lauantai 11. elokuuta 2018

Edvininpolku Vaasassa

Kun käymme koko perheen voimin lomareissuilla, emme yleensä käytä kamalasti rahaa paikan päällä erilaisiin aktiviteetteihin. Olemme huomanneet, että pienellä rahalla tai jopa ilmaiseksi löytyy pienten lasten kanssa vaikka mitä hauskaa tekemistä! Viime vuonna kävimme Tuurin ja Turun kautta Tampereella ja löydettiin niistäkin vaikka mitä ilmaista puuhaa. Oikeastaan museokeskus Vapriikki ja Muumimaailma taisivat olla ainoita, mihin maksoimme pääsyliput kaikille. Viime kesän reissusta ja ilmaisista kohteista pääset lukemaan tästä. Monesti pelkkään matkustamiseen ja syömisen menee Suomessa (ja ulkomaillakin) paljon rahaa, niin on kiva että jotakin voi tehdä edullisestikin.


Toiset kokevat, että se ei ole loma eikä mikään jos ei joka päivälle ole kamalasti kalliita aktiviteettejä. Me taas arvostamme ihan vain sitä, että saadaan olla perheenä jossain ja touhuta jotain kivaa yhdessä. Ulkomailla tykätään vain hengailla ja katsella paikkoja sekä käydä rantsulla tai olla uima-altailla. Suomessa on sama homma. Isommissa kaupungeissa jo pelkkä iso ja uusi leikkipuisto on lapsille ilon aihe!  Varsinkin jos asuu itse pienemmässä kaupungissa jossa valikoimaa leikkipuistoista ei niin ole.


Kun teimme pienen kesälomareissun Vaasaan tänä vuonna, mentiin myös pienellä budjetilla. Varsinkin kun reissu oli vähän sellainen pikaisesti päätetty eikä siihen oltu ehditty kerätä lomarahaa. Kävimme luontopolkuilemassa ja leikkipuistossa, jonka yhteydessä oli hauska Edvininpolku!


Polun varrella on parisensataa erilaista taideteosta ja kyllä riitti lapsille tekemistä bongailla metsästä ja polun varresta aina seuraavat patsaat. Veeti sai myös metsästää Pokemoneja, joita oli polun varrella melko tiuhaan :) Kaikille siis jotain.


Jos tuolla suunnalla liikutte niin käykää ihmeessä kiertämässä tuo pieni polku! Samassa yhteydessä on tosiaan myös leikkipuisto, joten aikaa saa hyvin kulutettua useamman tunnin, ilmaiseksi :)





Tykkäsin tuosta itsekin! Patsaita oli todella paljon erilaisia ja ne oli myös toteutettu erilaisilla tekniikoilla. Materiaalejakin riitti raudasta puuhun. Löytyipä sieltä entinen presidenttimmekin puolisoineen!  Oletteko te jo käyneet tutustumassa tuohon Edvininpolkuun jos Vaasan seutuvilla asustelette?


Usein törmää matkailuryhmissä siihen asenteeseen, että ulkomaanmatkakaan ei ole voinut olla kovin häävi jos ei saa menemään satasta per päivä eikä osteta kaikkea mahdollista vesiskootteriajeluista purjeliitoon. Samalla kyseenalaistetaan muiden matkabudjettia, jos muut ovat onnistuneet matkustamaan halvalla. Halpa ei kuitenkaan matkailussa tarkoita suoraan tylsää ja huonoa hotellia! Se saattaa vaan vaatia hieman enemmän vaivaa ja suunnittelua. Ulkomailtakin voi löytyä halpaa ja ilmaista mielenkiintoista tekemistä, mutta jos ei jaksa yhtään tutkia niin sitten on varmaan sama vain kaivaa setelitukko esiin. Sama lentojen kanssa. Me teemme mielellämme välilaskun jonnekin jos sillä säästää koko perheen lipuissa yli tonnin rahaa :)


Kun jostain pihistää, voi rahaa pistää talteen myös seuraavia reissuja varten eikä koko tiliä ole pakko hussata kaikkiin maksullisiin tapahtumiin :) Lasten kasvaessa kohteetkin tulevat varmasti olemaan kalliimpia, joten nautitaan nyt vielä siitä, että lapset innostuvat näistä ilmaisista puistoista ja luontokohteista!


Vinkkaanpa tässä samalla myös toisesta postauksesta, jossa olen kirjoitellut pienen budjetin tekemisistä Kalajoella! Ja hotellia halvempaa majoitusta kannattaa etsiä myös Airbnb:n kautta, lue meidän kokemukset tuosta linkistä :) Liittymällä minun tunnuksen kautta saat myös valmiiksi vähän majoitusrahaa :) Se tapahtuu tästä.

Millaisia lomailijoita te olette? Otatteko kaiken lomasta irti rahalla ja käytte kaikki maksulliset jutut vai yritättekö pysyä budjetissa ja tehdä halpoja juttuja?

14 kommenttia:

  1. Siis ei mahdollisimman paljon rahan tuhlaaminen minusta mikään itseisarvo ole lomalla(kaan) mutta toisaalta en kyllä jaksais sniiduilemaankaan lähteä. Jos reissussa tulee vastaan jotain mielenkiintoista tekemistä tai näkemistä, neuvotellaan yleensä pikaisesti ”kipuraja” sille mitä aktiviteetti saa maksaa ja jos menee siihen rajaan, tilaisuus käytetään. Ne on kuitenkin yleensä once in a lifetime-elämyksiä.

    Sekin on pakko sanoa että kertaakaan ei ole pääsylippuihin tms. käytetty raha kaduttanut jälkeenpäin - päinvastoin. Lomalla menee se raha, joka siellä menee ja thats it. Esim. Universal Studiosin pääsyliput maksoivat 160 dollaria per naama mutta eipä oo jälkeenpäin harmittanu. Minusta olis vähän outoa lähteä Orlandoon asti ja alkaa siellä sitten miettiä ilmaista tekemistä vaikka mahtavia maksullisia on pilvin pimein.

    Henkilökohtaisesti en taas ymmärrä ihmisiä jotka ottaa jonnekin Muumimaailmaan omat eväät kylmälaukussa, kun siellä on tosi hyvää ruokaa saatavilla edullisesti ravintolasta. Mutta kukin tavallaan.

    Taitaa tämä(kin) olla sellainen asia, jossa jokainen tekee itselle sopivalla tavalla ja hyvä niin. Eli antaa kaikkien kukkien kukkia - ”oikeaa” tapaa ei ole :)

    Emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mekin maksettu niistä, mihin halutaan mennä, mutta mikään ei kyllä ole superkallis ollut. Lapset eivät vielä ole osanneet vaata mitään kummoisia ja liekö Suomessa edes ole mitään huvipuistoa kalliimpaa? Ja kyllä me on ulkomaillakin tehty vaikka mitä ilmaista ja halpaa ja sekin voi olla mahtavaa. Hintalappu ei aina ole tae mahtavasta :) Ja niin kuin sanoin, varsinkin pienille lapsille usein riittää halvempikin. Tää on ehkä sama asia kun joskus luin keskustelun, että jos ulkomailla asuu vuokra-asunnossa ja pitää kokata itse niin sama jäädä kotiin. Itse mieluummin menen sinne ulkomaille kokkaamaan mikäli se mahdollistaa loman eikä budetti viitä syödä kahta kertaa päivässä ravintolassa viidellä hengellä.

      Minä ymmärrän kyllä myös Muumimaailman omat eväät. Jos on paljon lapsia ja vähän rahaa, se ruoka tekee ison summan. Jos reissuun on käytettävissä sen verran rahaa, että pääsee Muumimaailmaan, mutta ei ole siellä vara syödä niin veisin silti lapset sinne omien eväiden kanssa enkä jäisi pois vain sen vuoksi, että ei ole varaa syödä :) Koska oikeasti se viiden hengen ruokalasku ravintolassa voi jollekin vain olla liikaa. En kyllä tiedä minkä hintaista ruokaa sielä on, me käytiin Naantalissa syömässä. Monessa keskusteluissa vain sanottiin että ylihintaista ja huonoa sekä pitkät jonot. Ehkä osalla on myös siksi ne omat eväät, että eivät jaksa jonotella.

      Itse haluan tuoda aina esille vinkkejä, että kaiken ei tarvitse olla kallista, että voi olla hauskaa ja elämyksiä halvemmallakin ja se voi silti olla hyvä loma. Että myös pienemmän budjetin perheille löytyisi vinkkejä. Kaikilla ei ole lomalla mahdollista ajatella, että lomalla menee se raha joka siellä menee. Kaikilla kun ei ole rajaton budjetti :)

      Totta turiset tuosta, että jokainen tekee tavallaan. Ja se että toinen käyttää lomaan satasia päivässä, ei ole meiltä pois koska me ei sellaisia aktiviteetteja välttämättä kaivata :) Onneksi tekemistä löytyy kaikille, niin maksullista kuin maksutonta. Ja by the way, Universalilla ois tosi upea käydä!

      Poista
  2. Niinhän tuo taitaa olla, että etenkään lapset eivät tekemisiä arvota sen mukaan mitä niistä pitää maksaa. Me kävimme viimeksi Vaasassa viime kesänä majakkamatkailun tiimoilta ja samalla teemalla varmaan palataan vielä joskus Vaasaan ja tuo polku tuntuisi hyvinkin olevan taidetta mielellään katseleville aikuisillekin hyvä valinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä käydä! Itse en mikään taiteen ystävä ole, mutta nuo oli kaikki niin erilaisia ja eri tekniikoilla toteutettua, että koko ajan odotti, että mitähän tulee seuraavaksi :) Myös majakkamatkailu kuulostaisi ihanalta!

      Poista
  3. Omat lapset jo isoja, mutta me olemme myös automatkailleet niin koti- kuin ulkomailla paljon. Museot eri puolilla ovat aina huomioineet lapset ja niitä olemme hyödyntäneet matkoillamme todella paljon. Usein ilmaista huvia (lapsille) ja oikeasti ovat olleet kiinnostavia paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakaaa se ei ole mikään itsestäänselvyys, että ilmainen olisi yhtä kuin tylsä!

      Poista
  4. Kiva että viihdyitte! Yksi vaasalainen täällä tunnustaa, että eipä ole Edvinin polulla tullut käytyä, vaikka Vaasassa on asuttu vuosikaudet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinne siis heti vierailemaan, niin on yksi aukko sivistyksestä täytetty :D

      Poista
  5. Tosi kiva idea tuollainen polku. Sopivasti levähdyspaikkoja, niin pienimmätkin jaksavat. Toinen Tammeloista löytäisi varmasti tuolta hyviä Pokémoneja :)

    Tästä tuli muuten mieleen Lahdessa sijaitseva Lanu-puisto, jossa on myös todella mielenkiintoisia teoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pokemonit ovat kyllä hyvä houkutin, millä saadaan tuo toisinaan hieman vastahakoinen lapsikin mukaan :D

      Poista
  6. Meillä on aika samanlainen filosofia. Mitä pienempiä lapset ovat sitä enemmän ne kaipaavat useita pieniä elämyksiä sopivasti ripoteltuna kuin yhtä suurta ja kallista. Toki onhan mekin käyty kalliissa huvipuistoissa ja eläintarhoissa mutta usein reissun kohokohta, lasten muistissa, on kuitenkin joku muu, yleensä ilmainen täysin suunnittelematon asia. Tai sitten parasta eläintarhassa on ollut se orava. Erilaiset leikkipuistot ympärimaailmaa on tullut tutuksia ja meidän lasten maailmankartassa on mm. maa, jossa oli kiipeiltäviä puita, maa, jossa rakennettiin kivistä lumilinna yms. Suomimatkailu meillä on lähes yksinomaan luontomatkailua. Kukin toki matkustaa omalla tyylillään mutta tämä sopii meille. Katsotaan mitä koulu- ja murrosikä tuovat tullessaan.
    Vaasa on meidän "reviiriin" vähän pohjoisessa mutta paikka pitää laittaa muistiin, jos vaikka sinne joskus eksyttäisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että ne pienet asiat jäävät helposti lasten mieleen. Kroatissa kiivettiin sinne Marian-kukkulalle ja mahtavat näkymät ympäri Splitin ja lapset kyykkivät ringissä siellä näköalapaikalla ja ihailivat jotain koppiaista :)

      Poista
  7. Olipas kivan näköinen paikka! Nyt heräsi kysymys, että missä ihmeessä tämä Vaasassa on. Täytyy ihan googlata. Olen itse joskus ennen muinoin asunut Vaasassa, ja siellähän on toki muutakin mielenkiintoista ilmaista tekemistä. Esimerkiksi Vanha Vaasa tai Meteoriihi. Mutta tästä polusta en ole tiennyt. Puisto kuitenkin näyttää tutulle ja luulen, että olimme siellä toissa kesänä. Tänäkin kesänä kävimme kyläilemässä ihan tämän puiston vieressä mutta emme ehtineet puistoilemaan. Kiitos siis vinkistä, ensi kerralla katsastamme polunkin!

    Tässä vielä Meteoriihestä jos innostut lukemaan http://www.paulagaston.com/viinilaaksonviemaa/vaasan-meteoriihi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://leikkipuistoprojekti.blogspot.com/2013/06/lystitien-leikkialue.html
      Tuossa näytti olevan lisätietoa puistosta eli Lystitien puisto näyttää olevan. Google maps ohjasi meitä ensin vähän harhaankin ennen kuin löydettiin tuonne.

      Poista