tiistai 11. joulukuuta 2018

Pikkuhiljaa kohti joulua

Marraskuu vilahti aika nopeasti ohi ja joulukuutakin ollaan menty jo kolmasosa eteenpäin. Olen yrittänyt vähän jo virittäytyä joulutunnelmiin kaivamalla muutamia joulujuttuja kaapista esille ja kuuntelemalla ensimmäiset joululaulut noin viikko sitten. Tänään satoi vähän lisää luntakin, joten eiköhän se joulufiilis tule pikkuhiljaa kun maisematkin muuttuvat valkoisemmaksi.


Joulukuu on yleensä mun yrityksen kannalta kiireisintä aikaa vuodesta tonttulakkien vuoksi ja monesti siitä joulun odotuksesta nauttiminen unohtuu sen vuoksi. Illat menevät töiden merkeissä, eikä fiilistelyyn tahdo jäädä aikaa. Nyt olen kuitenkin onnistunut niputtamaan tilaustyöt aina tietyille illoille, joten jää vähän sitä muutakin aikaa. Vaihdoin keittiöön jo jouluverhotkin. Olohuoneen ikkunat kaipaisivat vaaleanpunaisten tilalle toiset verhot, joten jospa jo viikonloppuna saisin aikaiseksi vaihtaa nekin.


Tarkoitus oli tehdä myös vähän joulusiivoja tulevana viikonloppuna. Vaikka eihän se joulu kaappeihin katso, mutta on se kiva kerran vuodessa siivota hieman paremmin ja pyyhkiä enimmät pölyt katosta. Kaappeja olen siivonnut muutenkin pikku hiljaa sitä mukaa kun inspiraatio on iskenyt. Vaatehuoneessa pitäisi tehdä pieni kirpparitavarainventaario ja katsoa, että joko vuoden alussa pitäisi taas varata pöytä pieneksi jääneille lastenvaatteille. Kiva toisaalta tehdäkin tällä lailla osissa ja pikkuhiljaa, niin se ei tunnu niin pakkopullalta. Olen myös saanut esimerkiksi eteisen kaappeihin tyhjää tilaa ja se tuntuu hyvältä kun pääsee turhasta roinasta eroon. Vaikka ainahan sitä tahtoo johonkin kertyä.


Keittiön hyllyyn vaihtelin vähän talvisempia ja jouluisempia tavaroita. Tuo musta tähti on oikeasti kynttiläalunen ja sen sekä vieressä olevan kynttilän olen joskus saanut kummipojan äidiltä. Nyt se on päässyt tuonne paraatipaikalle hieman erilaisessa käyttötarkoituksessa kuin alkuperäinen.


Meidän lapset ovat hulluna karkkikeppeihin ja niiden kanssa keitettyyn kaakaoon, joten ostin ensimmäisen paketin kotiin ja eilen juotiinkin jo yhdet kaakaot! Lapset ovat myös päässeet mummun kanssa piparien leivontapuuhiin. Itsellä on vielä piparit leipomatta, mutta haluaisin kyllä kokeilla tehdä sellaisen piparikranssin, jos aika riittää. Mietin vain, että millä nykyään saa helpoiten liimattua piparit toisiinsa kiinni niin, että ne myös pysyvät?


Aavan kanssa käytiin jokin aika sitten ihan kahdestaan kaupoissa ja Jyskistä kävimme hakemassa muutamia joulujuttuja, kuten tämän hauskan metallikuusen, joka koristaa keittiön pöydän asetelmaa. Tämä oli muutaman euron alessa, kuten myös alempana kuvissa näkyvät paperitähtivalot.



Omasta metsäpläntistä hain maljakkoon pari männynoksaa, tuovat mukavasti vähän vihreyttä meidän muuten niin valkoiseen kotiin.


Kynttilöitä olen jonkin verran korvannut aidon näköisillä ledikynttilöillä varsinkin paikoissa, missä ne eivät ole ihan silmien lähettyvillä, kuten lasipurkeissa sekä lyhdyissä. Eipä tule niin paljon käryä huoneilmaan. Lasipurkeissa on muutenkin oikean kynttilän kanssa räjähdysvaara, jos purkin suu on pienempi kuin purkki niin siinä mielessä nuo ledikynttilät ovat turvallisempiakin.


Ostettiin Aavan kanssa myös ensimmäiset hyasintit kaupasta. Nämä valkoiset kuulemma ovat miedoimman tuoksuiset, jos sua ahdistaa se vahva tuoksu mikä näissä monesti on. Minä otin valkoisia ihan ulkonäkösyistä :) Lähempänä joulua aion sitten ostaa muita joulukukkia ja joku kranssi olisi kiva tehdä myös tänä vuonna! Jossain bongasin eukalyptuskranssin, jossa oli minimalistiset jouluvalot, mutta en ole löytänyt viileän sävyisiä, jossa olisi niin pieni se patterikotelo, että se jäisi jonnekin kranssin sekaan piiloon.





Adventtikynttilätkin pääsivät hyllylle, mutta unohdin heti ensimmäisenä adventtina polttaa näitä! Tarkoitus on siis polttaa niitä muualla kuin tässä hyllyssä, jos ihmettelet näiden sijaintia. Halusin nämä vain tähän esille, kun ovat niin kivat! Löysin nämä muutamia vuosia sitten Kärkkäiseltä ja näistä onkin tullut paljon kyselyitä, että mistä ovat peräisin.




 Kuusi laitetaan paikoilleen sitten lähempänä joulua ja kamalasti muita koristeita meillä ei sen ihmeemmin olekaan, jos ei jouluvaloja lasketa. Noita itse tehtyjä muovipillihimmeleitä löytyy ja sitten pahvista askarreltuja tähtiä. Joku kiva jouluasetelma olisi vielä kiva tehdä, mutta saa nähdä jääkö idean tasolle :)


Joko teillä näkyy joulu kotona? Onko teillä perinnekoristeita, joita käytätte joka vuosi vai tykkäättekö vaihdella eri vuosina vähän erilaista tyyliä?


6 kommenttia:

  1. Elintarvikeliima on pop piparien liimaamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO sitä ostin nyt, saapa nähdä! Jostain luin että se olisi tosi pahanmakuista?

      Poista
  2. Kinuskikissan sivuilla on hyvä pikeerin ohje, mikä toimii erinomaisena liimana. Sillä olen jo vuosikausia kasannut piparitalotkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, testaan tätä tulevaisuudessa, jos elintarvikeliima on pahan makuista :D

      Poista
  3. Heippa.

    Silmiini osui tuo reilun kokoinen keittiönpöytä! Mistä olet hommannut sen ja onko minkä kokoinen? :)
    -Jaana-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, pöytälevy on teetetty paikallisessa Palvelumakasiinissa ja sen mitat ovat 240x100 :) Täältä voit lukea lisätietoja http://nauravanappi.blogspot.com/2016/10/iso-ruokapoyta-ikipinnoitteella.html

      Poista