keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Hiusten muodonmuutos vuoden aikana

Olen melkein koko aikuisikäni ollut melko pitkätukkainen. Välillä olen kokeillut lyhyempää hiusmallia, mutta kasvattanut kuitenkin aina pitkän takaisi. Ei sillä, että se välttämättä se pukevin malli olisi vaan siksi, että se on yksinkertaisesti ollut helpoin pitää. Mulla on tosi paksu ja raskas tukka eikä sen laittaminen käy ihan noin vaan. Pelkkä kuivaaminen vie sen puoli tuntia, joten aamulla en todellakaan pese hiuksia ennen töihin menoa. Reilu vuosi sitten eli viime vuoden toukokuussa sain kuitenkin jonkun päähänpiston, että käyn leikkaamassa polkkatukan. Siitä lähti sitten vierivä kivi liikkeelle ja se on pysähtynyt ehkä tällä viikolla. Tässä lähtötilanne toukokuussa parturin tuolissa.


Takaisin parturista tulin lyhyen polkan kanssa, joka oli omaan silmään tosi kiva! Tämä lyhyt polkka oli siitä kiva, että vaikka se kasvoi mallista ulos, siitä tuli vain hieman pidempi polkka :) Kuvat on kopioitu osittain mun instatililtä kun en alkuperäisiä puhelinräpsyjä enää löytänyt.


Seuraavalla kerralla tukka jätettiin hieman pidemmäksi ja tämä alkoi kuitenkin tuntua enemmän omalta, kuin se ihan lyhyt. Tämän jälkeen sain päähäni, että olisiko kiva kokeilla blondia väriä! Oma värini on yläasteikään asti ollut ihan vaalea ja noin 18v olen ollut enemmän tai vähemmän tummatukkainen. Välissä on ollut myös punaista ja päältä vaaleaa, mutta pääosin mustanruskeaa. Päädyin siihen, että jos meinaan kokeilla omaa väriä, täytyy se tehdä nyt kun tukka on lyhyt, koska sitä puoleen selkään yltävää pehkoa en kyllä ala värjäämään vaaleaksi. Ihan kamala työ.


Niinpä sitten menin uudenvuoden alla ensimmäiseen värinpoistoon, jossa saatiin aikaiseksi tämmöinen karamellisävy. Kuvassa kiva, mutta livenä se ei istunut mun ihonväriin ollenkaan enkä tuntenut oloani yhtään kotoisaksi tuossa lämpimän sävyisessä tukassa. Se oli kuitenkin vain välivaihe niin sen kesti. Värin poistot tein Alavieskassa Salon Women parturissa. Ensisijainen syy toiselle paikkakunnalle menoon oli se, että se oli edullisempaa kuin täällä ja lisäksi ystävä käyttää samaa kampaajaa ja sain suositukset. Eikä ole tarvinut kyllä pettyä :)

Toisella vaalennuskerralla päästiin jo aika lähelle vaaleaa. Kuva otettu heti parturin jälkeen ja sävy on siinä aika viileä ja muuttui kuitenkin aika kellertäväksi pesujen myötä. Värinpoistossa käytettiin sitä ainetta, joka suojaa omaa hiusta samalla. Oma tukkani on kuitenkin niin vahvaa tekoa, että se ei oikeastaan yhtään kärsinyt kolmesta värinpoistosta, vaikka vaalennettiin parhaillaan muistaakseni 7 astetta vaaleammaksi alkuperäisestä.


Eilen kävin sitten tekemässä viimeisen silauksen eli kolmannen värinpoiston ja laitettiin päähän väriksi tuollainen harmaaseen taittava blondi. Kuvissa hiukset ovat vielä violetinsävyiset, koska niissä on joku taittoväri tms joka haalistuu pesuissa pois. Pääasia on kuitenkin se, että tukka on nyt oikeasti viileä eikä keltainen!


Mittaa jätettiin nyt vähän pidemmäksi, enemmän long bob-malliin ja siistittiin vain vähän leikkausta.
Yllättävän nopeasti totuin tähän vaaleaan tukkaan niin pitkän tumman kauden jälkeen. Hassuinta on se, miten vaalea väri muutti ihon jotenkin terveemmän väriseksi ja silmät korostuvat ihan eri lailla kuin tumman kanssa. Yleensä ne ovat täysin harmaat, mutta vaalean tukan kanssa sinisyys korostuu aiempaa enemmän. Vuoden sisälle on siis mahtunut melko roima pituuden lyhennyt sekä värinvaihto melkein mustasta ihan vaaleaan. Mitäs tykkäätte? Itse oon ihan <3


11 kommenttia:

  1. Apua,ollaanko me nähty tämän vuoden puolella ollenkaan kun mää en muista nähneeni noita välivaiheita livenä ollenkaan?!! Hyvältä näyttää kuitenki! Ja asiaan liittyen, ootko ehtiny bongaamaan mitään ekompaa shampoota vaaleille hiuksille? Minusta tuntuu että äkkiä alkaa ainaki omat kutrit kellertää :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan olla! Just kuule teitä viime viikolla mietin! Ehkä meidän pitää järkätä treffit !:) En oo bongannut eikä niitä varmaan ole. Ostin sit normaalin hopeashamppoon. Osa on pessyt niin että hoitoaineeseen puristaa parin mustikan mehut mut ne joutuu kuulemma sit useasti peseen et saa sen sinisen pois. Sehän taittaa ihan samalla lailla keltaista kuin tuo hopeashampoo.

      Poista
    2. Mulle suositeltiin kun kävin Lushin putiikissa Helsingissä heidän hopeapalashampoota. Muuta vaalealle tukalle tarkoitettuja en ole löytänyt, olen kyllä aidosti blondi..en tiedän sillä eroa kun en ole huomannut että tulis keltaiseksi hiukset..mutta pitää ensin kuluttaa vanhat pois että saa testata tuota...

      Poista
    3. Määkin oon omalta väriltä, mutta nyt kun omaa ei oo vielä missään kun väri on vielä siinä päällä niin varmasti kellertää. Pitää tutustua tuohonkin shamppooseen. Lushan ei ole luonnonkosmetiikaa, vaikka monesti antavat niin ymmärtää ;)

      Poista
    4. Niin totta...ei taida olla. Vaikka varmaan silti parempi Kuin ihan normit. Käsintehtyjä kuitenkin... :)

      Poista
  2. Tosi hyvä sävy ja hyvin käy sulle! Hyvä oli myös se jossa on tehty vasta eka vaalennus! Mulla kanssa ollut aina tumma tukka. Hyvinkin tummanruskea. Oma hiusväri on semmonen maantienharmaa. Ihan noin vaalea kuin sulla, ei mulle varmasti sopis kun oon niin kalpea.mutta jotain vaaleita raitoja tms tähän kyllä kaipais

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää oon kans normaalisti aika kalpea, mut jostain syystä tänä vuonna en oo kalvennut talveksi niin paljon kuin yleensä :D Oma tukka on varmaan nyt myös joku hiirenharmaa!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Tämmöisestä sen näkee hyvin itsekin, että miltä sitä on eri tukassa näyttänyt :)

      Poista