Piparminttumarenkeihin suunnittelin kaunista punaista raidoitusta. Kunnes tajusin, että väriaine ei pysy minigrip-pussin reunoilla ihan samalla tavalla kuin sellaisen tavallisen pursotuspussin reunalla. Ja mun tähtityllä puolestaan ei mene niihin mun tavallisiin pusseihin eli oli pakko käyttää muovipussiratkaisua. Väri jäi siis sellaisiksi pisaroiksi ja sitä meinasi tulla vain viimeisiin marenkeihin.


Marenkien päälle murskasin vähän polkkatikkareita, joita meillä ylläri ylläri oli kaapissa!


Piparkakkuversioon lisäsin yksinkertaisesti vain piparkakkumaustetta sen verran, että taikina alkoi maistua piparilta. Näistä tuli superherkullisia! Näihin olisi voinut laittaa vähän hienoa piparimurua päälle, mutta en osannut arvioida, että palaako se uunissa niin jätin pois ihan kaiken varalta. Hyvin simppeleillä jutuilla sai tästäkin tutusta herkusta jouluisamman version. Myös appelsiini ja suklaa voisivat toimia hyvin. Minttusuklaa marenkeja olen joskus tehnytkin, nekin kävisivät kivasti jouluun. Ajattelin näitä joulukarkeiksi, mutta veikkaan, että näistä on jouluna enää muruset jäljellä...


Jonkin verran meinasi revetä nuo marengit uunissa. Olisiko kenelläkään heittää ideaa, että mistä se voisi johtua ja mitä pitäisi tehdä erilailla, että sen voisi välttää?


3 kommenttia:

  1. Tiedän että olet suurenmoinen Marimekko-fani ja jostain muistan, että sinulla olisi myös niitä korkkitabletteja. Olisin niin kovin halunnut tietää käyttökokemuksia, eikä niitä oikein mistään löydy. Millainen se pinta on ja miten se kestää käyttöä ja pyyhimistä. Ihanaa jos viitsit vastailla. Haaveissa Varvunraita-korkkitabletit ja hintaa kuitenkin sen verran, että jos eivät kestä käyttöä tai helposti värjääntyvät, jätän väliin.

    VastaaPoista
  2. Hei, Marimekkofani kyllä olen, mutta valitettavasti noista ei kyllä ole kokemuksia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, kiitos, ehkä pitää sitten vaan testata ja ottaa kokeiluun.

      Poista