keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Alevinkki torstaille!

Olen jonkin verran katsellut eri verkkokauppojen alennusmyyntejä, että olisiko siellä mitään ehdottoman tärkeää ostettavaa naurettavan halvalla. Millekään ei ole erikseen suurta tarvetta, mutta ainahan sitä voi selailla. Kauppoja selaillessani huomasin, että Lekmerillä on jo valtavasti tuotteita alessa ja huomenna jo alennetuista tuotteista saa vielä -20% lisäalennusta koodilla EXTRA20FI. Tuo lisäalennus on siis vain huomisen voimassa.

Itselleni tein jo vähän ostoslistaa, että käyn napsuttamassa koriin mikäli huomenna on vielä kokoja jäljellä. Näin vinkkinä siellä oli esimerkiksi Ticketin vaatteita, Skiphopin reppua ja Reimaa alessa muutaman merkin mainitakseni.

Skiphopin reput olisivat kivoja, mutta itseä miellyttäviä hahmoja ei enää ollut tarjolla. Sen sijaan sukista meillä on Veetillä ollut pulaa ja kävinkin jos ensihätään Lindexiltä ostamassa pari pakettia. Lekmerillä näytti olevan alle kuudella eurolla viiden sukan pakkauksia, joista saa huomenna sitten vielä sen alen pois.



Aava tarvisi puolestaan uikkarit ja ainakin Name It:ltä oli ihan hauskan näköinen uikkari tai uimavaippahousut tarjolla. Ehkä uimapuku on kivempi lapsella uimahallikäytössä mitä pelkät housut? Vai minkälaisia uimapukuja teillä on käytössä tuommoisilla vielä vaippaa käyttävillä?



Muutamat kivat sukkahousutkin onnistuin bongaamaan noin seitsemän euron hintaan. Tosin Mustavalkoraidalliset tilasin juuri Aavalle Silverjunglen alesta, joten niille ei ole kyllä tarvetta.




Paitoja ja housuja en niinkään katsellut, koska niitä meillä ei ainakaan Aava tarvitse. Nämä Ebben raitamekot vaan osuivat silmään ja ovat mielestäni kivoja kaikessa yksinkertaisuudessaan!



Nythän sitä kannattaisi ostaa kesävaatetta kun halvalla saa ja kesäkelit ovat toivottavasti vielä edessäpäin! Sinne vaan kurkkimaan, että löytyisikö teillekin jotain :)

*Sisältää mainoslinkin



4 kommenttia:

  1. Meillä on ihan tavalliset uimapuvut, kun eihän lapset vaippaa uimahallissa tarvitse. Semmonen, jossa on vähän lahjetta, on paras sellaiselle, jolle voi tulla kakkavahinko, niin kakka pysyy uikkarin sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joissakin uimahalleissa vaaditaan kyllä vaippa, muistaakseni meilläpäinkin on lappu, että pitää olla uimavaippa. En sitten tiedä miksi kun se allas kuitenkin joudutaan tyhjentämään jos kakkavahinko sattuu.

      Poista
  2. Meillä on ollut lapsilla aina ihan kokouikkarit. Vaippaikäiselle olen laittanut uimahalliin/kylpylään uimavaipan alle, luonnonvesiin en. Kokouikkari siitä syystä, että mielestäni lasta on helpompi märkänä pitää sylissä, kun uikkari ei ole niin liukas kuin paljas iho.

    VastaaPoista